Anu Pellas

Vähemmän on jälleen enemmän…

Olen aina ollut visualisti ja siksi jossain kohtaa elämää mietin jopa lahjatavarakaupan perustamista. Pyörittelin mielessäni bisnes ideoita samalla kun olin lasteni kanssa hoitovapaalla ja oli houkutteleva ajatus perustaa oma kaunis pikku putiikki, jossa olisin saanut järjestellä esineitä hyllyihin ja palvella asiakkaita. Onneksi en ehtinyt toteuttaa sitä, sillä pienellä maalaispaikkakunnalla se ei olisi todellakaan ollut bisnes idea… On huomattavasti helpompiakin (ja edullisempia) tapoja viettää päivänsä kauniiden asioiden ympäröimänä. Ei sen vuoksi tarvitse kauppaa perustaa 🙂

 

Kauniista vaatteista ja kengistä olen myös pitänyt.. Muistan lapsuudesta, miten istuin ompelukoneen vierellä odottaen, milloin uusi mekko tai talvitakki valmistuisi. Äitini oli taitava ompelemaan ja siirsi tuon taidon myös minulle. Nuoruusvuosina ompelin lähes kaikki omat vaatteeni itse – ja vielä lastenkin vaatteet, kun he olivat pieniä. Ja niissä vaatteissa onkin ihan erityinen tunne. Muistan kankaan tunnun ja kuosin vieläkin joistakin pienistä potkupuvuista tai toppahaalareista, vuosien takaa.

Shopping, Anu Pellas

Jossain kohtaa elämää ei aikaa enää ompelulle ollut ja vaatekaupat tulivat hyvinkin tutuiksi. Kiireen keskellä tuli usein tehtyä myös sellaisia hankintoja, jotka eivät kotona enää näyttäneetkään niin houkuttelevilta – ja päätyivät seuraavassa saneerauksessa kiertoon. Ystäväni ovatkin mielellään käyneet tutkimassa vaatekaappejani muuttojen yhteydessä 🙂

Kun tänään kävelin lähikaupasta kotiin harmaassa tihkusateessa, niin mietin, miten hassua on, että nyt kun asun kävelymatkan päässä Helsingin ydinkeskustasta, niin yht´äkkiä vaatekaupat eivät olekaan niin houkuttelevia. Ruokaostokset hoidan kaikista mieluiten muutaman korttelin päässä olevassa pienessä luomukaupassa tai monesti myös myöhään illalla kotiin tullessa, pikkuruisessa K-marketissa, joka on auki yhteentoista saakka. Kaikki se mistä olin haaveillut pitkään, on käden ulottuvilla – olinhan viettänyt usein Helsingissä hotelliviikonloppuja shoppaillen ja ystäviä tavaten.. Mutta nyt minulle tuntuukin riittävän se lähikaupan valikoima, josta on helppo ja nopea ostaa päivittäiset ruokaostokset ja kävellä kotiin. Ajatuskin parkkihalliin jonottamisesta ja Stockmannin herkun iltapäiväruuhkasta puistattaa. Ystäviä olen kyllä tavannut enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä – siihen en taida kyllästyä koskaan ❤

Hyvä ystäväni puhuu ekologisen kulutuskäyttäytymisen puolesta ja saneerasi samalla oman vaatekaappinsa sellaiseksi, josta löytyy  joka tilanteeseen sopivaa päälle pantavaa vaikka vaatekappaleita ei olekaan montaa. Harkittuja valintoja, juuri omalle vartalomallille sopivia värejä ja malleja, laadukkaita ja ajattomia päällysvaatteita sekä kenkiä… ja kaikki nämä sopivat yhteen, jolloin niitä voi myös helposti yhdistellä. Tuo ajatus houkuttelee myös minua.

Ajatus selkeästä vaatekaapista, helposti yhdistettävistä asukokonaisuuksista sekä muutamista laadukkaista kengistä ja laukuista tuntuu minulta, koska loppujen lopuksi olen aika yksinkertainen tyyppi. En jaksa päivittäin vaihtaa asusteiden sävyä tai matkalle lähtiessä pakata monenlaisia käsilaukkuja tai kenkiä mukaan – käytän mielelläni yhtä laukkua niin pitkään kun kyllästyn ja sitten hyvällä mielellä voin hankkia uuden. Mutta sen lisäksi olen alkanut myös miettiä sitä, miten suuri ekologinen jalanjälki jokaisesta valmistetusta vaatekappaleesta ja tavarasta jää? Jos kaikki me, kenellä on siihen varaa, teemme harkitsemattomia hankintoja, joille ei löydykään käyttöä – niin se tuntuu oikeasti tuhlaukselta. Monella tapaa.

