“Valmentajana nautin siitä, että saan aikaan uusia oivalluksia ja voimme yhdessä asiakkaiden kanssa löytää toimivampia ratkaisuja heidän elämäntilanteeseen tai ajatusmalleihin. Siksi pidän workshopmaisista koulutuksista, joissa yleisö osallistuu ja vaikuttaa valmennuksen kulkuun – jolloin muutoksia ajattelussa ja toiminnassa oikeasti alkaa tapahtua.”
Workshops
“Arvokas elämäni -workshop, 3h”
Mitä Sinulle tarkoittaa arvokas elämä? Mistä asioista ja millaisten ihmisten kanssa vietetystä ajasta se koostuu? Pureudumme workshopin aikana harjoitusten ja esimerkkien avulla tärkeimpiin rakennuspalikoihin, joista koostuu hyvä elämä.
Omat arvot tulisi näkyä jokaisella elämän osa-alueella – mutta näkyvätkö ne oikeasti niissä valinnoissa, joita päivittäin teemme? Entä ihmissuhteet, kohottavatko ne energiatasoa ja tukevat päätöksissä – vai toisinpäin?
On hyvä päivittää välillä sitä, mihin aiemmat valintamme ovat meidät johtaneet – ja miettiä mitä olisivat ne valinnat, jotka veisivät tulevaisuudessa oikeaan suuntaan. Tämän workshopin aikana kirkastamme itselle tärkeitä asioita, jotta oma elämä tuntuisi enemmän arvokkaalta ja oman näköiseltä.”
“Goal Mapping -workshop, 3h”
Oletko uusien haasteiden kynnyksellä tai etkö tiedä mitä elämältä haluaisit? Kaipaako työyhteisösi yhteisten tavoitteiden kirkastamista ja yhteen hiileen puhaltamista niiden toteuttamiseksi?
Goal Mapping workshop sopii hyvin sekä yksilöille että työyhteisöille. Sen avulla voi tuoda esiin yrityksen tärkeimmät arvot tai laatia huoneentaulun seuraavan vuoden myyntitavoitteista. Koska tavoitekartta tehdään yhdessä, niin siihen myös sitoudutaan paremmin koko työyhteisön voimin.
Mikä voisi olla teidän työyhteisössänne sellainen aihe, johon kaipaisitte muutosta?
“Goal Mapping -workshop, 3h + valmennuspaketti”
Goal Mapping workshop on hyvä tapa saada omat tai yrityksen seuraavat tavoitteet paperille, kartan muotoon. Suurin syy, jolloin tämä metodi ei tuo toivottua lopputulosta, on sen toteutuksessa. Siksi olenkin räätälöinyt valmennuspaketin osaksi workshopia, jolloin toimintaa seurataan yhdessä puolen vuoden ajan, yksilö- tai ryhmävalmennuksen avulla sekä yhteisellä päätösworkshopilla, jos kysymyksessä on työyhteisö.
“Intuitiivinen unelmakartta -workshop, 3h”
Unelmakartta workshop on rento ja mukava tapa kirkastaa omia tai työyhteisön yhteisiä toiveita sekä tavoitteita. Kartan voi tehdä mistä tahansa aiheesta tai antaa vain sisäisten toiveiden johdattaa… Workshopin aikana teemme aina kaksi eri karttaa, joista ensimmäinen on enemmän intuitiivinen ja kertoo tunnelmista, joiden ympärille voidaan rakentaa tarkemmat tavoitteet. Tämä kartta johdattelee aiheen äärelle ja auttaa löytämään ne juuri tällä hetkellä tärkeimmät aiheet.
Toinen unelmakartta tehdään tarkemman aiheen ympärille, jonka tekemiseen varataan myös enemmän aikaa. Workshopissa käytetään apuna harjoituksia, joilla löydetään tie oikeiden tavoitteiden äärelle. Työyhteisössä kaikki osallistuvat kartan tekemiseen, jolloin siihen on helppo sitoutua yhdessä.