Anu Pellas

Luonnon parantava voima <3

Olen viimeisen vuoden aikana opetellut kuuntelemaan herkällä korvalla sitä, mitä kehoni tai mieleni kulloinkin kaipaa ja pyrin mahdollisuuksien mukaan raivaamaan sille aikaa – koska tajuan nyt, miten tärkeää se on. On minusta ihan uskomatonta, miten viisas keho meillä on. Kunpa vain osaisimme kuunnella sitä ja vielä toimisimmekin sen mukaan. Joskus vain viestejä on hankala tulkita.

Kuvittelin aiemmin, että toimin juuri oikein, kun piiskasin itseni pitkien työpäivien jälkeen vielä juoksulenkeille, vaikka kroppa ja mieli olisi kaivannut joutenoloa ja lepoa. Olin tyypillinen suorittaja, jolla seuraava tehtävä oli jo mielessä, vaikka edellinen oli vielä kesken. Buukkasin omat aikatauluni niin tiukalle, että olin aina hiukan myöhässä seuraavasta tapaamisesta – tai unohdin säännöllisesti kalenteroida kirjanpidot ja seuraavan päivän töiden suunnittelut, jolloin tein ne yöllä.

Nuo vuodet olivat todellisia ruuhkavuosia, vaikka sain ihan itse päättää omasta ajankäytöstä ja koin oikeasti olevani todella vapaa. Kukaan muu ei minua piiskannut suorittamaan, ainoastaan minä itse. Loputtomiin keho ei kuitenkaan jaksanut sellaista tahtia, vaan alkoi oireilla. Minulla oireet olivat päänsärkyjä ja selkäkipuja, joita hoidin buranalla ja naprapaatin vastaanotolla. Mutta sinnekin ryntäsin aina kesken työpäivän, jolloin hoito ei kovin pitkään ehtinyt vaikuttaa.

En ymmärtänyt, että kivut olivat kehon tapa kertoa levon tarpeesta, koska koin yhtä aikaa olevani todella energinen ja jaksava – eli en tunnistanut väsymystä. Jossain vaiheessa oireet alkoivat muuttua kehon kivuista mielen tasolle, jolloin onneksi tajusin jo pysähtyä kuulostelemaan itseäni, sillä siinä vaiheessa ollaan usein vaarallisilla vesillä. Unohtelin esimerkiksi turhan usein asioita tai hukkasin sanoja mielestä – ja hauskuutin lapsia sillä, että lähdimme ajamaan jonnekin ja ajoinkin “automaattiohjauksella” ihan muualle, kuin mihin olimme menossa. Usein sain heidät tuskastumaan, kun en muistanut asioita, joita he olivat aiemmin kertoneet. Vakioselitykseni oli, että: “Minulla on vain niin monta asiaa mielessä yhtä aikaa, etten millään voi muistaa kaikkea..”

En silti ymmärtänyt hiljentää tahtia tai vähentää kuormitusta.

Jälkeenpäin on aina helppo olla viisas ja nähdä tapahtuneiden merkitykset tai tarkoitukset. Siksi tajuan hyvin, miksi minulle tuli tilaisuus pari vuotta sitten irtiottoon, muuton muodossa. Oli aika pysähtyä ja keskittyä hetkeksi omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Sen pysähdyksen aikana kameraani kertyi lukemattomia kuvia luonnosta. Keho kävi ylikierroksilla, jonka vuoksi oli vaikea rauhoittua lepäämään tai edes myöntää itselle, että on levon tarpeessa. Mutta luonto ja meri veti puoleensa. Siksi saatoin kävellä tuntikausia vailla päämäärää tai istua kivellä ihastelemassa joka päivä eri sävyisenä lainehtivaa merta. Se tuntui hyvältä.

Monta kertaa tuon “välivuoden” aikana aloitin jonkin tiukemman kuntokuurin, joka kesti maksimissaan kolme päivää. Jäsenet tulivat niin kipeiksi, etten vain voinut jatkaa. Keho huusi lepoa mutta mieli halusi edelleen suorittaa. Nähdä tuloksia ja kokea onnistumisia. Olinhan tottunut sellaiseen elämäntapaan ja siitä oli tullut “normaalia”. Nyt koin olevani epänormaali, kun en enää jaksanutkaan “multitaskata” kymmentä asiaa yhtä aikaa, vaikka todellisuudessa asiat hoituivat paljon paremmin, kun keskityin yhteen asiaan kerrallaan kunnolla.

Vuoden aikana on menettänyt merkityksensä monet sellaiset seikat, jotka aiemmin ohjasivat valintojani. En esimerkiksi laske kaloreita tai mittaa kuntoilusuorituksia sen mukaan, miten pitkän lenkin olen jaksanut juosta. Kuuntelen ennemmin omaa oloani ja liikun tai syön sen mukaan. Hyvin usein joudun valitsemaan kevyen kävelylenkin tai venyttelevän yin-joogan, tehokkaan treenin sijaan. Jossain kohtaa jo mietin, että en taida enää koskaan kaivata hikiliikuntaa – mutta kyllä vain, keho kertoo sitten kun sen aika on. Kokeilin pikkuhiljaa vaihtaa yin-joogat voimakkaampiin flow-tunteihin ja huomasinkin nauttivani siitä, että seuraavana päivänä lihaksissa tuntui edellisen päivän treenit. Voimat ovat siis alkaneet palautua – mutta suorittajaksi en enää halua, koska tällä tavalla elämäni on huomattavasti kivempaa. Siksi kuluneen vuoden suuret opetukset aion säilöä tiukasti sydämeeni.

Luontokuvat muistuttavat puhelimessani siitä, miten tärkeää on muistaa pysähtyä kauniiden asioiden äärelle, kiireenkin keskellä. Minulle luonto on ilmainen latauspaikka, josta löydän aina jotain kaunista ja pysähdyttävää. Siellä myös stressitasot laskevat, tutkitustikin. On helppo maadoittua omaan voimaan, kun ympärillä ei ole ulkoisia virikkeitä, jotka kuormittavat kaikkia aistejamme. Olen tietoisesti opetellut menemään sinne myös yksin, jotta en vahingossa hukuta huomiotani muihin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Yltiösosiaalisena ihmisenä sen ajan rajaaminen säännöllisesti vain minulle, tuntui aluksi kovin itsekkäältä, mutta nykyisin jo kaipaan noita hiljaisia ja voimaannuttavia hetkiä, jolloin voin kuunnella rauhassa miten juuri nyt voin.

Mielen hiljentäminen ja tyhjentäminen turhasta kuormituksesta ei tapahtunut helposti tai nopeasti, mutta se on todella kannattanut, sillä koen voivani tällä hetkellä paremmin kuin koskaan aiemmin. Luonnossa samoilun lisäksi aloitin meditoinnin, joka on jo pitkään kiinnostanut mutta en vain ole saanut mahtumaan sitä päivittäisiin rutiineihin. Vaikutukset ovat säännöllisen harjoittelun jälkeen niin huikeat, että nykyisin haluan ehdottomasti ottaa sille aikaa päivittäin. On harmillista, että omaan hyvinvointiin liittyvät asiat saa usein mahtumaan kalenteriin vasta sitten, kun ensin on jo kerran venyttänyt oman jaksamisen ihan äärirajoille. Koska sen jälkeen keho ei enää koskaan palaa täysin ennalleen, vaikka sillä onkin ihan uskomaton kyky korjata itsensä. Toisaalta se on myös positiivista, että meihin jää muistijälki ylikuormittumisesta, jottei vanha suorittaja vahingossa palaa..

