Anu Pellas

Unelmien vuosi 2018

Vuoden vaihde on erinomaista aikaa päivittää omia tavoitteita ja unelmia ajantasalle. Sen jälkeen kun olen oppinut uudelleen unelmoimaan (lapsuusvuosien jälkeen) ja tekemään niistä tavoitteita, olen “joutunut” päivittämään tavoitteeni kerran vuodessa, koska ne vain toteutuvat. Eivät toki aina ihan sillä tavalla, kuin itse aluksi kuvittelin, vaan yleensä huomattavasti luovemmin – sillä elämällä on taipumus toteuttaa unelmat juuri sillä parhaalla mahdollisella tavalla, joka ei välttämättä ole aina sama mitä itse olin suunnitellut. Mielikuvitus riittää useimmiten ainoastaan siihen saakka, mitä itse tai joku lähipiirissämme on kokenut – ja vaikka internetin myötä maailmamme on laajentunut valtavasti, on silti sisimmässään vaikea uskoa jotain sellaista tapahtuvan omalle kohdalle, mitä kenellekään muulle ei ole tapahtunut, lähimainkaan. Siksi hyvin usein olemme itse suurin este unelmien toteutumiselle.

Unelmoinnista kannattaa aloittaa uusi vuosi 2018.

Järjestä rauhallinen hetki itsesi kanssa, jolloin tiedät, että kukaan ei tule häiritsemään tai keskeyttämään Sinua. Rentouttavaa musiikkia tai täysi hiljaisuus – mikä juuri Sinulla toimii parhaiten? Tärkeää on, että varaat tähän riittävästi aikaa, jotta ajatukset ehtivät irtautua arjen tehtävistä ja saat yhteyden omaan sisimpääsi kunnolla. Unelmoida saa toki mitä tahansa mutta ihan parastahan olisi, jos unelmat määrittäisivät meillä seuraavat konkreettiset tavoitteet, sillä silloin unelmat vauhdittavat arjen aherrusta ja antavat tekemiselle syvemmän merkityksen. Tällöin myös uuden vuoden lupaukset toteutuvat varmimmin, koska ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta.

Ensimmäiseksi pitää löytää oikeat ja itselle sopivat unelmat. Se ei aina ole helppoa, jos unelmoinnille ei ole ollut tilaa tai aikaa moneen vuoteen. Aikuisiällä, sen jälkeen kun ammatti ja oikea kumppani on löytynyt, elämä rullaa usein eteenpäin työn ja perheen ehdoilla. Täytyy miettiä valintoja enimmäkseen järjellä, jotta lapset saadaan ruokittua ja asuntolainat maksettua. Siksi oman sisimmän kuuntelulle ei ole aikaa eikä aina myöskään uskallusta… Sillä mitä tapahtuisikaan, jos omat unelmat eivät “mätsäisi” esimerkiksi elämänkumppanin unelmiin?

Sen vuoksi me hyvin usein muokkaamme omia unelmia sopiviksi kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Asuinpaikkaan, palkkaan tai muiden perheenjäsenten toiveisiin, jotta voisimme säilyttää elämän ennallaan. Koska ihmisen perusluonteeseen kuuluu vastustaa muutosta.  Sen lisäksi myös pienennämme tavoitteita – koska pelkäämme pettyvämme, jos emme saavutakaan niitä. Pyrimme välttämään pettymystä ja sehän onnistuu parhaiten, kun odotukset ovat riittävän alhaalla. Silti pettymyksiä on luvassa, sillä se mitä eniten yritämme välttää, löytää kyllä luoksemme aina.

Unelmointi on ihanaa…

Se on myös tärkeä vaihe ennen tavoitteen konkretisoimista, sillä silloin mielen voi antaa lentää vapaana. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi, että: “Mitä tekisin, jos minulla olisi riittävästi rahaa, eikä minun tarvitsisi tehdä töitä sen vuoksi?” Tai: “Listaan 10 asiaa, jotka ehdottomasti haluaisin tehdä tai nähdä, jos tietäisin, että minulla on vain 6kk elinaikaa!” Tällä tavoin löydämme sisäiset toiveet, jotka hautautuvat velvollisuuksien alle arjessa. Toki niitä ei välttämättä tarvitse toteuttaa juuri sellaisenaan tai heti – mutta niistä voit löytää vihjeitä, joita kehosi tai mielesi kaipaa arjen keskelle. Tai ehkä ne ovat osa sitä tärkeää sielun suunnitelmaa, jota olemme tänne tulleet toteuttamaan ja jonka työstäminen tekee meidät lopulta kaikista onnellisimmaksi.

Antaudu elämän edessä ❤

Meillä on monenlaista tehtävää. Arjen askareet, toimeentulon hankkiminen ja velvollisuus pitää huolta lähimmäisistä, varsinkin lapsistamme. Mutta sen lisäksi itse uskon, että jokaisella on vielä oma sielun suunnitelma, jonka tulisi ohjata suuremmissa linjoissa sitä, mihin suuntaan menemme ja millaisia oppiläksyjä suoritamme. Nämä määrittävät paljon sitä, minkä parissa teemme elämäntyömme mutta myös sitä, kenen kanssa eteenpäin kuljemme. Kokemuksesta voin sanoa, että siihen ei aina ole paljon sanottavaa, kun muutoksen pyörre tempaa mukaansa. Vastustaa ei voi, jos on päättänyt kuunnella itseään – vaikka välillä mieli tekisi. Mutta lopulta kun rytmiin uskaltaa heittäytyä mukaan, huomaa, ettei ollutkaan mitään pelättävää. Elämä kuljettaa kyllä eteenpäin ja näyttää aina seuraavan askelman, kun sen aika on. Sitä ennen ei pitänytkään murehtia asiaa, jonka aika ei vielä ollut.

Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö tavoitteita itse kannattaisi asettaa. Ei. Se tarkoittaa sitä, että kun heittäytyy unelmoimaan ja kuuntelee itseään, niin päämäärä on tärkein eikä reitistä kannata pitää kynsin ja hampain kiinni, jos tuntuu, että elämällä on jotain muuta mielessään. Mielikuvituksemme kun ei aina riitä keksimään parasta tapaa kulkea kohti suurimpia unelmia.

Unelmoi isosti – mutta realistisesti.

Meitä suomalaisia ei yleensä tarvitse toppuutella siinä, että unelmat olisivat liian suuria mutta siihenkin joskus törmää. On tärkeää oppia unelmoimaan riittävän suuresti mutta kuitenkin niissä rajoissa, että siinä vaiheessa kun niitä aletaan pilkkoa tavoitteiksi, pitää rehellisesti itse uskoa siihen, että ne ovat mahdollisia ja toteutettavissa. Tämän vuoksi myös uuden vuoden lupaukset kannattaisi muotoilla sellaisiksi, että ne tuntuvat aidosti mahdollisilta toteuttaa. Muuten tsemppi ei vain kestä päivää tai paria kauempaa.

Mikä on sopivan kokoinen tavoite tai lupaus vuodelle 2018?

Sen voit ainoastaan Sinä itse määrittää. Jollekin säännöllinen kuntosaliharjoittelu 5 krt viikossa on vain pieni ryhtiliike repsahtaneeseen lomarytmiin ja se on helppo toteuttaa kun taas arki alkaa – mutta jollekin toiselle se tarkoittaa totaalista elämänmuutosta eikä tarkemmin harkittuna tunnu edes omalta tavalta kohottaa lihaskuntoa. Mikä on lähtötilanteesi vaikkapa liikunnan suhteen, määrittää suuresti sen, millaisia tavoitteita kannattaa itselleen asettaa. Siksi olisikin tärkeää pysähtyä ensin miettimään, että mitä Minä juuri nyt kaipaan?

Realistisesti(ko)?

