Anu Pellas

Unelmien vuosi 2018

Vuoden vaihde on erinomaista aikaa päivittää omia tavoitteita ja unelmia ajantasalle. Sen jälkeen kun olen oppinut uudelleen unelmoimaan (lapsuusvuosien jälkeen) ja tekemään niistä tavoitteita, olen “joutunut” päivittämään tavoitteeni kerran vuodessa, koska ne vain toteutuvat. Eivät toki aina ihan… Read More

On helpompaa olla se kuka on <3

Lainaan tätä Valmentamon ( http://www.valmentamo.fi/ ) slogania, koska minusta tuntui heti, kun näin sen, että he ovat napanneet sen minun ajatuksistani. Niin samanlainen on oma ydinajatukseni siitä, mikä on tärkeää ja minkä parissa haluaisin työskennellä. Oma tapani ilmaista asioita on… Read More

Syksyn uudet tuulet…

Syksy on minulle aina uuden ajanjakson alku. Kesän aikatauluttomuuden jälkeen on kiva palata arkirytmiin ja suunnitella omaa elämää talvikaudelle. Tänä vuonna varsinkin olin asettanut itselleni syksyyn tiukan dead-linen – vuoden ajelehtimisen jälkeen. Siksi kesä kului vahvasti itseni äärellä,… Read More

Joutsenten opetukset…

Olen tänä keväänä saanut ihailla joutsenia useana päivänä kävelylenkeilläni, jotka suuntaavat lähes poikkeuksetta meren rantaan. Nuo lintujen kuningattaret lipuvat vettä pitkin kauniin valkoisina ja pysähdyttävät minut seuraamaan ja kuvaamaan niiden menoa kerta toisensa jälkeen. Haaveilen yhdestä upeasta otoksesta,… Read More

Oletko löytänyt oman intohimosi?

Muistan elävästi tunnelmat ensikosketuksen jälkeen 15 vuotta sitten, kun lähdin tutustumaan uuteen yritystoimintaan. Olin innoissani ja hämilläni yhtä aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin löytänyt jotain sellaista, jota halusin palavasti tehdä. Lastentarhanopettajan ammatti oli myös sitä, mutta samaa paloa… Read More

Löytöretkellä…

Puoli vuotta kotini on ollut Helsingissä ja edelleen koen, kuin olisin lomalla kaiken aikaa. Edes harmaat tammikuiset päivät eivät saaneet matkakuumetta aikaiseksi, joka aiemmin on iskenyt heti syksyn sateiden myötä. Olenhan se, joka kaipaa kaiken aikaa jonnekin… miettii… Read More

Uusien mahdollisuuksien vuosi 2017

“Epäröinnin kynnyksellä, kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” Tommy Tabermann on piilottanut tuohon lauseeseen suuren viisauden… Mutta mihin tarkoitukseen tänä vuonna 2017 – juuri SINÄ tarvitsisit rohkeutta? Minun rohkeuttani kysytään tulevana vuonna hyvin eri tavalla kuin… Read More

Kohtaamisia – ja kohtaamisia…..

On monenlaisia kohtaamisia ❤ Niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä, jolloin olkapäät hipaisevat vain ohimennessä toisiaan – juuri sen verran, että suunta hieman muuttuu tai sekoittuu hetkeksi. Katseet kohtaavat, vaihdat hymyn vastaantulijan kanssa tai kuulet viereisestä pöydästä keskustelun, joka herättää… Read More

Lasten ja tiimin johtajien kasvatus – monta yhtäläisyyttä ;-)

Koska olen “oikealta ammatiltani” lastentarhanopettaja, niin huomaan, että monet opit sieltä ovat tulleet hyvään käyttöön myös nykyisessä työssäni. Erona tosin, että nyt teen aikuisten kanssa töitä mutta päätavoitteeni on lähes sama. Kasvattaa vahvoja ja itsenäisiä tiimin johtajia, jotka… Read More

Elämäntehtävää etsimässä..

Olen ollut aina sellainen ihminen, että kun innostun jostain uudesta asiasta, niin minua on vaikea käännyttää – ja joskus ehkä jopa unohdan, että kaikki muut eivät välttämättä ole juuri nyt yhtä innostuneita samasta aiheesta. Se on erinomainen moottori… Read More