Halusin jakaa tarinani, koska luulen, että en ole ainut, joka huomaamattaan ajautuu ylikuormittamaan itseään. Ruuhkavuosien aikana niin voi käydä ihan tavallisten päivittäisten askareiden vuoksi tai omaa uraa rakentaessa, jossa pitää yltää kaiken aikaa parhaimpaansa. Mikä tahansa elämän tilanteesi onkaan, oman jaksamisen skannaus ei ole varmasti pahasta.

Tämän luettuasi toivon, että kysyt itseltäsi; “Miten Minä juuri nyt voin?”

Entä tiedätkö, mikä on Sinulle paras tapa ladata akkuja ja pitää huolta siitä tärkeimmästä eli omasta hyvinvoinnista? ❤

Unelmien vuosi 2018

Vuoden vaihde on erinomaista aikaa päivittää omia tavoitteita ja unelmia ajantasalle. Sen jälkeen kun olen oppinut uudelleen unelmoimaan (lapsuusvuosien jälkeen) ja tekemään niistä tavoitteita, olen “joutunut” päivittämään tavoitteeni kerran vuodessa, koska ne vain toteutuvat. Eivät toki aina ihan sillä tavalla, kuin itse aluksi kuvittelin, vaan yleensä huomattavasti luovemmin – sillä elämällä on taipumus toteuttaa unelmat juuri sillä parhaalla mahdollisella tavalla, joka ei välttämättä ole aina sama mitä itse olin suunnitellut. Mielikuvitus riittää useimmiten ainoastaan siihen saakka, mitä itse tai joku lähipiirissämme on kokenut – ja vaikka internetin myötä maailmamme on laajentunut valtavasti, on silti sisimmässään vaikea uskoa jotain sellaista tapahtuvan omalle kohdalle, mitä kenellekään muulle ei ole tapahtunut, lähimainkaan. Siksi hyvin usein olemme itse suurin este unelmien toteutumiselle.

Unelmoinnista kannattaa aloittaa uusi vuosi 2018.

Järjestä rauhallinen hetki itsesi kanssa, jolloin tiedät, että kukaan ei tule häiritsemään tai keskeyttämään Sinua. Rentouttavaa musiikkia tai täysi hiljaisuus – mikä juuri Sinulla toimii parhaiten? Tärkeää on, että varaat tähän riittävästi aikaa, jotta ajatukset ehtivät irtautua arjen tehtävistä ja saat yhteyden omaan sisimpääsi kunnolla. Unelmoida saa toki mitä tahansa mutta ihan parastahan olisi, jos unelmat määrittäisivät meillä seuraavat konkreettiset tavoitteet, sillä silloin unelmat vauhdittavat arjen aherrusta ja antavat tekemiselle syvemmän merkityksen. Tällöin myös uuden vuoden lupaukset toteutuvat varmimmin, koska ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta.

Ensimmäiseksi pitää löytää oikeat ja itselle sopivat unelmat. Se ei aina ole helppoa, jos unelmoinnille ei ole ollut tilaa tai aikaa moneen vuoteen. Aikuisiällä, sen jälkeen kun ammatti ja oikea kumppani on löytynyt, elämä rullaa usein eteenpäin työn ja perheen ehdoilla. Täytyy miettiä valintoja enimmäkseen järjellä, jotta lapset saadaan ruokittua ja asuntolainat maksettua. Siksi oman sisimmän kuuntelulle ei ole aikaa eikä aina myöskään uskallusta… Sillä mitä tapahtuisikaan, jos omat unelmat eivät “mätsäisi” esimerkiksi elämänkumppanin unelmiin?

Sen vuoksi me hyvin usein muokkaamme omia unelmia sopiviksi kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Asuinpaikkaan, palkkaan tai muiden perheenjäsenten toiveisiin, jotta voisimme säilyttää elämän ennallaan. Koska ihmisen perusluonteeseen kuuluu vastustaa muutosta.  Sen lisäksi myös pienennämme tavoitteita – koska pelkäämme pettyvämme, jos emme saavutakaan niitä. Pyrimme välttämään pettymystä ja sehän onnistuu parhaiten, kun odotukset ovat riittävän alhaalla. Silti pettymyksiä on luvassa, sillä se mitä eniten yritämme välttää, löytää kyllä luoksemme aina.

Unelmointi on ihanaa…

Se on myös tärkeä vaihe ennen tavoitteen konkretisoimista, sillä silloin mielen voi antaa lentää vapaana. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi, että: “Mitä tekisin, jos minulla olisi riittävästi rahaa, eikä minun tarvitsisi tehdä töitä sen vuoksi?” Tai: “Listaan 10 asiaa, jotka ehdottomasti haluaisin tehdä tai nähdä, jos tietäisin, että minulla on vain 6kk elinaikaa!” Tällä tavoin löydämme sisäiset toiveet, jotka hautautuvat velvollisuuksien alle arjessa. Toki niitä ei välttämättä tarvitse toteuttaa juuri sellaisenaan tai heti – mutta niistä voit löytää vihjeitä, joita kehosi tai mielesi kaipaa arjen keskelle. Tai ehkä ne ovat osa sitä tärkeää sielun suunnitelmaa, jota olemme tänne tulleet toteuttamaan ja jonka työstäminen tekee meidät lopulta kaikista onnellisimmaksi.

Antaudu elämän edessä ❤

Meillä on monenlaista tehtävää. Arjen askareet, toimeentulon hankkiminen ja velvollisuus pitää huolta lähimmäisistä, varsinkin lapsistamme. Mutta sen lisäksi itse uskon, että jokaisella on vielä oma sielun suunnitelma, jonka tulisi ohjata suuremmissa linjoissa sitä, mihin suuntaan menemme ja millaisia oppiläksyjä suoritamme. Nämä määrittävät paljon sitä, minkä parissa teemme elämäntyömme mutta myös sitä, kenen kanssa eteenpäin kuljemme. Kokemuksesta voin sanoa, että siihen ei aina ole paljon sanottavaa, kun muutoksen pyörre tempaa mukaansa. Vastustaa ei voi, jos on päättänyt kuunnella itseään – vaikka välillä mieli tekisi. Mutta lopulta kun rytmiin uskaltaa heittäytyä mukaan, huomaa, ettei ollutkaan mitään pelättävää. Elämä kuljettaa kyllä eteenpäin ja näyttää aina seuraavan askelman, kun sen aika on. Sitä ennen ei pitänytkään murehtia asiaa, jonka aika ei vielä ollut.

Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö tavoitteita itse kannattaisi asettaa. Ei. Se tarkoittaa sitä, että kun heittäytyy unelmoimaan ja kuuntelee itseään, niin päämäärä on tärkein eikä reitistä kannata pitää kynsin ja hampain kiinni, jos tuntuu, että elämällä on jotain muuta mielessään. Mielikuvituksemme kun ei aina riitä keksimään parasta tapaa kulkea kohti suurimpia unelmia.