Sisäiset kaipaukset eivät tunne aina realismia. Mutta mieli voi olla yhtä lailla ristiriidassa realismin kanssa – riippuen mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Realismia on siis monenlaista. Kuten se, että tavoitteet ovat ristiriidassa sen kanssa, millaisia uhrauksia juuri tällä hetkellä olen valmis tekemään niiden eteen. Joskus (tai aika usein ainakin itselläni) voi olla niin, että mieli haluaa vaikka mitä eikä se suostu kuulemaan, miten paljon kehoni kaipaa vaikkapa lepoa ja rauhaa. Silloin tallaan ylisuurilla tavoitteilla sisimpäni yli, kuuntelematta sitä, mikä aidosti olisi nyt tärkeintä hyvinvointini kannalta.

Realismia on myös se, että perheelle on saatava ruokaa pöytään eikä välttämättä kaikkia omia unelmia voi toteuttaa nyt ja heti – jollei koko perhe sitoudu samoihin valintoihin. Reilua olisi yhdessä miettiä esimerkiksi perheen aikuisten kesken, mitkä unelmat voidaan toteuttaa niin, ettei kukaan joudu kohtuuttomasti tinkimään omista unelmistaan tai arvomaailmastaan toisen vuoksi. Minun unelmamaailmassani näistä asioista keskusteltaisiin jokaisen keittiön pöydän äärellä ihan arkisten askareiden keskellä, sillä mikäpä voisi olla sen ihanampaa, kuin elää unelmiaan todeksi, niiden kaikista rakkaimpien kanssa yhdessä? Toivottavasti se on tulevaisuuden realismia suomalaisissa perheissä. ❤

Unelmat on tehty toteutettaviksi.

“Mitä tekisit, jos voisit tehdä mitä vain, etkä pelkäisi epäonnistuvasi?” Tuo kysymys on hyvä esittää itselleen uuden vuoden kynnyksellä – ja kunhan keksit siihen vastauksen, niin sitten vain lähdet tekemään sen. Miettimättä, pelkäämättä, epäröimättä – päättäväisesti ja uskoen itseesi 100%:sti.

Kaikkea hyvää, rakkautta, onnellisuutta, menestystä ja ihan parhainta vuotta 2018, juuri Sinulle! ❤

On helpompaa olla se kuka on <3

Lainaan tätä Valmentamon ( http://www.valmentamo.fi/ ) slogania, koska minusta tuntui heti, kun näin sen, että he ovat napanneet sen minun ajatuksistani. Niin samanlainen on oma ydinajatukseni siitä, mikä on tärkeää ja minkä parissa haluaisin työskennellä. Oma tapani ilmaista asioita on vain huomattavasti rönsyilevämpi, joten tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun kävi niin, että joku muu ehti sanoa ajatukseni ääneen minun puolestani ytimekkäästi ja viisaasti yhdellä lauseella – samalla kun minä olen pyöritellyt sitä mielessäni jo jonkin aikaa ja huomattavasti monisanaisemmin. Puhetyöläisen dilemma.

Siispä aiheeseen…

Se miten löysin Valmentamon, on hauska tarina itsessään. Olin miettinyt jo jonkin aikaa, mikä olisi uusi työkalu, jolla voisin auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisemmin ja laajemmin. Puuttuva palapelin pala omaan tekemiseen. Koska pohdin sitä paljon tietoisesti, niin alitajuntani teki töitä asian eteen myös öiseen aikaan nukkuessani. (Tämä on jälleen hieno osoitus sen voimasta ja viisaudesta.) Eräs aamu heräsin ja mielessäni pyöri sana “Valmentamo”. Olin nähnyt tai kuullut sanan joskus mutten tiennyt tai muistanut tarkemmin mihin se liittyy. Nousin ja menin googlettamaan, mistä on kysymys. Näin heidän logossa olevan tekstin, tutkin mitä Valmentamo tekee ja tiesin heti, että tässä on se, mitä olen etsinyt. Ilmoittauduin saman tien heidän LCF Life Coach koulutukseen.

Tunne vain vahvistui sitä mukaa kun otin askelia eteenpäin. Epäröinti liittyi ainoastaan kustannuksiin yms. seikkoihin, joista järki muistuttelee meitä aina uuden edessä. Intuitio kertoo viestit ja vahvistukset tunteiden kautta eli silloin kun “pää puhuu”, on kysymys järjestä. Kun analysoimme asiaa tai mietimme tietoisesti, että mitenköhän tässä olisi parasta toimia – silloin on aivojen vasen puolisko eli looginen ajattelu äänessä. Kun taas yht´äkkiä saamme jonkun hyvän oivalluksen kesken muun arkisen puuhastelun tai visioimme vain lopputulosta ja tunne kertoo, kumpi tuntuu oikealta – silloin on kysymys sydämen äänestä tai intuitiosta, miksi sitä haluaakaan kutsua.

Järki on meille elintärkeä työkalu, kunhan emme anna sen liikaa hallita. Tässä tilanteessa esimerkiksi, tein suunnitelmaa siitä, miten kauan koulutus kestää ja kuinka budjetoin omaa elämääni, jotta opiskelujakson ajan kulurakenne yritystoiminnassani on tasapainossa. Pelkällä intuitiolla ei nimittäin kauan makseta laskuja, jos vain kuuntelen joka päivä, mihin sydän kuljettaa.

Jotta tämä ei olisi liian helppoa, niin oman vivahteensa yhtälöön tuo pelko, joka on myös tunne – ja joka hyvin usein sekoittuu mielessämme intuitioon. Menettämisen pelko, kuoleman pelko, epäonnistumisen pelko, hylätyksi tulemisen pelko… Ne huutavat sisällämme joskus niin kovaa, että intuitiota voi olla mahdotonta kuulla. Varsinkin silloin jos emme ole käsitelleet omia haavoja tai emme tiedosta menneisyyden taakkoja. Pelon ja intuition erottaminen toisistaan on varsin vaikeaa erityisesti silloin, kun olemme jonkun uuden tai haasteellisen tilanteen edessä. Sillä, se on se hetki, jolloin pelot iskevät kimppuumme ja alkavat keksiä kaikenlaisia pakoteitä. Pelko on hyvin ovela ja muuntautumiskykyinen, sillä välillä se naamioituu järjen ääneksi ja toisinaan taas vaikkapa rakkaudeksi. Siksi oman intuition voi löytää vahvemmin vasta kun on tutustunut itseensä kunnolla. Uskaltanut nähdä myös omat varjot ja vanhat toimintamallit, jotka perustuvat turvallisuushakuisuuteen tai käsittelemättömiin haavoihin, jotka ohjaavat valintojamme niin pitkään, kunnes tunnistamme ne.

Olen kulkenut itse pitkän matkan tutustuen itseeni ja siihen kuka oikeasti olen, pääsemättä kuitenkaan perille, sillä tämä matka ei pääty koskaan. Olen purkanut tietoisesti vääränlaisia ja rajoittavia uskomuksia itsestäni sekä kaivellut omaa menneisyyttäni – jotta voisin paremmin elää tässä ja nyt, päivitetyllä kovalevyllä. Mitä paremmin itseäni tunnen, niin sitä helpompaa on elää oman näköistä ja sitä kautta myös onnellisempaa elämää. Oma naiivi tavoitteeni kun on ollut jo pitkään, vain elää onnellista elämää. Mutta jotta onnellisuuteen voisi tähdätä, pitää ensin tietää, mitä se tarkoittaa? Millaisia asioita siihen liittyy, juuri minulle tai Sinulle?

Monien vuosien työ itseni kanssa, jossa olen käyttänyt apuna ulkopuolisia sparraajia, koulutuksia, kirjoja, ystävien kanssa käytyjä lukemattomia keskusteluja sekä erilaisia vaihtoehtohoitoja – on auttanut minua todella paljon. Olen huomannut, miten tärkeää on välillä hiljentyä kuuntelemaan itseään ja toisinaan taas saada vaikutteita ja uusia ajatuksia ulkoapäin. Joskus pitää lukea ja opiskella ja toisinaan taas elää ja ryvettyä, jotta pääsee kokeilemaan ovatko opit siirtyneet käytäntöön? Itseeni tutustuminen rehellisesti ja aidosti, on ollut mielenkiintoisin matka, jota olen koskaan saanut tehdä – ja joka jatkuu loppuelämän. Mutta koen kuitenkin jo nyt, että olen kulkenut sitä sen verran, että voin jakaa omista kokemuksistani vinkkejä myös muille, ketkä haluavat tuolle matkalle lähteä. Matkalle omaan itseen.

