Mitä jos minulla olisi jo kaikkea?
Kuten moni teistä tietää, uskon merkkeihin, joita elämä laittaa tielleni.. Voin nähdä “sattumalta” jonkun mainoksen, luen lehtijutun – tai tapaan ihmisen, joka vahvistaa omia ajatuksiani siitä, mitä tiesin jo olevan tulossa. Ikään kuin sanoen, että “tässä minä olen – lähde mukaan..”
Tämä seinäkirjoitus oli yksi sellainen. Juoksin samaa lenkkipolkua, jota olin juossut monet kerrat aiemminkin – mutta en koskaan ennen ollut huomannut sitä. Nyt oli oikea hetki. Aika muutokselle.
Siitä on noin vuosi aikaa. Huomasin, että jotain uutta oli nousemassa esiin – ensin hyvin varovasti ja salaa, jota järki yritti kaikin keinoin vaientaa. Mutta lopulta se vaati toimintaa, josta alkoi oman elämän saneeraus. Pohdinta; “Mikä on riittävästi ja paljonko se on?” Ja kas, kun avasin ajatukseni uudelle, niin elämä vastasi siihen heti.
Se toi tielleni uusia ihmisiä, eläviä esimerkkejä siitä, miten omaa elämää voi elää eri tavoin. Näytti ihmisiä, ketkä kamppailevat joka kuukausi sen kanssa, että riittääkö rahat vuokraan tai ruokaan ja silti heillä tuntuu olevan kaikki hyvin. Heitä, kenellä on jo kaikkea, mutta aina jotain uupuu. Sillä heille ei mikään ole riittävästi, kun sisällä on tyhjyys, joka ei täyty ostamalla. Elämä toi myös hänet, joka oli luopunut materiasta ja on onnellisempi kuin koskaan.
Pohdintani on vasta alussa enkä tiedä vielä mihin se johtaa – mutta sen tiedän, että jotain on muuttunut pysyvästi. Materiaan en ole koskaan ollut kiintynyt mutta en silti usko, että minua on tarkoitettu elämään myöskään ilman mukavuuksia tai pieniä ylellisiä hetkiä silloin tällöin 😉 Tiedän myös, että kaipaan säännöllisin väliajoin uusia haasteita ja tavoitteita, kunhan vain saan tarttua niihin omaa itseäni kuunnellen – eli siitäkään en aio luopua. Mutta juuri nyt luulen, että elämä yrittää vain kertoa minulle, että kaikki ainekset onnellisuuteen on jo olemassa – eikä sen vuoksi tarvitse enää tavoitella mitään.
Onni on tässä ja nyt, kun vain ehdin pysähtyä huomaamaan sen. Se on kovin pieniä asioita, arkipäivän askareita – tai oikeastaan vain jokaisen meidän sisällä, jos löydämme sen. Tänäänkin ❤
Uusi kotini on kivenheiton päässä palveluista ja kahviloista, joten nyt kun vihdoin pääsen kokeilemaan sellaista asumismuotoa, mistä olen haaveillut jo kauan – niin luulen, että taikinakulhoja minun ei tarvitse viedä yläkaappeihin pölyttymään.. Sitä paitsi, jos jossain vaiheessa taas elämä yllättää ja löydän itseni pitkän pirtinpöydän ääreltä, niin onhan aika kiva myös ostaa ihan uusi taikinakulho sen kunniaksi. Uuden värinen vaikka. Varsinkin jos vanhan voi antaa jollekulle, joka sitä tarvitsee ja tulee siitä iloiseksi.
Kun viimeksi lähdin tuolta vasta kovin vähän kalustetusta kodistani, johon muuttokuorma saapuu parin viikon kuluttua – niin oven raosta otin vielä tämän kuvan muistoksi, jotta muistan sen tunnelman, minkä vuoksi en halua sinne yhtään liikaa tavaraa. Vaikka neliöt vähenevät tässä muutossa ja tavaroidenkin sen myötä täytyy vähentyä, niin silti minulla on sellainen tunne, että uusi elämä tulee olemaan niin monin tavoin enemmän. Vähemmän mutta enemmän on hyvin konkreettista nyt muuton myötä – mutta on tärkeä aihe myös monesta muusta näkökulmasta.
Anu Pellas 