Unelmoi isosti – mutta realistisesti.

Meitä suomalaisia ei yleensä tarvitse toppuutella siinä, että unelmat olisivat liian suuria mutta siihenkin joskus törmää. On tärkeää oppia unelmoimaan riittävän suuresti mutta kuitenkin niissä rajoissa, että siinä vaiheessa kun niitä aletaan pilkkoa tavoitteiksi, pitää rehellisesti itse uskoa siihen, että ne ovat mahdollisia ja toteutettavissa. Tämän vuoksi myös uuden vuoden lupaukset kannattaisi muotoilla sellaisiksi, että ne tuntuvat aidosti mahdollisilta toteuttaa. Muuten tsemppi ei vain kestä päivää tai paria kauempaa.

Mikä on sopivan kokoinen tavoite tai lupaus vuodelle 2018?

Sen voit ainoastaan Sinä itse määrittää. Jollekin säännöllinen kuntosaliharjoittelu 5 krt viikossa on vain pieni ryhtiliike repsahtaneeseen lomarytmiin ja se on helppo toteuttaa kun taas arki alkaa – mutta jollekin toiselle se tarkoittaa totaalista elämänmuutosta eikä tarkemmin harkittuna tunnu edes omalta tavalta kohottaa lihaskuntoa. Mikä on lähtötilanteesi vaikkapa liikunnan suhteen, määrittää suuresti sen, millaisia tavoitteita kannattaa itselleen asettaa. Siksi olisikin tärkeää pysähtyä ensin miettimään, että mitä Minä juuri nyt kaipaan?

Realistisesti(ko)?

Sisäiset kaipaukset eivät tunne aina realismia. Mutta mieli voi olla yhtä lailla ristiriidassa realismin kanssa – riippuen mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Realismia on siis monenlaista. Kuten se, että tavoitteet ovat ristiriidassa sen kanssa, millaisia uhrauksia juuri tällä hetkellä olen valmis tekemään niiden eteen. Joskus (tai aika usein ainakin itselläni) voi olla niin, että mieli haluaa vaikka mitä eikä se suostu kuulemaan, miten paljon kehoni kaipaa vaikkapa lepoa ja rauhaa. Silloin tallaan ylisuurilla tavoitteilla sisimpäni yli, kuuntelematta sitä, mikä aidosti olisi nyt tärkeintä hyvinvointini kannalta.

Realismia on myös se, että perheelle on saatava ruokaa pöytään eikä välttämättä kaikkia omia unelmia voi toteuttaa nyt ja heti – jollei koko perhe sitoudu samoihin valintoihin. Reilua olisi yhdessä miettiä esimerkiksi perheen aikuisten kesken, mitkä unelmat voidaan toteuttaa niin, ettei kukaan joudu kohtuuttomasti tinkimään omista unelmistaan tai arvomaailmastaan toisen vuoksi. Minun unelmamaailmassani näistä asioista keskusteltaisiin jokaisen keittiön pöydän äärellä ihan arkisten askareiden keskellä, sillä mikäpä voisi olla sen ihanampaa, kuin elää unelmiaan todeksi, niiden kaikista rakkaimpien kanssa yhdessä? Toivottavasti se on tulevaisuuden realismia suomalaisissa perheissä. ❤

Unelmat on tehty toteutettaviksi.

“Mitä tekisit, jos voisit tehdä mitä vain, etkä pelkäisi epäonnistuvasi?” Tuo kysymys on hyvä esittää itselleen uuden vuoden kynnyksellä – ja kunhan keksit siihen vastauksen, niin sitten vain lähdet tekemään sen. Miettimättä, pelkäämättä, epäröimättä – päättäväisesti ja uskoen itseesi 100%:sti.

Kaikkea hyvää, rakkautta, onnellisuutta, menestystä ja ihan parhainta vuotta 2018, juuri Sinulle! ❤

Vapaa sielu?

Jos pitäisi valita yksi sana, joka määrittää valintojani niin työssä, henkilökohtaisessa elämässä kuin ihmissuhteissakin – se olisi vapaus. Vapaus elää sellaista elämää täydesti ja avoimesti, jonka itse koen oikeaksi ja joka tekee minut onnelliseksi.

Olen kuullut monta kertaa tarinan sirkusnorsusta, jonka vapaus oli rajoitettu kymmenen metrin säteelle, koska se oli kahlittu kettingillä jalasta tolppaan. Ja lopulta vaikka kahleet irroitettiin, ei norsu osannut lähteä mihinkään tuosta tutusta ympyrästä. Se jatkoi elämäänsä samalla tavoin, kuin ennenkin – vaikka oli täysin vapaa.

Tuollaisia näkymättömiä kahleita on jokaisella meistä, joita kannamme mukanamme ja joilla rajoitamme omaa vapauttamme tehdä elämässämme valintoja, joita sisimmässämme haluaisimme. Pelkoja siitä, mitä mieltä muut mahtavat olla, jos valitsemme hieman erilaisia polkuja – tai itseluottamuksen puutetta, koska ympärillämme on ollut niin vahvoja auktoriteetteja, joiden ääni puhuu olkapäällämme vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Henkisiä kettinkejä, joilla meidät on sidottu tietynlaisiin odotuksiin.

Kohtasin uuden, ihanan valoisan ihmisen muutama viikko sitten, joka puki hienosti sanoiksi sen, miksi noista ulkoisista raameista täytyisi päästä eroon. “Kun sielullamme on jatkuva tarve kasvaa suuremmaksi, on sitä vain kuunneltava ja päästettävä irti sellaisesta, joka sitä estää <3”

Tuo lause selitti minulle sen, mitä ei aina järjellä voi selittää. Sen vapauden kaipuun, kun joku on pakottanut lähtemään eteenpäin, vaikka elämä näennäisesti oli juuri kohdallaan – eikä kukaan edes rajoittanut vapauttani. Sen pakottavan tarpeen lähteä etsimään jotain uutta, vaikka en edes tiennyt mitä se oli. Nyt sen ymmärrän. Se on ollut sieluni kaipaus kasvaa suuremmaksi ja se tapahtuu vain siten, että uudelleen ja uudelleen heittäydyn kohti tuntematonta – luottaen siihen, että elämä kantaa. Luottaen omaan itseeni ja siihen, mitä sisimpäni sanoo.

 

Sardinia, Anu PellasPuhumme “vapaasta sielusta” ja tarkoitamme juuri sellaista ihmistä, joka ei tunne turhia rajoituksia. Ei luokittele itseään tai muita tiettyyn muottiin vaan antaa jokaisen olla sellainen kuin on. Tuo vapaa sielu ei mittaa ihmisiä ulkoisin mittarein vaan kannustaa jokaista kehittymään omaksi itsekseen. Vapautumaan kahleista, joita elämä on meihin asettanut. Pyrkimään kasvuun – mutta omalla tahdillaan. Vapaa sielu tietää, että niin kuin ei kukkaakaan voi käskeä kukkimaan ei voi ihmistä myöskään käskeä kasvamaan. Hän innoittaa muita omalla esimerkillään – mutta tietää myös, että hänen, kuten jokaisen muunkin sielun, tärkein tehtävä on kasvaa itse suuremmaksi. Sitä ei kukaan muu voi tehdä hänen puolestaan.

