Tällä viikolla itsekurini oli kadonnut jonnekin juoksemisen suhteen, vaikka tiedän hyvin, miten hyvä olo siitä tulee. Tiedän senkin, mitä pitäisi syödä, jotta paino pysyisi hallinnassa ja silti en aina noudata sitä ruokavaliota. Lopulta pusken kuitenkin itseni juoksemaan hieman väkinäisesti illan hämärtyessä ja samalla ajatukset lähtevät rullaamaan. Tasainen vuorotahti jäsenissä aktivoi alitajunnan esiin ja siksi juokseminen onkin parhaimmillaan hyvin palauttavaa ja meditatiivista. Jos siis kaipaat uusia ideoita, niin suosittelen juoksemista luonnossa.

Syksyn lehdet rapisevat lenkillä jalkojeni alla ja ne, jotka ovat vielä puissa, ovat värjäytyneet ruskan väreihin. Juoksulenkin varrella ihailen veteen heijastuvia Töölönlahden valoja, samalla kun taivaanrannassa vilkkuvat Linnanmäen huvipuiston valokarnevaalit. Syksyiset vaahterat kruunaavat väriloiston, kun katuvalot osuvat niihin. Mietin kiitollisena, miten kaukaiselta haaveelta vielä joitakin vuosia sitten tuntui ajatus siitä, että asuisin Helsingissä ja pääsisin vaivatta iltalenkille näihin maisemiin. Se sai mieleni karkaamaan seuraavaan unelmaan, joka tuntuu yhtä mahdottomalta nyt, mutta todennäköisesti toteutuessaan tuntuu yhtä luonnolliselta kuin tämäkin. Se, että saisin talvisaikaan asua ja lenkkeillä jossain lämpimässä maassa..

En ole laittanut unelmalle päivämäärää, jolloin se ei ole ihan vielä konkreettinen tavoite, mutta se on itsepintaisesti muistutellut itsestään aina kun talvi lähestyy. Haluaisin löytää paikan, johon voisin lennähtää helposti aina silloin kun räntäsateet ja pimeys alkavat Suomessa ahdistaa. Olen antanut unelman pysyä unelmana, koska lapset ovat tarvinneet minua vielä täällä. Mutta nyt huomaan, että ihan pian voisi olla jo sen aika.

Unelmat piristävät arkea, silloin kun niitä ei tarvitse toteuttaa. Tavoitteeksi ne muuttuvat, kun niille asetetaan päivämäärä ja tehdään suunnitelma toteutukseen. Sen jälkeen alkaakin usein vähän haastavampi vaihe, vaikka unelma itsessään olisi mieluinen. Sillä tarvitsee tehdä muutoksia, jotta pääsee kohti uutta suuntaa.

Minustakin tuntuu hieman ahdistavalta, kun pyörittelen mielessäni eri maita ja kaupunkeja, joissa voisin talvikuukausina viettää aikaa. Haluanko ihan oikeasti sitä, vai olisinko onnellisempi täällä? Miksen voisi vain pysytellä tutussa ja turvallisessa Helsingissä, jonne niin pitkään halusin. Ego yrittää lannistaa minua, koska se pelkää muutosta enemmän kuin mitään muuta.

Elämä on kuitenkin jatkuvaa muutosta, joka pitäisi suosiolla hyväksyä. Mitä luottavaisemmin ihminen osaa heittäytyä elämän virran vietäväksi, sitä helpompaa hänen on nähdä positiivisia mahdollisuuksia ja surffailla muutoksen laineilla. Vaikka asuisimme samassa paikassa koko elämän, vähintään kehomme muuttuu iän myötä, jolloin on vain pakko hyväksyä, että ihminen ei pysy samanlaisena. Loppujen lopuksi on aika hassua, että käytämme valtavan paljon energiaa siihen, että pysyisimme samoissa mitoissa vuodesta toiseen.. Pitäisikö ennemmin vain hyväksyä kehossa tapahtuvat muutokset ja suhtautua niihin rakkaudella?

On selvää, että ihminen kaipaa mukavaa tekemistä ja tavoitteita, jotta sen mieli pysyy virkeänä. Siksi unelmat antavat arjen aherrukseen merkitystä, vaikka ne ei toteutuisikaan. Tavoitteisiin ei kuitenkaan kuulu jäädä roikkumaan kynsin hampain, jottei parhaimmat hetket huku aina seuraavan etapin tavoitteluun. Tähän itse heräsin muutama vuosi sitten, kun ruuhkavuosien jälkeen pysähdyin hetkeksi miettimään mitä kaikkea olen jo saavuttanut ja mistä vielä haaveilen. Kesti jonkin aikaa ennen kuin löysin uudelleen halun unelmoida ja edelleenkin koen konkreettiset tavoitteet hieman ahdistavina, jonka vuoksi olen suosiolla antanut unelmien pysyä unelmina.

Juoksulenkki lähestyy loppuaan ja suuria kysymyksiä nousee mieleeni. Mikä on elämän tarkoitus? Miksi me täällä tallaamme lenkkipoluilla ja aherramme unelmien eteen, kun jonain päivänä niistä kaikista on kuitenkin luovuttava, vaikka olisimme käyttäneet niiden tavoitteluun koko elämämme? Mitä meistä jää, sitten kun on aika siirtyä toiseen todellisuuteen?

Itse uskon, että silloin eniten merkitsee se, mitä jätämme jälkeemme heille, ketkä ovat kanssamme samaa matkaa kulkeneet. Mitä ovatkaan ne asiat, joista toivon läheisteni minut muistavan?

En usko, että se on sitä, kuinka paljon jaksoin tehdä töitä tai miten paljon ansaitsin. Toivon ainakin, että he muistaisivat minut jostakin muusta, vaikka olenkin ollut ahkera. Vaikkapa siitä, että annoin heille aikaani ja rakkautta, kuljin rinnalla ja kannustin.. ja olisihan se kiva, jos muutama elämänviisauskin jäisi jälkeeni.

Siksi alankin heti kotiin päästyäni suunnitella seuraavaa matkakohdetta, koska elämänviisaudet eivät kasva puissa, vaan tarttuvat matkaani kokemusten kautta. Ehkä nyt on aika lähteä katselemaan vaihtoehtoja, jotta seuraavasta unelmasta voi tehdä konkreettisen tavoitteen. Elämän tarkoitus ei selvinnyt tälläkään juoksulenkillä, mutta olo on energisempi ja mieli täynnä uusia ideoita. Ehkä se onkin yksi monista elämän tarkoituksista, tehdä jokaisesta päivästä mahdollisimman mielekäs!

Mitä sellaista Sinä voisit tehdä, jotta tästä päivästä tulisi paras mahdollinen?