Sanotaan, että olemme viiden läheisimmän ystävän keskiarvo – niin hyvässä kuin pahassa. Jopa omat tulot voi usein laskea noiden viiden ihmisen tulojen keskiarvosta. Viiden sellaisen ihmisen, kenen kanssa eniten vietämme aikaamme vapaa-ajalla.

Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, niin huomasin sen pitävän paikkaansa ainakin omalla kohdallani. Samaan aikaan se herätti minussa vastustusta, koska tuostahan lähtee liikkeelle helposti ajatusleikki siitä, mitä tapahtuisikaan omalle elämälle, jos ympärillä olevat ihmiset vaihtuisivat…? Ja se puolestaan tuntuu inhottavan laskelmoivalta.

Kuitenkin nyt monta vuotta myöhemmin huomaan oman lähipiirini muuttuneen paljon. Tosin siihen kuuluu edelleen ne muutamat oikeasti hyvät ystävät, jotka silloinkin olivat – mutta heidän lisäkseen tuohon piiriin on tullut monta uutta, ihanaa tuttavuutta ja myös sydänystävää. Sen lisäksi, että huomaan valitsevani hyvin tarkkaan myös ne ihmiset, kenen kanssa asioin asiakkaan ominaisuudessa. Eikä siihenkään rinkiin pääse enää kuka tahansa.

En ole tietoisesti etsinyt erilaisia ihmisiä ympärilleni – mutta kun itse muuttuu, niin automaattisesti ne uudet ihmiset, kehen se uusi minä tutustuu, ovatkin erilaisia. Se vain on vetovoiman laki. Vedämme puoleemme samankaltaisuutta. Ja siksi toisinaan vain käy niin, että he, kenen kanssa joskus vuosia sitten oltiin sydänystäviä, eivät enää välttämättä tunnukaan siltä. On ikään kuin “kasvettu erilleen”. Kuten monissa avioliitoissakin käy.

Oma pohdintani sai tänään aamulla alkunsa edellisen päivän tapahtumista. Hämmästelin mielessäni sitä, miten monta ihmistä jo pelkästään yhden päivän aikana kosketti sieluani kauniisti… Sen lisäksi, että sain osakseni monta lämpimää halausta, aitoa kohtaamista, iloa, naurua ja ajatusten vaihtoa.

Ja samalla tajusin, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä he mahtavat ansaita, jotta voisin laskea oman keskiarvoni siitä 😉 Mutta jos olisin edes vaikka viidenneksen yhtä välittävä, aito ja hyvä ystävä, kuin mitä he ovat – niin olisin jo kovin rikas.

Anu