Ego sen sijaan pelkää vapautta ja tuntematonta. Siksi se vastustaakin kaikin keinoin irtipäästämistä ja vaatii meitä tekemään suunnitelmia ja raameja, joihin takertua. Mieli on egon työväline, joka keksii mitä erilaisempia selityksiä sille, miksi me emme vain voisi luottaa ja päästää irti. Elää vapaana. Ego naamioituu milloin järjen ääneksi ja milloin taas uhkakuviksi, jotka pakottavat meidät varmistelemaan ja hallitsemaan omaa elämäämme. Ottamaan vakuutuksia, säästämään pahan päivän varalle, säätämään lakeja tai menemään naimisiin… En tuomitse mitään näistä ja kaikkea niistä olen myös itse tehnyt tai noudattanut – mutta kaikkien niiden takana on jossain määrin usein pelko. Ja pelon takana on ego.

Jos teemme valintoja pelosta käsin, emme pysty kuuntelemaan omaa sisintämme aidosti. Emme ole myöskään vapaita, koska pelko ohjaa valitsemaan turvalliset reitit. Se rajoittaa mahdollisuuksiamme, tyytyen vähempään kuin mihin meillä aidosti olisi mahdollisuus. Ego ohjailee valintojamme ovelasti ja tekee kauppaa vaikkapa onnellisuuden ja taloudellisen menestyksen välillä. Ja vaikka omat ajatuksemme tuntuvat jopa itsestämmekin hulluilta – uskomme niitä silti. Ego ei anna helposti periksi.

Tänään taas, päätän valita vapauden. Jälleen kerran. Annan sielulleni mahdollisuuden kasvuun ja hiljennän egon äänen. Päätän myös valita luottamuksen, vaikka maailma antaisi sata syytä epäillä. Valitsen myös rakkauden – ja toivon, että Sinäkin valitset sen ❤

Ei se mitä sanot vaan se mitä olet <3

Olin viikonloppuna meidän yrityksen järjestämässä suuressa koulutustilaisuudessa Finlandia talolla ja sain jälleen kerran nauttia monista hyvistä puheenvuoroista. Näiden vuosien aikana, jolloin olen ollut yrittäjänä – olen ollut lukemattomia kertoja sekä yleisön joukossa kuulijan roolissa että lavalla kouluttamassa. Ja nautin kovasti molemmista. Eri tavoin.

Olen saanut hypätä omasta mukavuusympyrästäni ulos lukemattomia kertoja, noustessani lavalle ihmisten eteen – ja vaikka se tilanne etukäteen jännittää, niin jälkeenpäin huomaa, miten joka kerran vain kasvaa hivenen suuremmaksi. Yllättyy, miten jalat kantavat ja oikeita sanojakin tulee suusta kuin ihmeen kaupalla.. Joskus jälkeenpäin ihmettelee itsekin, miten viisaita sellaisia, vaikka pää tuntui olevan täysin tyhjä. Ja onhan sillä väliä tietenkin, mitä yleisön edessä puhuu – jos kerran puheenvuoroa on pyydetty 🙂 Mutta liikaa ei silti pitäisi miettiä niitä sanoja – tai keskittyä siihen, että muistaako varmasti kaiken mitä oli ajatellut puhua – sillä läsnäolo juuri siinä hetkessä yleisön kanssa, tuo parhaan tuloksen ja auttaa myös löytämään oikeat sanat. Aitous puree, aina.

Olen nähnyt satoja erilaisia puhujia näiden vuosien aikana – ja osa heistä on ollut sellaisia, ketkä esiintyvät ammatikseen – mutta suurin osa aivan tavallisia ihmisiä, ketkä vain ovat ottaneet haasteen vastaan ja päättäneet uskaltaa. Aika usein minua koskettaa enemmän heidän tarinansa.

Yleisön joukossa istumisessa on omat puolensa. Siellä voi rentoutua ja ottaa vastaan, peilata omia ajatuksiaan juuri siinä hetkessä puhujan mietteisiin, seurata erilaisia tapoja esiintyä – ja löytää taas kerran hieman enemmän sitä, mitä itse haluaisi olla. Tuohon siis itse keskityin tällä kertaa, kun sain olla yleisön joukossa. Ja tämä yksi dia jäi viikonlopusta pyörimään ajatuksiini, ylitse muiden.

success-day, Anu Pellas

On monia eri tapoja koskettaa ihmisiä mutta se, joka jää kaikkien mieleen varmasti on aito kiinnostus ja välittäminen. Halu auttaa, halu vaikuttaa positiivisesti lähellä olevien ihmisten elämään – ilman oman egon pönkittämistä tai hyödyn ajattelua ensin. Sellaisia ihmisiä me kaikki toivomme ympärillemme.

Sellaisten ihmisten joukossa sain viettää viikonlopun – mutta myös tehdä töitä päivittäin. Kun vertaan elämääni nyt siihen, mitä se oli joskus aiemmin eri työyhteisöissä – niin en löydä edelleenkään mitään muuta sanaa kuin #kiitollisuus, joka kuvaisi tämän hetken mietteitäni paremmin. Kiitollisuus siitä, että uskalsin valita tämän polun, joka vaati aluksi paljon sinnikkyyttä ja uskoa omaan onnistumiseen – mutta kiitollisuus myös siitä, miten ihania ihmisiä, kokemuksia ja elämyksiä sen kautta on elämääni tullut ❤

Valitse viisaasti – se on Sinun elämäsi.

Kuluneen kesän aikana olen ehtinyt ynnäillä omia kiitollisuuden aiheita samalla kun olen mietiskellyt ilman aikatauluja oman elämäni kurssia – ja tajunnut konkreettisesti sen, mitä tarkoittavat riippumattomat tulot, jotka ovat melko harvassa työssä mahdollisia. Tulot, jotka jatkuvat silloinkin kun en itse tee enää työtä samalla intensiteetillä tai otan aikaa muille asioille.

Sitä lähdin aikoinaan tavoittelemaan ja vaikka tiesinkin, että se on mahdollista verkostomarkkinoinnissa, niin välillä epäilys meinasi silti vallata mielen, kun töitä on ensin tehtävä tavoitteellisesti jonkin aikaa, että tulokset alkavat tulla ilman vaivannäköä.

En koskaan tavoitellut miljoonia. Vain riittävästi, jotta olisin vapaa elämään sellaista elämää, jota haluan – siellä missä haluan. Ja myös vapaa oman ajankäyttöni suhteen, jotta aikaa löytyisi muillekin asioille kuin työlle. Se oli tavoitteeni alusta saakka ja nyt voin sanoa, että se todella on mahdollista, koska olen saavuttanut sen. Matkan varrella tavoitteet ovat välillä hieman kasvaneet, loputtomat mahdollisuudet sekoittaneet omaa kurssiani – mutta lopulta aina palaan tuohon mistä lähdin ja tajuan, että se on se, mitä minä haluan. Vapaata elämää.

Näin jälkeenpäin on aina helppo olla tyytyväinen oikeisiin valintoihin, joita on joskus tehnyt. Samoin kuin siihen, että on jaksanut tehdä töitä haluamiensa asioiden eteen silloinkin kun muut eivät siihen uskoneet… Sillä heitäkin aina löytyy, ketkä yrittävät lannistaa ympärillä olevia ihmisiä tavoittelemasta jotain muuta kuin mitä kaikki muut tekevät.