Sillä ei pelkästään se ekologinen jalanjälki – vaan myös se jälki joka meihin ihmisiin jää, kun ensin hankimme tietyn elintason, jolla tuota kulutushysteriaa voi ylläpitää. Tiedän hyvin itse miten paljon työtunteja kuukaudessa noiden hankintojen eteen täytyy tehdä. Verottajan jälkeen Suomessa ei yrittäjälle yhdestä työtunnista paljon jää – varsinkaan sen jälkeen, kun kaikki elämisen kulut on maksettu…

Mutta mitä jos asioita alkaisikin ajatella toisin päin? Mitkä ovat niitä tärkeimpiä arvoja, joihin haluan satsata ja mistä puolestaan voisin hieman tinkiä? Voisinko tällä tavalla saada lisää tunteja niille tärkeimmille arvoille – kuten perheelle tai itselleni? Sen sijaan, että kaikkea pitää olla enemmän.

Tein itse tietoisen valinnan siinä vaiheessa kun muutin keskelle Helsinkiä, jossa asuminen maksaa huikeasti enemmän kuin aiemmassa kodissani Kotkassa. Päätin, että haluan satsata ennemmin siihen, millaisessa ympäristössä asun kuin siihen, että päälläni on aina uusinta muotia – sillä koin, että se on nyt omalle hyvinvoinnilleni tärkeämpää. Jos siis näet minut tapahtumissa tai valokuvissa samoissa vaatteissa kuin vuosi sitten, niin tiedät syyn 🙂

Ja yllättäen huomaan, että kun olen kovin tyytyväinen elämääni täällä, niin en kaipaakaan shoppailu kierroksia tai piristystä vaatekaappiin heräteostoilla – vaikka mahdollisuudet ovat käden ulottuvilla. Itse asiassa oloni on paljon levollisempi ja tyytyväisempi. Jatkuvasta uuden tavaran hankkimisesta voi muodostua salakavalasti oman onnellisuuden elinehto, johon löytyy aina uusi kohde sen jälkeen kun edellinen on hankittu…

Onnellisuuden palikat ovat jokaisella meistä toki erilaiset mutta ne omat onkin tärkeää löytää, jotta on helpompi tehdä oikeanlaisia valintoja… Niin asuinpaikan kuin kaiken muunkin suhteen ❤

Ei se mitä sanot vaan se mitä olet <3

Olin viikonloppuna meidän yrityksen järjestämässä suuressa koulutustilaisuudessa Finlandia talolla ja sain jälleen kerran nauttia monista hyvistä puheenvuoroista. Näiden vuosien aikana, jolloin olen ollut yrittäjänä – olen ollut lukemattomia kertoja sekä yleisön joukossa kuulijan roolissa että lavalla kouluttamassa. Ja nautin kovasti molemmista. Eri tavoin.

Olen saanut hypätä omasta mukavuusympyrästäni ulos lukemattomia kertoja, noustessani lavalle ihmisten eteen – ja vaikka se tilanne etukäteen jännittää, niin jälkeenpäin huomaa, miten joka kerran vain kasvaa hivenen suuremmaksi. Yllättyy, miten jalat kantavat ja oikeita sanojakin tulee suusta kuin ihmeen kaupalla.. Joskus jälkeenpäin ihmettelee itsekin, miten viisaita sellaisia, vaikka pää tuntui olevan täysin tyhjä. Ja onhan sillä väliä tietenkin, mitä yleisön edessä puhuu – jos kerran puheenvuoroa on pyydetty 🙂 Mutta liikaa ei silti pitäisi miettiä niitä sanoja – tai keskittyä siihen, että muistaako varmasti kaiken mitä oli ajatellut puhua – sillä läsnäolo juuri siinä hetkessä yleisön kanssa, tuo parhaan tuloksen ja auttaa myös löytämään oikeat sanat. Aitous puree, aina.

Olen nähnyt satoja erilaisia puhujia näiden vuosien aikana – ja osa heistä on ollut sellaisia, ketkä esiintyvät ammatikseen – mutta suurin osa aivan tavallisia ihmisiä, ketkä vain ovat ottaneet haasteen vastaan ja päättäneet uskaltaa. Aika usein minua koskettaa enemmän heidän tarinansa.

Yleisön joukossa istumisessa on omat puolensa. Siellä voi rentoutua ja ottaa vastaan, peilata omia ajatuksiaan juuri siinä hetkessä puhujan mietteisiin, seurata erilaisia tapoja esiintyä – ja löytää taas kerran hieman enemmän sitä, mitä itse haluaisi olla. Tuohon siis itse keskityin tällä kertaa, kun sain olla yleisön joukossa. Ja tämä yksi dia jäi viikonlopusta pyörimään ajatuksiini, ylitse muiden.

success-day, Anu Pellas

On monia eri tapoja koskettaa ihmisiä mutta se, joka jää kaikkien mieleen varmasti on aito kiinnostus ja välittäminen. Halu auttaa, halu vaikuttaa positiivisesti lähellä olevien ihmisten elämään – ilman oman egon pönkittämistä tai hyödyn ajattelua ensin. Sellaisia ihmisiä me kaikki toivomme ympärillemme.

