Oli hyvin monin tavoin mieleenpainuva kokemus käydä pöytävuoren huipulla, jota ei suotta kutsuta yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Tuo maisema todella pysähdytti ja muovasi myös omat mittasuhteet uuteen uskoon. Silmiä hivelevä näky sai muun maailman unohtumaan – ja omat murheet tuntumaan kovin pieniltä.

Mietimme vuoren huipulla ystäväni kanssa sitä, miten helposti omat pelot saattavat estää meitä tekemästä uusia asioita – ja kuinka monia upeita kokemuksia sen vuoksi jääkään kokematta?

Sillä kun ajoimme bussilla pöytävuoren juurelle ja näimme hissin, jolla ihmisiä huipulle kuljetetaan vuoren seinämää pitkin – niin pieni heikotus alkoi iskeä jalkoihin.

Tiesimme kuitenkin molemmat, että olimme tulleet tänne saakka lähestulkoon tuon nähtävyyden vuoksi – eikä siis ollut vaihtoehto jäädä vuoren juurelle. Sen vuoksi ostimme vain liput ja kuljimme jonon mukana kohti hissiä. Tietäen, että selviäisimme matkasta jotenkin – vaikka pyörtyneenä.

Lopulta hissimatka ei ollutkaan ollenkaan niin pelottava, kuin miltä se alhaalta käsin tuntui ja näytti. Ja alaspäin tullessa olimmekin hississä jo kuin kotonamme. Levollinen maisema oli tehnyt tehtävänsä – ja olo oli kuin maailman valloittajalla.

Tuo kuva muistuttaa minua nyt puhelimeni taustakuvana joka päivä siitä, miten upeisiin paikkoihin voin päästä, jos vain olen rohkea ja uskallan ottaa askelia suuntaan, joka houkuttelee ja kutsuu luokseen – silloinkin kun pelottaa.

Se muistuttaa myös siitä, että matkalla huipulle tukka sekaantuu välillä tuulessa ja joskus tulee luntakin tupaan – ihmiset arvostelevat, ovat kateellisia ja yrittävät lannistaa häntä, joka muistuttaa heitä itseään siitä, mitä he eivät ole olleet valmiita tekemään oman elämänsä eteen. Ja mitä olisivat ehkä sisimmässään halunneet tehdä.

Tuo kuva palauttaa mieleeni myös sen, miten tärkeää tuolle matkalle mukaan on valikoida ne, ketkä kannustavat, iloitsevat yhdessä taas yhdelle etapille pääsemisestä – ja kulkevat rinnallasi myös ne haasteellisimmat ja harmaimmat polut – nähden samalla sen hinnan, joka elämässä täytyy maksaa siitä, että valitsee erilaiset reitit.

Ja kyllä – huipulla voin todeta; “Se oli sen arvoista!”

Anu