 

Shekkikuva, Anu PellasJälkeenpäin on myös helppo ajatella, että miksi ihmeessä välittäisin siitä mitä muut ajattelevat – silloin kun kysymys on minun elämästäni? Mutta silloin se ei ollut yhtä helppoa.. Sillä silloin kun lähdet tavoittelemaan jotain sellaista, johon tarvitsisit hieman lisärohkeutta itsekin – niin on hyvin helppo uskoa heitä, ketkä epäilevät. Antaa epäilyksen tarttua omaankin mieleen ja luovuttaa.

Miksi sitten en luovuttanut? Monenlaisia haasteita oli alkumatkalla ja vielä myöhemminkin – helpolla eivät tavoitteet ole täyttyneet. Mutta nyt uskon, että kaikista tärkeintä oli se, että minulla oli niin vahva motiivi, miksi halusin onnistua. Syy, miksi olin valmis tekemään töitä laskematta tunteja, vain päämäärä mielessäni. Sen lisäksi, että rakastin sitä mitä tein.

Nuo kaksi asiaa ovat minun mielestä erittäin tärkeät minkä tahansa tavoitteen onnistumisessa. Se, että tietää MIKSI haluaa jotain saavuttaa – ja se, että rakastaa sitä, mitä tekee. Silloin moottori tekemiseen löytyy itsestä – eikä jostain ulkoapäin. Sen lisäksi, että motiivin pitää olla niin vahva, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto… Kuten minulla oli. Olinhan nähnyt jotain sellaista, josta olin aina haaveillut – eikä sen vuoksi vanha työ tai elämäntapa ollut enää vaihtoehto. Halusin onnistua.

Mikä Sinua motivoi? Mistä Sinä unelmoit? Tai millainen olisi Sinun unelmaelämä?

Isoja kysymyksiä – mutta erittäin tärkeää tietää niihin vastaus. Sillä muutoin elämä vain menee samaa rataa kuin aina ennenkin, eikä mikään muutu. Ei myöskään voi päästä päämäärään, jos ei tiedä mikä se on 🙂 Joku voi olla tyytyväinen juuri niin, ettei tavoittele mitään, eikä silloin tarvitsekaan tavoitella. Mutta aika usein tapaan ihmisiä, ketkä eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä – mutta eivät myöskään tiedä mitä siinä pitäisi muuttaa. Siksi noiden kysymysten ääreen kannattaa todellakin joskus istahtaa.

Kukaan muu kun ei tee muutoksia juuri Sinun elämässäsi, jollet itse niitä tee – eikä kukaan muu myöskään kanna vastuuta niistä valinnoista, joita tänään teet – kuin Sinä.

Syksy on minulle aina vuodenaika, jolloin mietin omia tavoitteitani tarkemmin. Sateen ropistessa kattoon on mukava istahtaa alas ja antaa mielikuvituksen lentää…. Sinne, missä se oma unelmaelämä on. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin jos huomaankin jo olevani siellä, enkä kaipaa oikeastaan mihinkään. Silloin voin vain nostaa jalat pöydälle ja nauttia kaikesta siitä, mitä jo on – sen hetken verran. Sillä jonain päivänä takuulla mieleni valtaa taas joku uusi unelma, joka motivoi matkaan… ❤

Tee työtäsi sydämellä – ja saat kaiken tarvitsemasi <3

Usein ajatellaan, että on mahdotonta saada sekä rahaa että onnea. Tehdä työtä, josta nauttii – ja ansaita hyvin. Itse ajattelen toisin.

Uskon, että jos teen työtä, josta nautin ja uskallan kuunnella mihin suuntaan sydämeni minua ohjaa – voin saada kaikki maailman runsaudet, moninkertaisena. Palkkaa ei vain välttämättä kaikille meistä makseta kokonaan rahassa, koska onnelliseen elämään tarvitaan muitakin aineksia.

Rahaa tarvitaan moniin asioihin, varsinkin täällä Suomessa. Mutta sen lisäksi onnelliseen elämään tarvitaan hyviä ihmissuhteita, rakkautta, terveyttä ja tasapainoa levon sekä fyysisen rasituksen välillä. On tärkeää huolehtia siitä, että tuo tasapaino kaikkien ainesten välillä säilyy – ainakin pitkässä juoksussa. Muutoin millään maallisella menestyksellä ei ole suurta merkitystä.

Kahvihetki Suomenlinnassa, Anu Pellas

Se pieni kahvihetki, lapsen kanssa vietetty iltapäivä – tai kiireetön aamu.. Niitä ei voi rahalla mitata mutta silti ne ovat usein kultaakin kalliimpia vaikka niiden arvon huomaakin usein vasta sitten, kun ne eivät ole itsestään selvyyksiä – tai kun ne katoavat.

Olen tänä keväänä ja kesänä viettänyt aikaa paljon omien ajatusteni kanssa – lomaillut ja yrittänyt vaihteeksi elää vain hetkessä. Se oli kovin haasteellista varsinkin aluksi, kun olen yrittäjänä tottunut monien vuosien ajan aina suunnittelemaan omaa toimintaani ja asettamaan tavoitteita sekä seuraamaan niiden toteutumista. Ensimmäiset kuukaudet meni huonoa omaatuntoa hiljennellessä… kunnes se sitten hiljeni kokonaan ja huomasin, miten tärkeää on välillä päästää irti. Silloin pitää hiljentää myös järki ja ego. Hehän eivät tykkää siitä, että heittäydymme elämän virran vietäväksi.

Pakko sanoa, että tasapainoilu hetkessä elämisen sekä tavoitteellisen tekemisen välillä on ollut varsinainen oppikoulu. On tärkeää tietää kirkkaana mielessä mikä on oman elämän päämäärä, se osoite, johon olen menossa – mutta silti olla täysillä läsnä juuri siinä hetkessä, jossa kulloinkin olen. Tuon taidon haluan oppia, sillä uskon, että se tuo parhaiten runsautta ja onnellisuutta ihan jokaiseen hetkeen – mutta myös kaiken sen, josta haaveilen.

Ja ihan samoin kuten aina ennenkin – kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle.. Siispä elämä on johdattanut tielleni ihmisiä, keneltä olen voinut oppia tuota taitoa. Olen saanut viettää aikaa heidän kanssaan ja nähdä, että se on mahdollista. Sillä joku on jo kulkenut tuota polkua ensin.

Anu

 

Lasten ja tiimin johtajien kasvatus – monta yhtäläisyyttä ;-)

Koska olen “oikealta ammatiltani” lastentarhanopettaja, niin huomaan, että monet opit sieltä ovat tulleet hyvään käyttöön myös nykyisessä työssäni. Erona tosin, että nyt teen aikuisten kanssa töitä mutta päätavoitteeni on lähes sama. Kasvattaa vahvoja ja itsenäisiä tiimin johtajia, jotka hoitavat työnsä sydämellä ja ammattitaidolla. Sellaisia toivon omista lapsistanikin tulevan – sydämellään ajattelevia mutta omaa tietään vahvasti kulkevia, jotta löytävät oman vahvuutensa ja myös oikean alan.