Sellaisten ihmisten joukossa sain viettää viikonlopun – mutta myös tehdä töitä päivittäin. Kun vertaan elämääni nyt siihen, mitä se oli joskus aiemmin eri työyhteisöissä – niin en löydä edelleenkään mitään muuta sanaa kuin #kiitollisuus, joka kuvaisi tämän hetken mietteitäni paremmin. Kiitollisuus siitä, että uskalsin valita tämän polun, joka vaati aluksi paljon sinnikkyyttä ja uskoa omaan onnistumiseen – mutta kiitollisuus myös siitä, miten ihania ihmisiä, kokemuksia ja elämyksiä sen kautta on elämääni tullut ❤

Kohtaamisia – ja kohtaamisia…..

On monenlaisia kohtaamisia ❤

Niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä, jolloin olkapäät hipaisevat vain ohimennessä toisiaan – juuri sen verran, että suunta hieman muuttuu tai sekoittuu hetkeksi. Katseet kohtaavat, vaihdat hymyn vastaantulijan kanssa tai kuulet viereisestä pöydästä keskustelun, joka herättää mielenkiintosi. Löydät jonkin uuden ajatuksen tai vahvistuksen omille tuntemuksillesi – tai tulet entistä varmemmaksi, että polku, jonka olet valinnut, on juuri se oikea sinulle. Tuo ohikulkija vahvisti sen omalla olemassaolollaan. Tärkeä oivallus.

Olen kesän aikana pyrkinyt löytämään itsestäni sen läsnäolon, jossa huomaisin nuo hetket. Kuulisin viestit, joita lähellä olevat ihmiset tai tapahtumat minulle kertovat. Osaisin seurata omaa intuitiotani, jonka tehtävä on johtaa minua juuri oikeille reiteille – sinne, missä voin kasvaa ja kehittyä omaan suuntaani, parhaaksi itsekseni ja löytää sen, mitä olen tullut tänne tekemään.

Kun olen alkanut luottaa tuohon sisäiseen ääneeni, niin huomaan löytäväni itseni yllättäen hyvin erilaisista tilanteista – päivän mittaan suunnitelmani muuttuvat kun vain annan siihen mahdollisuuden. Aina ne eivät ole mitään elämää suurempia johdatuksia – joskus vain pientä piristystä arkeen. Joskus myös vain vahvistuksia minulle itselleni, että uskaltaisin luottaa intuitioni ääneen myös niissä isommissa päätöksissä. Kun ensin olen nähnyt riittävän monta kertaa kuinka elämä johdattelee hyvään lopputulokseen pienissä arkisissa päätöksissä, niin ehkä en anna pelon estää unelmieni toteuttamista silloinkaan, kun olisi otettava suurempia harppauksia uuteen ja tuntemattomaan.

Silti ne pienetkin johdatukset ovat merkityksellisiä… Kuten eilen, kun kaipaisin hieman piristystä ja pyysin ystävää kahville 🙂

Hector, Anu Pellas

Kahvipaikan valinta osui nappiin 🙂 Satuimme paikkaan, jossa meidät “imaistiin” mukaan Hectorin konserttiin VIP-liput kaulassa – ja työpäivän jälkeinen kahvihetki venähtikin mukavaksi illanvietoksi uusien ihmisten keskellä.

Kun mietin näitä “sattumia”, joiksi lapseni niitä nimittää – niin huomaan, että lähes kaikki merkittävät kohtaamiset tai uudet käänteet elämässäni, ovat tapahtuneet juuri silloin, kun olen vain mennyt sen oman sisäisen ääneni johdattamana. Uteliaasti ja avoimesti siihen suuntaan, joka tuntuu tulevan kuin tarjottimella eteeni. Sillä tavalla olen myös tutustunut ihmisiin, jotka ovat jääneet kulkemaan kanssani elämää rinnakkain. Siten tapasin myös tämän uuden ystäväni, jonka kanssa eilen tavattiin. Tilaisuudessa, johon menin uteliaisuudesta kun kaipaisin jotain erilaista ja uutta elämääni.

Kaikista uusista seikkailuista, joita elämä tielleni tarjoaa – ei aina tule loppuelämän matkaa. Joskus huomaan, että minun piti vain ottaa ensimmäinen askel ja käydä katsomassa, olisiko tämä minun juttuni? Vasta tutustumalla kunnolla tiedän onko – ja jos huomaankin, että intuitioni on vienyt minua vanhoilla tottumuksilla johonkin sellaiseen, joka ei enää palvele tämän hetkistä kehitystäni, niin se antaa myös selvän viestin, että nyt pitää perääntyä. Sitäkin on tärkeää kuunnella. Sillä hyvin helposti valitsemme myös asioita ja ihmisiä vanhoilla, opituilla kriteereillä. Kuten itsekin olen tehnyt..