Mitä pidemmälle olen itseeni matkustanut, sitä enemmän olen löytänyt ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä, jotka tukevat päätöksissäni ja joiden kanssa voin iloita onnistumisista yhtä lailla kuin näyttää heikkouteni. Olla se kuka olen. Olen myös oppinut tunnistamaan paremmin sen, millaiset elintavat tai ruokailutottumukset sopivat minulle, missä haluan asua ja millaista elämää elää – puhumattakaan työstä. Sillä mitä paremmin tunnistan, mistä oikeasti sisimmässäni haaveilen ja unelmoin, niin sitä helpompaa on valita myös oikea ammatti. Löytää oma elämäntehtävä ja merkitys elämälle. Minulle kovin tärkeät ainekset onnellisuuteen.

Uskon, että vähintäänkin nämä kaikki mainitsemani asiat liittyvät muillakin kuin minulla onnelliseen elämään ja ne lähtevät vahvasti siitä, että löydämme ensin aidon oman itsemme. Sitä ennen valinnat urasta, elintavoista, asuinpaikasta samoin kuin kumppanista, perustuvat paljon ulkoapäin tulleisiin normeihin tai odotuksiin, jopa pelkoihin. Uskomuksiin, jotka olemme keränneet reppuumme vuosien varrelta. Eikä niinkään oman sielun tai sydämen toiveisiin.

Monet teistä, ketkä luette blogiani, ovat varmasti jo aloittaneet tämän mielenkiintoisen matkan omaan itseen – tai olette ainakin kiinnostuneita aloittamaan. Sillä miksipä muuten ehkä lukisitte tätä? Sain jonkin aikaa sitten ihanan sähköpostin eräältä lukijalta, ketä en tuntenut ennestään mutta hän oli löytänyt kirjoituksistani paljon yhteneväisyyttä omaan elämäänsä ja halusi siksi jakaa ne kanssani. Kun luin hänen kirjettä, niin kyyneleet vain valuivat poskilleni, koska tajusin, miten paljon olin koskettanut kirjoituksillani jotakuta ihan ventovierasta ihmistä. Ymmärsin, että sehän on juuri se syy, miksi minun on pitänyt kokea elämässäni niin paljon kaikkea – myös niitä vaikeita aikoja – jotta voin aidosti samaistua muiden elämään. Siksi olisikin mukava kuulla, mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti juuri Sinussa?

Voit laittaa minulle viestiä https://anupellas.com/contact-me/  sivun kautta tai sähköpostilla anu.pellas@flp.com ja kertoa omia kokemuksiasi siitä, miten intuitio on johdattanut Sinua eteenpäin elämässä tai missä kohtaa matkaa olet menossa? Voit myös kommentoida tähän alle, jolloin se näkyy julkisesti kaikille.

Pohdinta alkavaan viikkoon voisi olla vaikkapa; “Miten voisin olla vieläkin enemmän se kuka olen? ❤ 

Oletko löytänyt oman intohimosi?

Muistan elävästi tunnelmat ensikosketuksen jälkeen 15 vuotta sitten, kun lähdin tutustumaan uuteen yritystoimintaan. Olin innoissani ja hämilläni yhtä aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin löytänyt jotain sellaista, jota halusin palavasti tehdä. Lastentarhanopettajan ammatti oli myös sitä, mutta samaa paloa en siihen ollut tuntenut. Rakastin lapsia ja nautin heidän kanssaan puuhastelusta mutta se oli kuitenkin vain työ. Suurin hämmennys tuli siitä, kun tajusin, etten ollut miettinyt tätä ennen lainkaan mitä haluan elämältäni. Minulla ei ollut unelmia.

Anu Pellas

Tulin kotiin koulutuksesta ja kerroin oivalluksesta miehelleni, joka katsoi minua hämmästyneenä ja kysyi; “Eikö sinulla oikeasti ole mitään unelmia?” Hän oli tiennyt pienestä asti, mitä hän haluaa tehdä – ja oli toteuttanut oman unelmansa. Siksi hänen oli vaikea ymmärtää, että minä en vielä tuossa iässä tiennyt, mitä elämältäni haluan. Kodin ja perheen lisäksi.

Siitä hetkestä alkoi uusi luku elämässäni. Päätin selvittää unelmani.

Tuo uusi luku ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä kun pikkuhiljaa aloin saada kiinni siitä, millaista elämää haluan – se osoittautuikin hyvin erilaiseksi, kuin se yhteinen elämä, joka meillä oli lasten isän kanssa. Huomasimme myös, että unelmoimme erilaisesta tulevaisuudesta, joka aiheutti suuren ristiriidan sisälläni. Jos siis haluaisin lähteä unelmieni perään ja elää sellaista elämää, josta haaveilin – en saisi hänestä kaveria reissuilleni. Sitä en halunnut, vaan halusin ainakin mahdollisuuden siihen, että voisin jakaa unelmani jonkun sellaisen kanssa, joka haluaisi samoja asioita. En toki silloin voinut tietää, että löytäisinkö koskaan tuota ihmistä – mutta hän se ei kuitenkaan ollut. Omien unelmien löytäminen voi siis johtaa joskus myös siihen, että pitää rohkeasti lähteä kulkemaan omaa tietään, vaikka yksin.

Anu Pellas, uuden-kodin-ikkunalaudalla

Uskon itse, että elämä kantaa heitä, ketkä uskaltavat lähteä rohkeasti eteenpäin, sillä niin se on minunkin kohdallani tehnyt. Nuo vuodet eivät olleet helppoja, eivätkä hyvät asiat tapahtuneet ilman vastoinkäymisiä – mutta jälkeen päin ajateltuna se kaikki on ehdottomasti ollut sen vaivan arvoista. Miten voisin nyt neuvoa muita uskaltamaan, jos en itse olisi uskaltanut? Miten pystyisin samaistumaan niihin tunteisiin, mitä uuden elämän kynnyksellä seisominen aiheuttaa, jollen itse olisi joskus seissyt siellä? Ilman omia aitoja kokemuksia olisi näkökulmani huomattavasti kapeampi ja saattaisin kannustaa ihmisiä myös tekemään liian hätiköityjä ratkaisuja. Sillä halu muutokseen täytyy tulla meistä itsestämme eikä ulkoapäin. Jokainen kantaa kuitenkin itse myös vastuun valinnoista, joita teemme – ja jos motiivi muutokseen löytyy sisältäni, minusta löytyy myös rohkeus ja keinot sen toteuttamiseen. Näin uskon.

Uuden yritystoiminnan myötä löysin oman intohimoni. Koska huomasin, miten paljon mielekkäämmäksi oma elämäni muuttui kun löysin sen mitä haluan tehdä, niin halusin auttaa myös muita löytämään heidän unelmansa. On ihana nähdä loiste, joka syttyy ihmisten silmiin, kun se “oma juttu” löytyy – sekä rohkeus sen tavoitteluun. Silloin löytyy aikaa ja halua tehdä töitä tavoitteen eteen, eikä työtunteja tarvitse laskea. Ajattelen, että hän on onnekas, joka työtään rakastaa, koska silloin työn tekeminen itsessään on motiivi – eikä ainoastaan palkka, joka siitä maksetaan.

Anu Pellas, I can do this

Alusta asti oli itsestään selvää, että halusin satsata kaiken mahdollisen ajan ja energian uuteen ja innostavaan uramahdollisuuteen. Halusin oppia ja käydä koulutuksissa. Luin kirjoja ja kehitin itseäni – ja kopioin niitä oppeja, mitä kuulin muiden paremmin menestyneiden tehneen. Halusin onnistua. Kenenkään ei tarvinnut motivoida minua tekemään eikä keksiä porkkanoita, sillä moottori tekemiselle oli minussa. Se on se kuuluisa flow-tila, joka vie mukanaan. Siinä tilassa saa paljon aikaiseksi, koska työ ei tunnu työltä. Sillä tavalla on syntynyt kaikki kuuluisimmat sävellykset tai maalaukset – mutta yhtälailla sillä tavalla syntyy upeimmat ihan tavalliset menestystarinat, joita Suomikin on pullollaan. Ne parhaat ravintolat ovat syntyneet rakkaudesta ruokaan ja suosituimmat asiakaspalvelijat ovat he, ketkä nauttivat asiakkaiden auttamisesta. Jokainen meistä tunnistaa sellaisen.