Uusi tiimiläinen on minulle ikään kuin “vauva”. Riippuen toki ihmisen taustoista mutta pyrin kohtelemaan kaikkia hyvin samalla tavoin. Sillä kuten vauva tarvitsee opastusta ja esimerkkiä moniin meille aikuisille itsestään selviin asioihin, niin samoin uusi tiimiläinen kaipaa sitä. Varsinkin jos ala on ennestään täysin vieras, niin on hyvä aloittaa A:sta – koska tiedän tällä kokemuksella melko hyvin, mikä toiminta tuo parhaan tuloksen. Olisihan todella epäreilua antaa ihmisten vain kokeilla ja keksiä itse kantapään kautta samat keinot. Joskus niinkin täytyy tehdä, sillä jotkut meistä oppivat vasta oman oivalluksen kautta. Mutta siltikin voin olla tyytyväinen, että olen kertonut omat vinkkini. Kukin sitten itse päättää, ottaako ne vastaan vai ei.

Esimerkki on aina se, joka toimii parhaiten. Eihän lapsetkaan usko sitä mitä me sanomme vaan kopioivat kaiken, mitä teemme. On turha neuvoa tiimiläisiä toimimaan positiivisessa hengessä ja yhteistyössä muiden kanssa, jos itse puhuu selän takana pahaa muista. Juuri keskustelimme poikani kanssa siitä, miten esimerkiksi kiroilu on joissakin perheissä niin totuttu tapa, ettei sitä edes kukaan huomaa, vaikka lapsetkin käyttävät kirosanoja täytesanoina jo alakouluiässä. Meillä kiroillaan kyllä, jos siihen on aihetta – mutta aihetta on harvoin. Ja sama tapa on kopioitunut lapsille. Ovat ainakin oppineet sen, että osaavat aikuisten seurassa olla käyttämättä niitä 🙂

Pursuit of happiness 2 (1), Anu Pellas

Yksi suosikkielokuvistani on Onnen potkuja, jossa on monia hyviä esimerkkejä siitä, mitä meidän vanhempien tulisi opettaa lapsille elämästä. Se, että sinulla on vähintään yksi ihminen, joka uskoo Sinuun kävi mitä tahansa – on varmasti paras lahja, jonka lapselleen antaa. Tuon saman tunteen me voimme välittää omille tiimiläisille ja olenkin huomannut, että se on kovin monelle lähes ensimmäinen kerta elämässä, kun joku näkee piiloon jääneen potentiaalin ja vilpittömästi toivoo onnistumista niissä tavoitteissa, joita lähdetään tavoittelemaan. Se tuntuu aina yhtä hyvältä – mutta samalla myös surulliselta. Sillä jokaisella meistä kuuluisi olla ympärillä sellaisia ihmisiä, useampiakin.

Kun lapset kasvavat, niin on tärkeää antaa heille vastuuta, sen mukaan, mitä he ovat valmiita kantamaan. Kolmevuotiaan lapsen kapasiteetti riittää juuri ja juuri siihen, että hän voi valita minkä värisen paidan hän tänään haluaa laittaa päälleen. Ulkovaatteita ei kolmevuotias vielä voi valita, koska hän ei pysty arvioimaan säätä tai muita tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Usein vanhemmat erehtyvät antamaan lapselle vapauksia, kun uhmaikäinen sitä vaatii. Lopputulos ei tyydytä kumpaakaan ja alitajuisesti lapsi kokee siitä myös turvattomuutta, sillä eihän kolmevuotias voi olla valmis hoitamaan yksin vaikkapa posliiniastioiden kattausta pöytään, vaikka hän sitä haluaisi. Aikuisen tehtävä on auttaa silloin, jos hän tajuaa, ettei lapsen kyvyt vielä riitä, jotta hänen itseluottamus kasvaa oikealla tavalla. Hyvän itseluottamuksen omaava ihminen, tiedostaa omat vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. Ja osaa tunnistaa, mihin asti hänen kapasiteettinsa riittää. Hän myös uskaltaa rohkeasti kokeilla uusia asioita, jos häntä on kannustettu siihen – silloin kun hänellä oikeasti on siihen valmiudet.

Meillä kotona on kaksi tässäkin suhteessa hyvin erilaista lasta. Toista pitää hieman tönäistä ja rohkaista ottamaan uusia askelia, kun hän ei näe omia vahvuuksiaan tai ei usko itseensä ihan riittävästi. Vaikka omaakin kaikki taidot ja valmiudet pärjätä elämässä erinomaisesti. Toista taas on välillä hieman toppuuteltava, kun rohkeutta löytyy mutta uusia askelia on hyvä ottaa silti maltillisesti, jotta välttyisi suuremmilta kolhuilta.

Tiimiläisetkin ovat erilaisia – ja siksi jokaista on valmennettava omassa kasvuprosessissaan omalla tahdilla. Irrottautua täytyy kuitenkin, jotta oma itseluottamus tekemiseen löytyy. Jos liian pitkään kuljemme koko ajan rinnakkain emmekä rohkaise tiimiläisiä itsenäiseen tekemiseen, niin sinne tiimiin, ei kasva itsenäisiä ja vahvoja johtajia, joka on kuitenkin tärkein tavoite tässä työssä. Sillä sitenhän me saamme ne riippumattomat ja vakaat tulot, joka on SE meidän alan hienous ja “juju”.

Tiimikuva Porvoosta 2016, Anu Pellas

Olen vähintään yhtä ylpeä omista lapsistani kuin olen omista tiimiläisistänikin – aina kun näen miten he ottavat uusia askelia ja ovat kasvaneet jälleen vahvemmaksi, kohti omia unelmia. Tiedän, että jokainen heistä, kuten lapsenikin, ovat ihan itse tehneet sen kaikista suurimman työn oman kasvuprosessinsa kanssa – mutta kun saan nähdä tuota matkaa läheltä ja kulkea mukana siinä, niin koen itseni kovin etuoikeutetuksi. Mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin auttaa muita löytämään omat unelmansa? Tekemään elämästään enemmän oman näköistä – ja tulemaan sitä kautta onnellisemmaksi… Se on minusta jokaisen meidän tärkein tavoite. Kasvaa parhaaksi itsekseen ❤

Ihanaa viikkoa,

Anu

80/20 sääntö – pätee kovin moneen..

Näin myyntialalla puhutaan usein 80/20 säännöstä. Siitä, miten esimerkiksi omasta ajankäytöstä pitäisi osata käyttää suurin osa (80%) niihin tehtäviin, jotka johtavat parempiin tuloksiin (20%). Suoramyynnissä se on yleensä yhteydenpitoa – joko uusiin asiakkaisiin tai jo olemassa oleviin, joka helposti unohtuu kaiken muun päivittäisen tekemisen jalkoihin, jota automaattisesti vain tulee päivittäin hoidettavaksi.

Tuo sääntö toimii tosi moneen muuhunkin asiaan elämässä… Kuten terveellisiin elintapoihin. Olen aina ollut ruoasta nautiskelija ja siksi haluankin ehdottomasti pitää kiinni siitä säännöstä oman ruokailuni suhteen 🙂 Siksi pyrin syömään aina terveellisen aamupalan ja yhden päivän pääruoan. Mutta jos jonain päivänä on aihetta juhlaan tai tekee mieli herkutella, niin ajattelen, että tämä kuuluu nyt siihen 20%:een ja voin tehdä sen hyvällä mielellä.

On surullista miten omien mittojen seuraileminen on ajanut meidät ihmiset siihen pisteeseen, että podemme lähes aina huonoa omaatuntoa myös syömisestä. Siksi suurin osa syökin herkut salaa kotona – ja juhlissa sitten pohditaan ääneen, että montakohan kaloria kakkupalassa on… Kun asian kuuluisi olla juuri toisin päin. Arkea jokaisella meistä on suurin osa (80%) ja jos silloin pyrkii syömään terveellisesti, niin juhlahetket (20%) kyllä mahtuvat mittoihin. Jollei sitten satu olemaan sellaisessa työssä, jossa juhlahetkiä on lähes joka päivä 😉

Lettukuva, Anu Pellas

80/20 sääntö pätee minusta myös siihen, miten arjen keskelle (80%) pitäisi ehtiä löytämään riittävän usein kivoja juhlahetkiä (20%), joiden avulla jaksaa sitten harmaatkin päivät. Kuulostelen ympärilläni olevia ihmisiä ja huomaan miten helposti perhe-arki voi kaapata mukaansa jopa vuosiksi ja saattaa täysin unohtua niiden omien kivojen asioiden vaaliminen – töiden, ruoan laiton ja lasten kasvattamisen keskellä.. Vapaa-päivät menevät tehtävälistojen lyhentämisessä ja helposti sortuu ajattelemaan, että “joskus sitten vaalitaan parisuhdetta ja tehdään jotain kivaa yhdessä, kun on siihen aikaa”….

Havahduin tähän itse jo vuosia sitten, kun asuin vielä isossa omakotitalossa. Kesät menivät kukkapenkkejä kohennellessa ja rikkaruohoja nyppiessä. Terassikalusteet kyllä käsiteltiin joka kevät mutta melko harvoin niissä ehdittiin istahtaa. Kun syksyllä sitten niitä kanniskeltiin taas takaisin varastoon talveksi, niin itsekseni mietin, että montakohan kertaa ehdin oikeasti nauttia kaikesta siitä, mitä siihen pihamaalle oltiin niin kovalla innolla aherrettu?

Nykyisin elämäni on hyvin erilaista. Ajattelen niin, että on tärkeää pitää huoli siitä, että arjen keskellä on riittävästi aikaa myös elämästä nauttimiselle, sillä elämä on juuri tässä ja nyt. Täydellä varmuudella. Meistä kukaan ei voi tietää, miten paljon elinaikaa kullakin on jäljellä. Siksi minä ainakin haluan varmistaa, että ehdin varmasti tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä – jonka vuoksi ne kannattaakin ottaa tehtävälistalle juuri tänään eikä siirtää jonnekin hamaan tulevaan.

Tutkitusti kuolinvuoteella olevat ihmiset eivät koskaan murehdi sitä, mitä olisivat vielä voineet tehdä – vaan sitä, minkä olivat jättäneet tekemättä. Sitä, että eivät olleet ehtineet olla riittävästi omien läheisten tai rakkaiden kanssa. Matkustelleet. Aloittaneet harrastusta, josta olivat aina unelmoineet – tai uskaltaneet elää rohkeasti sydäntään kuunnellen. Kovin harva mietti, että olisipa pitänyt edetä uralla vieläkin nopeammin tai tehdä töitä ahkerammin…

Mitkä ovat Sinulle ne asiat, jotka kannattelevat arkea ja auttavat jaksamaan? Se 20%, jolle voisit alkaa raivaamaan kalenteristasi tilaa jo tänään?

Kesällä on hyvä rikkoa kaavoja. Siksi kannattaakin tehdä jotain erilaista – juuri niitä asioita, jotka hukkuvat arjen jalkoihin. Ottaa vaikkapa maalausvälineet esiin vuosien jälkeen ja pyhittää päivä sellaiselle, mille ei ole ollut pitkään aikaan aikaa.

Nautitaan tästä hetkestä, sillä se on juuri nyt kaikki mitä meillä varmuudella on ❤

Elämäntehtävää etsimässä..

Olen ollut aina sellainen ihminen, että kun innostun jostain uudesta asiasta, niin minua on vaikea käännyttää – ja joskus ehkä jopa unohdan, että kaikki muut eivät välttämättä ole juuri nyt yhtä innostuneita samasta aiheesta. Se on erinomainen moottori silloin, kun pitää saada jotain aikaiseksi, sillä tuolla innostuksella olen valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven – laskematta työtunteja. Visio silmissäni.

Mutta kaikessa on kaksi puolta. Sillä jos en ole innostunut asioista, joita pitäisi tehdä – niin minua on myös hyvin vaikea saada liikkeelle…. Sen vuoksi en voisi enää kuvitella tekeväni työtä, joka ei saisi minua syttymään. Tai jota en kokisi tärkeänä itseni ja muiden kannalta.  Sen vuoksi varmaan vaihdoinkin alaa.

Olin kuuntelemassa viikonloppuna Brian Maynea, joka on kehitellyt Goal Mapping systeemin. Tavoitteiden saavuttamiseen kehitellyn menetelmän, joka todellakin toimii. Jos vain tiedät, mitä haluat?

Brian ja minä

Istuin kuuntelemassa samaa luentoa viikonlopun aikana useampaan kertaan vaikka joitain muitakin aiheita olisi ollut tarjolla. Kuten Brian sanoo, niin hyvin monet meistä kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä saavuttaakseen enemmän tuloksia. Mutta jos ei tiedä MIKSI sitä tekisi, niin niistä keinoista ei ole apua, sillä tekemiseen ei löydy syytä. Sen vuoksi päätinkin ottaa aikaa omille ajatuksilleni ja kuulostella tuota omaa motiiviani.

Usein sanotaan, että sitten kun on saavuttanut jo riittävästi materialistista menestystä, niin motiivi asioiden tekemiseen täytyy löytää jostain muualta. Tuo “riittävästi” tarkoittaa jokaiselle eri asioita mutta ymmärrän silti tuon näkökulman vaikken materialistista omaisuutta olekaan kerännyt vuosien mittaan ympärilleni. Riittävästi minulle on ilmeisesti se, että omaan ainekset hyvään elämään.

Oivalsin viikonloppuna, että minun elämäntehtäväni on selkeästi muuttuvaa sorttia 🙂 Se liittyy samaan aiheeseen eli ihmisten auttamiseen mutta muuttaa hieman muotoaan sitä mukaa kun saan yhden osa-alueen suoritettua. Onhan se kieltämättä hyvin loogisesti edennytkin. Aloitin lastentarhanopena, jossa missioni oli vaikuttaa siihen, miten lapsia kasvatetaan. Totesin sen melko suureksi tehtäväksi, koska siinä työssä voi yhdellä kertaa vaikuttaa vain kovin pieneen joukkoon lapsia, joten siirryin aikuisiin. Hehän vaikuttavat myös lapsiin… Eli jos voin vaikuttaa aikuisten asenteisiin ja hyvinvointiin, niin lapsetkin automaattisesti voivat niissä perheissä paremmin.