Koska rakastan tätä aihetta, niin lapsenikin ovat saaneet kuulla siitä aika usein. Olemme väitelleet eräänkin kerran siitä, että voiko työtä tehdä vain rahan vuoksi vai ei… Ja vaikka työni on ollut minulle aina palkitsevaa ja tärkeää, mittaan kuitenkin heidän kauttaan omaa onnistumistani elämässä eniten. Siksi ihan paras palkinto minulle onkin ollut se, kun saan seurata nyt sivusta, miten he ottavat ensimmäisiä askeliaan työelämässä ❤ ❤ Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä äidin ylpeyttä, mitä tunnen jo nyt, kun kuuntelen ja katselen heidän innostustaan ensimmäisten työharjoittelujen jälkeen. Olen nähnyt jo kauan, kuinka erilaiset heidän vahvuutensa ovat – ja miten he ovat onneksi uskaltaneet kuunnella niitä ja lähteä rohkeasti juuri sille tielle, joka heitä kutsuu.

Näen nyt tuon saman loisteen heidän silmissään ja halun pyrkiä parhaimpaansa, työtunteja laskematta. Mikä voisikaan olla sen parempaa, kuin että saa tehdä sitä mitä rakastaa?

Oletko Sinä jo löytänyt oman intohimosi? Saatko tehdä työksesi sitä, mistä nautit? Palkitseeko työ myös henkisesti – eikä vain palkan muodossa? Joskus toki on tilanteita, että täytyy tehdä työtä rahan takia – mutta silloin ainakin vapaa-aika kannattaa käyttää hyvin viisaasti valikoiden. Nauttien. Sillä eihän tämä elämä ole tarkoitettu vain raatamiseen – sen kuuluisi olla myös kivaa ja palkitsevaa.

Meille kaikille ❤

Uusien mahdollisuuksien vuosi 2017

“Epäröinnin kynnyksellä, kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” Tommy Tabermann on piilottanut tuohon lauseeseen suuren viisauden… Mutta mihin tarkoitukseen tänä vuonna 2017 – juuri SINÄ tarvitsisit rohkeutta?

Anu Pellas, vuosi 2017

Minun rohkeuttani kysytään tulevana vuonna hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Huomaan, etten meinaa uskaltaa edes kertoa sitä ääneen vaikka olen tottunut kouluttamaan tavoitteen asettelusta ja kuuluttamaan myös omia unelmiani ääneen, suuremmankin yleisön edessä. Mutta nyt, kun alan puhumaan tästä, henkeni meinaa salpautua ja oloni kutistuu pieneksi. Huomaan puhuvani itselleni pyykkiä ripustellessa tai ruokaa laittaessa. Käyn keskustelua pääni ja sydämeni välillä. Ja taas epäröin ja järkeni saa vallan, jolloin meinaan perääntyä. Vanhaan ja turvalliseen. Tuntuuko tutulta?

Silloin kun olemme suurien tavoitteiden tai uusien mahdollisuuksien äärellä, on ihan luonnollinen reaktio, että järkemme yrittää suojella meitä ja käännyttää takaisin. Järjen tehtävä on pitää meidät hengissä. Uusi on uhka hengissä pysymiselle, ihan konkreettisesti.

Sisäisen intuitiomme tehtävä puolestaan on johdattaa meitä kohti omaa elämänpolkua. Tönäistä siihen suuntaan, joka kehittää ja auttaa kasvamaan. Joskus siihen tarvitaan se, että meidät irroitetaan vanhoista raameista ja opituista käyttäytymismalleista, jotta voisimme löytää paremmin oman polkumme. Joskus tuntuu, että sekään ei riitä vaan tarvitaan järeämpiä keinoja. On ollut vuosia, jolloin on ollut olo, kuin elämä olisi heittänyt uimataidottomana veteen – ja katselee vain vierestä, että pysynkö pinnalla… Intuitio ei siis pelkää muutosta, vaan sysää meidät kohti sitä, silloin kun on sen aika. Mutta järki siis vastustaa muutosta, koska se on uhka. Voisihan uimataidoton myös hukkua. Mutta mistä sitten tiedän, kumpi ääni sisälläni puhuu ja mikä tekemisiäni ohjaa?

Intuitio kuiskii hentoja viestejä, kaipaa ja halajaa… Ohjailee ensin pienillä vihjeillä mutta lopulta alkaa tekemään oloni tukalaksi, jos en kuuntele sitä. Se, mitä sen mielestä tarvitsen, vain tuntuu niin oikealta. Se ei perustele, selittele tai “puhu” pääni sisällä – se tuntuu vain. Sydämen kohdalla ❤ ❤ Järki on äänessä silloin kun asioita pitää perustella ja kategorioida. Sen kuulen kyllä helpommin, vieläkin. Aiemmin kun en asiaa ajatellut – en muuta ääntä arjen keskellä kuullutkaan, mutta isommissa ratkaisuissa intuitioni otti aina vahvan roolin. Tietämättäni.

Minun rohkeuttani tarvitaan tänä vuonna muutoksen tekemiseen. Intuitioni on nyt ohjaksissa ja vaientaa järjen äänen kerta toisensa jälkeen. Jopa niin, että mietin välillä, että olenko enää järjissäni? Ja lähipiirini miettii sitä takuuvarmasti 🙂 Sillä olenhan monen monta vuotta peräkanaa tehnyt tavoitteita ties mihin elämän eri osa-alueelle, ottanut vastaan haasteita työssäni, kehittynyt ja kasvanut isompiin saappaisiin – ja haastanut itseäni uusiin tuuliin. Miksi nyt yht´äkkiä järki pitäisi hiljentää?

Sillä tuo uusi jännittävä muutos, johon rohkeuttani tarvitaan, on se, että en teekään tavoitteita tai mieti tarkkaan jokaista askelta ja strategiaa vuodeksi eteenpäin. Että uskallan vain mennä hetki, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan – tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Heittäytyä täysin oman sisäisen ääneni ohjattavaksi ja luottaa siihen, että se johtaa minut oikeaan. Hups, vuoden päästä sitten näette, mihin se on minut kuljettanut.

Anu Pellas, mahdollisuus

On kovin pelottavaa päästää irti omista suunnitelmista ja tavoitteista – ja vain luottaa siihen, että elämä tuo eteeni ne mahdollisuudet, joihin minun kuuluu nyt tarttua. Älähtää riittävän äänekkäästi silloin kun on oikea tilaisuus kohdalla 🙂 Avaa suuni silloin kun on tarkoitus saada oma ääni kuuluviin – tai sulkee suuni silloin, kun kuuluu vaieta. Auttaa minua törmäämään niihin ihmisiin, kenen kuuluu tulla opastamaan minua kohti jotakin uutta.. ja raivaa tilaa kalenteriini heille, kenen kuuluu pysyä mukanani edelleenkin. Onneksi huomaan jo nyt, että mitä enemmän siihen luotan, sitä selkeämmin se minulle näyttää tietä.