Kun oivalsin tämän prosessin, niin ymmärsin myös sen miksi oma focukseni karkaa hyvin helposti suoran bisneksen tekemisestä ihmisiin… Ja miksi motivaationi häviää silloin, kun huomaan, että vaikka saisin aikaan parempaa tulosta mutta jos en saa muutosta ajattelutavoissa, niin koen työni turhana. Olen monesti ihmetellyt miten vähän minua liikuttaa se rahasumma, joka tililleni tupsahtaa tehdystä työstä vaikka olenkin erittäin kiitollinen kaikesta siitä taloudellisesta vakaudesta, jonka olen saavuttanut. Tajusin, että koska minulle palkitsevinta on se, että näen ihmisten kehittyvän, niin siksi se nousee usein tärkeämmäksi kuin tuloksen tekeminen. Kovin useinhan nuo kaksi kulkee käsi kädessä muttei välttämättä aina. Joskus se voi viedä myös ihmisiä ihan toiseen suuntaan, kun oivaltaa itsestään uusia puolia – ja siltikin itse koen onnistuneeni, vaikka he eivät jäisikään tähän bisnekseen.

Tuon oivaltaminen oli jo hyvä syy istua kouluttautumassa viikonlopun ajan, sillä nyt tavoitteiden tekeminen on huomattavasti helpompaa.

Hyvä kysymys, joka auttaa löytämään omaa elämäntehtävää, on se, että mistä nautit niin paljon, että aika unohtuu etkä laske vaivaa tai kuluja? Mikä on se asia, joka palkitsee henkisesti? Se ei välttämättä ola aina se, josta maksetaan eniten – tai jota järki sanoisi, että pitäisi tehdä. Mutta se on se tehtävä, jonka vuoksi juuri Sinä olet tärkeä ja johon Sinulla on erityinen lahja. Sitä kannattaa siis etsiä ❤

On tärkeämpää tietää mitä – kuin miten..

Olen pian muuttamassa Helsinkiin, kuten olette huomanneet monista päivityksistäni ja kirjoituksistani aiheeseen liittyen.. 😉 Varsinainen muutto tapahtuu tässä kesän mittaan pikkuhiljaa, kunhan kaikki palaset saadaan kohdalleen mutta eilen Helsingissä käydessä, oli ihanaa pysähtyä ohikulkiessa uuden kodin kulmille, haistelemaan ja tunnustelemaan uutta maisemaa lempeässä kevätillassa…

Kruunuhaan laivaranta, Anu Pellas

Kun katselin tuota rantaa, niin mieleni valtasi lämmin luottamus elämään ja siihen, miten asiat aina ovat järjestyneet parhain päin. Sillä silmieni verkkokalvoille piirtyi sama kuva vuoden takaa, jolloin muutto Helsinkiin oli vasta kaukainen haave – mutta en olisi uskonut silloin, että nyt olisin muuton kynnyksellä.

Olenhan toki puhunut siitä jo vuosia, että haluan JOSKUS asua vielä Helsingissä – niin lähellä keskustaa, että kun avaan ulko-oven, niin kävelymatkan päässä on kaikki. Myös meri 😉 Ja näinhän lataan omia toiveitani alitajunnan toteutettaviksi – ja vahvistan niitä. Puhumalla ääneen, jolloin itsekin samalla alan uskoa, että se voisi olla mahdollista.

Lasten vuoksi kuitenkin ajattelin, että olisin vasta muutaman vuoden jälkeen vapaa vaihtamaan asuinpaikkaa, sillä en ole halunnut tehdä noin suuria ratkaisuja vastoin heidän toiveitaan. Silti salaa toivoin, että se olisi nopeammin jo mahdollista. Sillä tuntui vahvasti, että olisi aika muutokselle.

En tiedä päättikö elämä puolestani, että nyt on sopiva aika siirtyä isompiin kuvioihin – tai vedinkö itse ajatuksillani puoleeni tuota muutosta? Vai oliko kaikki vain sattumaa, johon en itse usko ollenkaan 😉

Mutta aloin kuitenkin aina Helsingissä käydessäni katsella ajellessa eri alueita “sillä silmällä”, miettien samalla, että missä päin kaupunkia minusta tuntuisi kivalta asua? Kävin tietoisesti eri kahviloissa, vaihdoin hieman reittiä, jotta opin ajamaan paremmin ja tuntemaan eri kaupunginosia.. Ja pikkuhiljaa mieleeni alkoi muodostua suosikkialueita, jotka tuntuivat enemmän kotoisilta. Enhän ole koskaan asunut Helsingissä, jonka vuoksi kaikki alueet olivat entuudestaan minulle melko vieraita.

Helsinki by night, Anu Pellas

 

Tänään tajusin, että tämän kuvan otin samasta rannasta noin vuosi sitten… jossa eilen fiilistelin uuden kotini kulmilla. En silloin tietoisesti asettanut tavoitteeksi löytää kotia juuri tästä mutta muistan tunteen, kun otin nämä kuvat – sillä sydämeni kuiskasi hiljaa, että “olisipa joskus ihanaa oikeasti asua jossain täällä..” Ja sillä tavallahan ne unelmat juuri toteutuvatkin, jos vain uskallamme heittää toiveen ilmaan – ja sen jälkeen vain luottaa, että elämä järjestelee sen sopivalla tavalla eteemme, juuri oikeaan aikaan.

Huomaan vain itse, että olen usein kovin kärsimätön… Enkä meinaisi jaksaa odottaa hetkeäkään, silloin kun saan ajatuksen päähäni. Ja erehdyn sen vuoksi välillä luulemaan, että toiveitani ei ole kuultukaan kun mitään ei tapahdu, heti viikossa tai kahdessa 😉 Silloin alan helposti itse ohjailla asioita, yrittäen nopeuttaa tuota prosessia. Vääntämään vaikka väkisin omia toiveitani todeksi, keinolla millä hyvänsä. Kun en pysty vain luottamaan ja antamaan hieman aikaa asioiden järjestymiselle….

On toki joskus tärkeää myös toimia eikä vain odotella. Varsinkin silloin jos on kyse sellaisesta tavoitteesta, johon voimme itse vaikuttaa omilla teoillamme. Mutta silloin jos kyse on “isommista asioista” – kuten tässä tapauksessa, jolloin koen, että en voi nopeuttaa lasteni itsenäistymistä tai vaikuttaa heidän kouluvalintoihinsa – josta oman toiveeni toteutuminen riippuu. Silloin minun pitäisi vain osata luottaa, että elämä osaa järjestellä oikean reitin päämäärään, minua paremmin.

Ja niin nytkin kävi, jopa ennemmin kuin osasin kuvitella. Nuorempi poikani halusikin hyvin päättäväisesti lähteä opiskelemaan jo heti peruskoulun jälkeen vähän suurempiin kuvioihin; Helsinkiin 🙂 Ja koska toinen poikani opiskelee Kotkassa, jossa heidän isänsä on lähellä – oli luontevaa tehdä muuttopäätös.

Siksi välillä kannattaakin vain unohtaa se, MITEN ne omat unelmat voisi toteutua – ja keskittyä vain fiilistelemään MITÄ oikeastaan haluan? Sitten vain heittää toive ilmaan ja antaa elämän keksiä keinot!