Olen tehnyt monen vuoden ajan joka vuosi vuoden vaihtuessa uuden unelmakartan itselleni. Keskittyen yhden päivän ajan miettimään, mitä kaikkea haluan seuraavana vuonna kokea ja saavuttaa. Se on ihana tapa askarrella itselleen “unelmaelämä” paperille 🙂 Hyvin monet noista asioista ovat toteutuneet, tavalla tai toisella. Enkä siitä tavasta aio luopua edelleenkään, sillä mitä paremmin tiedän, mitä oikeasti haluan – sitä varmemmin myös intuitioni osaa minut johdattaa oikeaan. Mutta unelmakartastani tulee hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin – sillä juuri nyt olen elämääni niin tyytyväinen, että vaikka tiedänkin, ettei olemassa oleva tilanne ole mikään tavoite, niin aion silti rakentaa karttani niistä aineksista, joista elämäni nyt jo koostuu ❤

Vaatii rohkeutta, eikö totta? Sanoa, että on tyytyväinen elämäänsä! Monen vuoden ajan on ollut aika muutokselle – mutta nyt näköjään pysyvyydelle ja tyytyväisyydelle. Meistä kukin elää omassa elämässään eri vaihetta ja sitä pitäisi kuunnella – ei sitä, mitä muut tekevät tai tavoittelevat. Mikä ajanjakso Sinun elämässäsi on juuri nyt menossa? Onko aika muutokselle, uusille askelille kohti jotain tuntematonta mutta niiiiiin houkuttelevaa? Vai onko aika levon ja akkujen lataamisen? Rakenna oma unelmakarttasi juuri sitä kuunnellen, rohkeasti. Kannustan Sinua, sillä se on Sinun elämäsi…

“Epäröinnin kynnyksellä, kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?”

Kaikkea ihanaa – juuri sitä mitä sydämesi halajaa – vuoteen 2017, Sinulle toivon ❤

Rakkauden ihme <3

Minulle tapahtuu nykyisin aika usein ihmeellisiä sattumuksia… Mutta tämä oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista pitkään aikaan. Se pysähdytti miettimään sitä, miten jotkut kohtaamiset tai tapahtumat ovat vain tarkoitettu osuvan kohdalle – no matter, what!

Uunisaaren kalliot, Anu Pellas

Kävin edellisellä viikolla Uunisaaressa ja koska siellä oli niin kaunista, niin kerroin tietenkin siitä ystävilleni. Moni sanoi, että ei ole käynyt siellä koskaan vaikka asuu Helsingissä. Niinpä perjantai aamuna ystäväni Eva laittoi viestiä, että ehtisinkö ex tempore hänen kanssaan ihastelemaan aurinkoista Helsinkiä. Olin vapaa ja silloin yleensä aina valmis tarttumaan tällaisiin tarjouksiin 🙂 Sovimme, että hän tulee hakemaan minut 11:30 ja mietimme sitten, mihin menemme.

Eva kuitenkin juuttui ruuhkaan ja tuli 15 minuuttia myöhässä… jolloin minä taas olin juuttunut töihin ja pääsimme lähtemään vasta klo 12. Autoon hypätessä sitten mietimme, että mihin menisimme ja päätimme suunnistaa Uunisaareen.

Silta uunisaareen, Anu Pellas

Ihastelimme upeaa säätä ja uskomattoman tyyntä merta, kun lähestyimme rantakallioita. Edellisellä viikolla tuuli oli ollut hyinen vaikka maisemat olivatkin yhtä upeat. Olemme molemmat innokkaita luontokuvaajia ja ymmärrämme siis hyvin toisiamme, kun aina jompi kumpi juuttuu ihastelemaan jotakin kaunista yksityiskohtaa tai maisemaa — ja haluaa ikuistaa sen kameralla…

Napsin kuvia kävellessä kun aurinko pilkisteli kauniisti puiden välistä. Saaressa ei ollut kuin muutama yksittäinen koiran ulkoiluttaja ja me. Huokailimme ja ihmettelimme miten upeita paikkoja Helsingissä on samalla kun huomasin pariskunnan halailevan kallioilla. He osuivat kuviini sopivasti – ja ajattelin, että tästäpä saan kauniin otoksen, jota voin ehkä joskus käyttää vaikkapa blogissani. Sillä noin kaukaa ei ihmisiä tunnista ja silloin kuvaa saa käyttää kysymättä lupaa asianosaisilta.

Uunisaaressa, Anu Pellas

Lähestyin heitä ja huomasin, että he halailivat hyvin rakastuneen oloisina ❤ ❤ ❤ Nauroin ystävälleni, että taidan olla melkoinen paparazzi – mutta koska puitteet olivat niin kauniit, niin toivoin saavani heistä romanttisen kuvan – jostain syystä… Ehkä täsmennyksenä tähän täytyy todeta, että nautin valokuvaamisesta ja aina kun näen jotain kaunista, niin yritän ikuistaa sen. Puhelimeni muisti on tuollaisia hetkiä täynnä, sillä kauneutta tuntuu olevan sitä enemmän mitä enemmän sen huomaan.

Auringonsäde, Anu Pellas

Vielä yksi otos, ennen kuin he huomaavat minun kuvaavan heitä… ja mitä ihmettä? Suurensin kuvaa, johon oli tullut ihmeellinen valoilmiö. Näytti, kuin he olisivat olleet jonkun taivaallisen valojuovan keskellä. Hämmästelimme sitä yhdessä ja saman tien ystäväni patisti minua näyttämään kuvaa salakuvien kohteena olevalle pariskunnalle. Ehkä he haluaisivat sen vaikka muistoksi?

Pariskunta kävelikin jo meitä kohti kun pysäytin heidät ja pyytelin anteeksi, että häiritsen. He olivat Tanskasta ja puhuivat englantia. Kun näytin kuvan, nuori nainen puhkesi kyyneliin ja näytti kihlasormusta sormessaan. Mies oli kosinut häntä juuri samalla hetkellä kun otin nuo kuvat ❤ ❤ ❤

Itkimme kaikki – ilosta ja ihmetyksestä. Heidän onnestaan ja elämän ihmeellisyydestä. Kyselimme, miksi he olivat valinneet juuri tämän kallion kosinnalle, eivätkä hekään tienneet syytä. Sattuivat vain olemaan täällä ja tuo paikka näytti niin kauniilta… Vaihdoimme yhteystiedot ja toivotimme heille kaikkea hyvää. Jatkoimme matkaamme nöyrinä ja kiitollisina siitä, mitä juuri olimme saaneet todistaa.

ilta-aurinko, Anu Pellas

Tunsin itseni hyvin pieneksi tuon ihmetyksen keskellä. Olisimme voineet lähteä hyvin 15 minuuttia tai jopa puoli tuntia aiemmin, jolloin emme olisi kulkeneet heidän ohitseen kosintahetkellä. Yhtä hyvin olisin voinut olla tarttumatta ystäväni kutsuun… tai hän olisi voinut jäädä kotiin siivoamaan, joka oli ollut alkuperäinen suunnitelma tuolle päivälle. Olisimme voineet myös kävellä ohi huomaamatta lainkaan, mitä kallioilla tapahtuu – ja tuskin olisimme tajunneetkaan, jollen olisi ottanut tuota kuvaa. Hyvin helposti olisin voinut myös jäädä vain itsekseni ihmettelemään valoilmiötä, jollei ystäväni olisi rohkaissut minua pysäyttämään ventovieraat kuvauskohteet. Sillä sehän on meille suomalaisille hyvin tyypillinen toimintatapa. Silloin en olisi koskaan saanut tietää mitä kameralleni ikuistin.

Miten monet seikat vaikuttavatkaan siihen, millaisia kohtaamisia ja sattumuksia tiellemme osuu? Itse uskon, että ne kaikki on tarkoitettu, vaikka eivät juuri sillä hetkellä olisikaan aina miellyttäviä. Tämä kyseinen tapahtuma ei kääntänyt kenenkään elämän suuntaa mitenkään radikaalilla tavalla – mutta se oli vahva muistutus siitä, että joskus myös sellaisia tapahtumia osuu kohdalle, jotka niin tekevät. Hyvässä ja pahassa. Siksi pitäisikin vain luottaa siihen, että elämä kuljettaa eikä liikaa taktikoida tai käyttää aikaa menneiden tai tulevien murehtimiseen. Sillä elämä kyllä tuo oikeat ihmiset ja tapahtumat eteemme juuri oikeaan aikaan – kunhan olemme vain valppaina, jotta osaamme ja uskallamme tarttua tilaisuuksiin. Se on minusta ihme, jota elämäksi kutsutaan.

 

Tuon ihmeen äärelle on hyvä hiljentyä jo nyt, sillä Joulu on pian täällä ❤

Luopumisia

Kun vuosi alkaa lähetä loppuaan, tulee vääjäämättä mietittyä sitä mikä on sen saldo. Mitkä olivat tämän vuoden kohokohdat, mitkä taas ne opin paikat… Entä mitä jää matkaan, vietäväksi seuraavaan vuoteen?

Anu Pellas, Uunisaari

Olen elämän varrella joutunut luopumaan konkreettisesti monista asioista ympärilläni. Suurimmat ja tuskallisimmat luopumiset tapahtuivat avioeron myötä, jolloin sen lisäksi, että piti luopua siitä unelmasta, että tuo liitto kestäisi loppuelämän – oli päästettävä irti monista ihmissuhteista, yhteisestä kodista, jota oli rakkaudella rakennettu ja joka toinen viikko sydän verellä myös lapsista… Siksi olenkin luullut, että osaan luopua. Mutta yleensähän juuri silloin, kun luulet osaavasi jotakin – sitä testataan. Jollakin uudella tavalla. Siten, ettet ensin edes tajua, että on samasta asiasta kysymys. Niin nytkin.

Tänä vuonna luopuminen ei ole liittynyt niinkään ulkoisiin seikkoihin kuin omiin sisäisiin toiveisiin, odotuksiin tai normeihin. Siihen, miten elämän kuuluisi mennä tai miten se on tähän asti mennyt.

Olen kyseenalaistanut omat uskomukseni, arvomaailmani ja myös sen, minkä perässä olen juossut monet vuodet. Olen pysähtynyt miettimään, mitkä ovat ne tärkeimmät palaset oman elämäni onnellisuuden palapelissä – ja kaikesta muusta olen päästänyt irti. Olen myös luopunut onnellisuuden tavoittelusta. Siitä kiiltokuvasta, joka välkkyy mielessäni, kun mietin, miltä onnellinen elämä näyttää. Sillä sen ei pitäisi näyttää miltään tietyltä – se vain tuntuu. Se on.

Anu Pellas, Auringonlasku

Jos olen joutunut luopumaan kiiltokuvasta – ovat myös vaaleanpunaiset lasit riisuttu päästäni… Elämä on tuonut tielleni uusia mielenkiintoisia ihmisiä, ketkä ovat opettaneet minua luopumaan siitä, mikä on meille ihmisille ehkä kaikista vaikeinta. Odotuksista toisia ihmisiä kohtaan.

Sillä miten helposti olenkaan olettanut asioita… Ajatellut, että “niin metsä vastaa kuin sinne huutaa” – ja pitänyt viimeiseen asti ne vaaleanpunaiset lasit päässäni, jotta en joutuisi kohtaamaan karua todellisuutta. Roikkunut välillä kynsin hampain kiiltokuvamaailmassani, haluamatta nähdä sitä, miten kaikki ihmiset eivät vain kykene tai halua toimia samalla tavalla kuin minä. Siihenkin oppiin olen ollut nyt valmis. Otan sen vastaan kiitollisena ja luovun laseistani. Ja huh – miltä maailma näyttääkään. Se ei ole aina kaunista katseltavaa. Mutta onneksi olen itse vapaa valitsemaan toisin – ja ne toiset, ketkä vastaavat huutooni samalla tavalla. Voin yhtä kaikki, luopua myös turhasta kiltteydestä, jonka vuoksi olen kokenut liian itsekkäänä valita ihmiset lähelleni ja nähdä totuuden heissä, ketä en siihen halua. Oikeastaan koen sen nyt jo oikeudekseni. Ihmisoikeudeksi(ko)? 🙂

Anu Pellas, Uunisaaressa

Näin se elämä kasvattaa meitä. Pakottaa luopumaan asioista tai ihmisistä, joihin olemme oman onnellisuutemme kiinnittäneet. Myös odotuksista heitä kohtaan. Sillä sen enempää ystävät, omat lapset kuin puolisokaan, ei voi sellaista vastuuta kantaa. Kannatella toisen onnellisuutta omilla hartioillaan. Sen taakan alle lyyhistyy vahvempikin. Mutta silti – onnellisimpia ovat ne hetket, jotka saan jakaa noiden rakkaimpien kanssa. Takertumatta tai olettaen, että ne säilyvät ikuisesti.

Siinäpä elämän paradoksi – jossa riittää opettelemista vielä ensi vuodeksikin ❤

 

Vapaa sielu?

Jos pitäisi valita yksi sana, joka määrittää valintojani niin työssä, henkilökohtaisessa elämässä kuin ihmissuhteissakin – se olisi vapaus. Vapaus elää sellaista elämää täydesti ja avoimesti, jonka itse koen oikeaksi ja joka tekee minut onnelliseksi.

Olen kuullut monta kertaa tarinan sirkusnorsusta, jonka vapaus oli rajoitettu kymmenen metrin säteelle, koska se oli kahlittu kettingillä jalasta tolppaan. Ja lopulta vaikka kahleet irroitettiin, ei norsu osannut lähteä mihinkään tuosta tutusta ympyrästä. Se jatkoi elämäänsä samalla tavoin, kuin ennenkin – vaikka oli täysin vapaa.

Tuollaisia näkymättömiä kahleita on jokaisella meistä, joita kannamme mukanamme ja joilla rajoitamme omaa vapauttamme tehdä elämässämme valintoja, joita sisimmässämme haluaisimme. Pelkoja siitä, mitä mieltä muut mahtavat olla, jos valitsemme hieman erilaisia polkuja – tai itseluottamuksen puutetta, koska ympärillämme on ollut niin vahvoja auktoriteetteja, joiden ääni puhuu olkapäällämme vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Henkisiä kettinkejä, joilla meidät on sidottu tietynlaisiin odotuksiin.

Kohtasin uuden, ihanan valoisan ihmisen muutama viikko sitten, joka puki hienosti sanoiksi sen, miksi noista ulkoisista raameista täytyisi päästä eroon. “Kun sielullamme on jatkuva tarve kasvaa suuremmaksi, on sitä vain kuunneltava ja päästettävä irti sellaisesta, joka sitä estää <3”

Tuo lause selitti minulle sen, mitä ei aina järjellä voi selittää. Sen vapauden kaipuun, kun joku on pakottanut lähtemään eteenpäin, vaikka elämä näennäisesti oli juuri kohdallaan – eikä kukaan edes rajoittanut vapauttani. Sen pakottavan tarpeen lähteä etsimään jotain uutta, vaikka en edes tiennyt mitä se oli. Nyt sen ymmärrän. Se on ollut sieluni kaipaus kasvaa suuremmaksi ja se tapahtuu vain siten, että uudelleen ja uudelleen heittäydyn kohti tuntematonta – luottaen siihen, että elämä kantaa. Luottaen omaan itseeni ja siihen, mitä sisimpäni sanoo.

 

Sardinia, Anu PellasPuhumme “vapaasta sielusta” ja tarkoitamme juuri sellaista ihmistä, joka ei tunne turhia rajoituksia. Ei luokittele itseään tai muita tiettyyn muottiin vaan antaa jokaisen olla sellainen kuin on. Tuo vapaa sielu ei mittaa ihmisiä ulkoisin mittarein vaan kannustaa jokaista kehittymään omaksi itsekseen. Vapautumaan kahleista, joita elämä on meihin asettanut. Pyrkimään kasvuun – mutta omalla tahdillaan. Vapaa sielu tietää, että niin kuin ei kukkaakaan voi käskeä kukkimaan ei voi ihmistä myöskään käskeä kasvamaan. Hän innoittaa muita omalla esimerkillään – mutta tietää myös, että hänen, kuten jokaisen muunkin sielun, tärkein tehtävä on kasvaa itse suuremmaksi. Sitä ei kukaan muu voi tehdä hänen puolestaan.

Ego sen sijaan pelkää vapautta ja tuntematonta. Siksi se vastustaakin kaikin keinoin irtipäästämistä ja vaatii meitä tekemään suunnitelmia ja raameja, joihin takertua. Mieli on egon työväline, joka keksii mitä erilaisempia selityksiä sille, miksi me emme vain voisi luottaa ja päästää irti. Elää vapaana. Ego naamioituu milloin järjen ääneksi ja milloin taas uhkakuviksi, jotka pakottavat meidät varmistelemaan ja hallitsemaan omaa elämäämme. Ottamaan vakuutuksia, säästämään pahan päivän varalle, säätämään lakeja tai menemään naimisiin… En tuomitse mitään näistä ja kaikkea niistä olen myös itse tehnyt tai noudattanut – mutta kaikkien niiden takana on jossain määrin usein pelko. Ja pelon takana on ego.

Jos teemme valintoja pelosta käsin, emme pysty kuuntelemaan omaa sisintämme aidosti. Emme ole myöskään vapaita, koska pelko ohjaa valitsemaan turvalliset reitit. Se rajoittaa mahdollisuuksiamme, tyytyen vähempään kuin mihin meillä aidosti olisi mahdollisuus. Ego ohjailee valintojamme ovelasti ja tekee kauppaa vaikkapa onnellisuuden ja taloudellisen menestyksen välillä. Ja vaikka omat ajatuksemme tuntuvat jopa itsestämmekin hulluilta – uskomme niitä silti. Ego ei anna helposti periksi.

Tänään taas, päätän valita vapauden. Jälleen kerran. Annan sielulleni mahdollisuuden kasvuun ja hiljennän egon äänen. Päätän myös valita luottamuksen, vaikka maailma antaisi sata syytä epäillä. Valitsen myös rakkauden – ja toivon, että Sinäkin valitset sen ❤

Matka omiin toiveisiin….

 

Miten monta matkaa täytyykään tehdä, löytääkseen omat toiveensa? Kuinka monta hukkareissua, todetakseen, että tänne en ainakaan halua… Tai huomatakseen, että tässä on minun paikkani. Kuinka kauas pitää lähteä, jotta näkeekin lähemmäs – ja huomaa, että siinähän ne onnellisuuden ainekset ovat. Ihan lähellä.

Anu Pellas

 

Rakastan matkustamista. Sitä tunnelmaa mikä lentokentillä on kun ihmiset ovat lähdössä tai tulossa jostain. Sitä vapautta, mikä lentokoneen nousukiidossa valtaa mielen, kun omasta elämästä voi ottaa irtioton ja hypätä hetkeksi eri kulttuuriin ja maisemiin. En pidä Suomen talvesta, sateesta ja viimasta – joka antaa viimeistäänkin hyvän syyn näin marraskuussa haaveilla loma-asunnosta jossain lämpimässä.

Näihin asti kun tuo ajatus on ollut vain haave, en ole tarkemmin miettinyt sitä missä päin maailmaa haluaisin olla. Olen jättänyt paikan avoimeksi ja ajatellut, että elämä varmaan on viisaampi ja kuljettaa minut sitten juuri oikeaan paikkaan, kun sen aika on. Mutta samaan aikaan olen saanut onneksi matkustella ja nähdä maailmaa hieman eri kulmilta, joka on avannut silmiäni sille, mitä kaikkea on tarjolla. Onnekas olen ollut siinäkin mielessä, että sekä työni että erilaiset sattumanvaraiset kohtaamiset ovat kuljettaneet minua myös sellaisiin paikkoihin, joihin en itse olisi välttämättä mennyt. Eikä mikään niistä ole mennyt hukkaan. Tiedän nyt myös sen, missä en halua olla.

Maailmalla on kovin monenlaisia vaihtoehtoja jos emme tiedä tarkalleen mitä haluamme. Silloin elämä tarjoaa vaihtoehtoja… Näin minulle on käynyt jo useamman kerran 🙂 Ensimmäinen muutto kotipaikkakunnaltani Joutsasta tapahtui opiskeluvuosien jälkeen, jolloin halusin päästä “jonnekin” muualle. En määritellyt suuntaa tarkemmin sen enempää kuin sitäkään, että haluaisinko asua kaupungissa vai maalla. Kaipasin vain jotain erilaista. Ja päädyin Pyhtäälle. No, olihan Pyhtää erilainen – ruotsinkielinen pieni paikkakunta, johon kesti hetken sopeutua. Mutta jonkin ajan kuluttua tajusin, että kovin paljon ei ollut muuttunut kuitenkaan. Se oli vain seuraava askel uuteen suuntaan, johon ei kuulunut jäädä loppuelämäksi.

Pyhtäältä lähdin monta hyvää kokemusta rikkaampana eteenpäin – ja mikä parasta, sain loppuelämäni tärkeimmät ihmiset sieltä mukaani. Lapseni, jotka ovat perheeni ja rakkainta maailmassa. Heidän vuokseen siirsin omia muuttohaaveitani Helsinkiin monen vuoden ajan – ja nyt tajuan miksi. En ollut itsekään valmis siihen aiemmin. Kaikella on aina juuri oikea aika ja paikka, jolloin asiat järjestyvät ja loksahtelevat kohdalleen helposti. Nyt olin myös itse täysin varma siitä, että haluan Helsinkiin.

uuden-kodin-ikkunalaudalla, Anu Pellas

Tuon varmuuden saaminen kesti minulla pitkään, kun järki ja ympärilläni olevat ihmiset sotkivat ajatuksiani. Helsinkiin muutto ei muualta päin Suomea katsottuna kuulosta yhtään järkevältä, varsinkin jos työn vuoksi voi asua missä päin tahansa. Onhan asumiskustannukset täällä kaikista kalleimmat. Mutta haaveet eivät hyvin usein perustukaan siihen mikä on järkevää vaan omaan sisäiseen tarpeeseen kulkea siihen suuntaan, joka palvelee parhaiten omaa kehitystä ja antaa mahdollisuuden löytää omat sisäiset toiveet. Myös asuinpaikalla on merkitystä siihen. Tiedän sen nyt, kun joka kerran ulko-ovella lausun mielessäni hiljaisen kiitoksen – sillä tiedän, että juuri tämä on nyt oikea paikka minulle.

Siksi mietinkin nyt sitä, että mihin haaveeni ulkomailla asumisesta perustuu? Onko se vain kaipuuta irtiottoon omasta elämästä, jolloin suunnallakaan ei ole niin väliä? Vai onko se oikea tavoite? Entä mikä se maa tai kulttuuri voisi olla, jossa haluaisin viettää pidempiä aikoja – tai kenties asua joskus..? Kokemuksesta viisastuneena haluan nyt määritellä itselleni hieman tarkemmaksi tuon toiveen, jotta elämä osaisi tarjota oikeanlaisia vaihtoehtoja…

Pohdin tätä viimeisimmällä matkallani, josta palasin pari viikkoa sitten. Ensimmäistä kertaa mietin oikeasti sitä, olisiko tuo kohde sellainen. Balin lämpimät illat ja takuuvarma aurinko läpi vuoden, tuntuu houkuttelevalta. Samoin kuin se, että siellä eläminen ja asuminen on niin paljon edullisempaa, että kun ynnäilen omaa laskupinoani kuukaudessa – tajuan, että voisin samalla summalla elää siellä lähes vuoden. Senpä vuoksi sinne onkin varmaan asettunut ympäri maailmaa ihmisiä viettämään eläkepäiviä – tai muuten vain välivuosia omasta elämästä. Ihana paikka hengähtää ja tankata aurinkoa.

Esplanadilla, Anu PellasKun palasin kotiin, oli syksy saapunut Suomeen. Kylmä viima ja ensimmäiset lumisateet tavoittivat jopa Helsingin. Vuosikymmeniin ei olekaan näin aikaisin marraskuussa lumipeite tullut eteläiseen Suomeen. Silti astuessani kotikadulle matkalaukkujeni kanssa, tajusin, että olen tullut kotiin ❤ Vanhat nupulakivikadut ja kauniit korkeat rakennukset toivottivat minut tervetulleeksi – puhumattakaan niistä tärkeimmistä ❤ Ne minun elämäni rakkaimmat ihmiset, jotka määrittävät kodin paikan sinne missä ovat, olemassaolollaan… Vaatimatta, pyytämättä – vain olemalla. Ja siksi haaveeni jäi edelleen leijumaan ilmaan, odottamaan oikeaa hetkeä ja oikeaa paikkaa.

Opastan ystäviäni ja tiimiläisiäni ottamaan aina rohkeasti askelia kohti uutta suuntaa, joka houkuttelee – on se sitten työpaikka, harrastus tai uusi ihmissuhde. Sillä uskon, että miettimällä ei vain voi koskaan saada selville, miltä uudet asiat tuntuvat – ja ovatko ne minua varten. Kun mietimme vaihtoehtoja, käytämme pääasiassa järkeä tai aiempia kokemuksia, usein vielä jonkun muun välittämänä… Jos tuosta uudesta suunnasta ei ole omia kokemuksia, teemme valintoja median tai lähellä olevien ihmisten mielipiteiden perusteella. Sen lisäksi uudet asiat aina pelottavat, jolloin luontaisesti vastustamme niitä. Mutta jos vain rohkenemme kokeilla ja toimia, sisäinen viisautemme pääsee ohjaamaan meitä. Tunnemme tunteita, jolloin sydänkin saa äänivaltaa ja syntyy oma varmuus, mitä pitää tehdä. Ja olemme jälleen vähintäänkin yhtä kokemusta rikkaampia. Näin myös minulle kävi.

Koti on siellä missä sydän on – ja sydän on juuri nyt kotona ❤

Mahdollisuuksien äärellä

Meri – mikä ihana mahdollisuus…
Istuin rantakalliolle eilen ynnäilemään omia ajatuksiani, joita jälleen kerran matka uusiin maisemiin sai minussa aikaan. Heräsin aamuisin aaltojen kohinaan Kefalonian rannikolla ja näin kuinka ilta aurinko laski punertavan kajon tyynen meren pintaan. Mietin itsekseni miten tähän onkaan tultu?!
Olen pikkukylän tyttö, kotoisin järven rannalta – ja kovin pitkään olin sitä mieltä että meri on liian suuri ja hallitsematon, jotta voisin nauttia sen äärellä olemisesta tai asumisesta. Meren tuoksukin tuntui vastemieliseltä – jotenkin likaiselta. Nyt ymmärrän miksi näin oli.
Järvi oli tuttu ja turvallinen, jossa saatoin nähdä vastarannan ja tiesin tarkkaan mihin asti sitä pitkin voi kulkea. Jos tuulet voimistuivat, en koskaan ollut niin kaukana rannasta, ettenkö olisi ehtinyt turvaan… Uimataitoisena tiesin että uiden jaksaisin aina rannalle saakka, vaikka jotain sattuisi. 
Kaivopuisto, Anu Pellas
Meri puolestaan….. Se loputon, joka jatkuu silmän kantamattomiin, välillä tyynenä ja niin kauniin houkuttelevana – kutsuu luottamaan ja tarttumaan tilaisuuteen. Samassa hetkessä se voi kuitenkin yllättää ja kiskaista mukaansa uuteen seikkailuun, jolloin vastarannasta ei ole tietoakaan – ja pitää vain luottaa siihen, että se johdattaa sinut juuri oikeaan rantaan.
Kun elämä on heitellyt riittävän monta kertaa uusiin maisemiin, näyttänyt voimansa ja sen, miten jokainen uusi alku onkin myös uusi mahdollisuus – niin lopulta alat antamaan periksi ja uskomaan, että se kantaa. Tiedät, että muutos onkin vain lupaus jostain erilaisesta ja mielenkiintoisesta – kun vain uskallat tarttua siihen, mitä eteesi tuodaan.
Näin myös suuri ja tuntematon muuttuu vähitellen mielenkiintoiseksi ja kiinnostavaksi, epäilysten tai pelkojen sijaan. Ja se tuttu ja turvallinen alkaakin tuntua liian pieneltä tai tunkkaiselta – kuin vesi, joka ei vaihdu vaan samenee. Vailla mahdollisuuksia.
Niinpä siis haistelin meren tuoksua eilen kotiin palattuani ja mietin, miten voimaannuttavalta se juuri nyt tuntuu. Tuoksussa on uusi mahdollisuus, jota uteliaana seuraan – vaikken tiedäkään vielä mihin se johtaa. Uudet tuulet puhaltavat jos vain niihin uskallan heittäytyä ja luottaa, että ne kantavat. Nyt jo tiedän, että laineet vievät minut juuri sinne, johon minun kuuluukin mennä.
Uusia tuulia ja mahdollisuuksia Sinunkin viikkoosi ❤

Ei se mitä sanot vaan se mitä olet <3

Olin viikonloppuna meidän yrityksen järjestämässä suuressa koulutustilaisuudessa Finlandia talolla ja sain jälleen kerran nauttia monista hyvistä puheenvuoroista. Näiden vuosien aikana, jolloin olen ollut yrittäjänä – olen ollut lukemattomia kertoja sekä yleisön joukossa kuulijan roolissa että lavalla kouluttamassa. Ja nautin kovasti molemmista. Eri tavoin.

Olen saanut hypätä omasta mukavuusympyrästäni ulos lukemattomia kertoja, noustessani lavalle ihmisten eteen – ja vaikka se tilanne etukäteen jännittää, niin jälkeenpäin huomaa, miten joka kerran vain kasvaa hivenen suuremmaksi. Yllättyy, miten jalat kantavat ja oikeita sanojakin tulee suusta kuin ihmeen kaupalla.. Joskus jälkeenpäin ihmettelee itsekin, miten viisaita sellaisia, vaikka pää tuntui olevan täysin tyhjä. Ja onhan sillä väliä tietenkin, mitä yleisön edessä puhuu – jos kerran puheenvuoroa on pyydetty 🙂 Mutta liikaa ei silti pitäisi miettiä niitä sanoja – tai keskittyä siihen, että muistaako varmasti kaiken mitä oli ajatellut puhua – sillä läsnäolo juuri siinä hetkessä yleisön kanssa, tuo parhaan tuloksen ja auttaa myös löytämään oikeat sanat. Aitous puree, aina.

Olen nähnyt satoja erilaisia puhujia näiden vuosien aikana – ja osa heistä on ollut sellaisia, ketkä esiintyvät ammatikseen – mutta suurin osa aivan tavallisia ihmisiä, ketkä vain ovat ottaneet haasteen vastaan ja päättäneet uskaltaa. Aika usein minua koskettaa enemmän heidän tarinansa.

Yleisön joukossa istumisessa on omat puolensa. Siellä voi rentoutua ja ottaa vastaan, peilata omia ajatuksiaan juuri siinä hetkessä puhujan mietteisiin, seurata erilaisia tapoja esiintyä – ja löytää taas kerran hieman enemmän sitä, mitä itse haluaisi olla. Tuohon siis itse keskityin tällä kertaa, kun sain olla yleisön joukossa. Ja tämä yksi dia jäi viikonlopusta pyörimään ajatuksiini, ylitse muiden.

success-day, Anu Pellas

On monia eri tapoja koskettaa ihmisiä mutta se, joka jää kaikkien mieleen varmasti on aito kiinnostus ja välittäminen. Halu auttaa, halu vaikuttaa positiivisesti lähellä olevien ihmisten elämään – ilman oman egon pönkittämistä tai hyödyn ajattelua ensin. Sellaisia ihmisiä me kaikki toivomme ympärillemme.

Sellaisten ihmisten joukossa sain viettää viikonlopun – mutta myös tehdä töitä päivittäin. Kun vertaan elämääni nyt siihen, mitä se oli joskus aiemmin eri työyhteisöissä – niin en löydä edelleenkään mitään muuta sanaa kuin #kiitollisuus, joka kuvaisi tämän hetken mietteitäni paremmin. Kiitollisuus siitä, että uskalsin valita tämän polun, joka vaati aluksi paljon sinnikkyyttä ja uskoa omaan onnistumiseen – mutta kiitollisuus myös siitä, miten ihania ihmisiä, kokemuksia ja elämyksiä sen kautta on elämääni tullut ❤