On helpompaa valita tuttuja reittejä, kuin rohkeasti avata uusia ovia. Auttavaiset ihmiset esimerkiksi lähtevät mielellään mukaan hyväntekeväisyyteen tai ottavat pyytämättä vastuun ikääntyvien vanhempien tai jopa naapuruston apua tarvitsevien huolenpidosta – sen jälkeen kun omat lapset on ensin saatu jaloilleen, eikä tarvitsekaan enää hoitaa joukkuejohtajan pestiä tai kuljettaa lapsia harrastuksiin neljästi viikossa. Joskus se voi olla juuri se, mitä kuuluukin tehdä – mutta joskus meidän jokaisen kuuluisi myös ajatella itseämme ensin ja valita niitä asioita, jotka vievät kohti tervettä itsekkyyttä. Voisiko omien rajojen vetäminen ollakin juuri nyt tärkeämpää minun oman kehitykseni kannalta, kuin se, että olen aina kaikkien käytettävissä? Olisiko aika vaihtaa rooleja ja antaa jonkun muun ottaa vastuu läheisten hoivaamisesta? Jonkun sellaisen, joka on tähän saakka priorisoinut itsensä etusijalle? Annanko muille edes mahdollisuutta siihen, kun se on se minun oma luontainen roolini?

Tämä vuosi on ollut minulle muutoksen vuosi. Koen, että elämäni on mennyt ennenkin suunnilleen niissä seitsemän vuoden sykleissä, joissa välillä saan hengähtää tutussa ja samaa rataa rullaavassa arjessa – pienillä vaihteluilla virkistettynä… 🙂 Ja sitten taas kun muutoksen tuulet alkavat puhaltamaan, niin tuntuu kuin koko elämä menisi uusiksi. Ei pelkästään ulkoiset puitteet vaan tuuli puhaltaa myös pääni sisällä, romuttaen vanhat ajatusmallit ja tavat toimia – jolloin uudelle tulee tilaa.

Muutoksen keskellä usein myös ihmiset ympärilläni vaihtuvat – tai heidän roolinsa muuttuu. Kun mietin elämää taaksepäin, niin olen suunnattoman kiitollinen kaikille heille, ketkä ovat olleet elämän myllerryksissä lähelläni. On ystäviä, kenen kanssa on jaettu kaikki syvimmätkin salaisuudet ja ajatukset hetken aikaa – mutta joiden kanssa uudessa elämäntilanteessa ei olekaan enää niin paljon yhteisiä nimittäjiä. Elämä vie vain eteenpäin ja jotta saan peilejä uuteen muuttuneeseen minääni, on tärkeää kohdata uusia ihmisiä. Ystävyys ei silti mihinkään katoa.

Halauskuva, Anu Pellas

Ne suuremmat kohtaamiset sitten… Minun mielestäni niitä ei voi sattumaksi kutsua hyvällä mielikuvituksellakaan ❤ Olet varmasti kokenut joskus saman ja tiedät mistä kirjoitan. Päätätkin valita juuri sen oikoreitin tänä aamuna töihin, jota et yleensä valitse – tai vaihdatkin viime hetkellä istuinpaikkaa lentokoneessa, jolloin viereesi istahtaa ihminen, jonka kanssa tulee tunne, kuin olisit tuntenut hänet aina. Kaikkien miljoonien ihmisten joukosta. Juuri hän.

Jotkut noista elämää suuremmista kohtaamisista johtavat loppuelämän mittaiseen yhteiseen elämään – jotkut eivät. Mutta silti ne ovat ehdottomasti tarkoitettu koettaviksi ja elettäviksi, sillä niihin on kätketty vähintäänkin opetus. Mahdollisuus omaan kasvuun ja kehitykseen. Se on kääritty kauniiseen pakettiin houkuttelevasti – ja noita paketteja tulee eteemme eri lailla paketoituna, niin pitkään, kunnes olemme läksymme oppineet.

Ihmissuhteet ovat olleet minulle se suuri elämänkoulu, jonka vuoksi koenkin kohtaamiset erittäin merkittävinä – sillä olen oppinut itsestäni niin paljon lähelläni olevien ihmisten kautta. Heistä voin myös nähdä sen muutoksen, joka itsessäni on tapahtunut – sillä hehän ovat peilejä, joista heijastuu minun sen hetkinen kuvani. Tavalla tai toisella. Miltä se kuva näyttää? Heijastuuko sieltä rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta – vai näenkö vain puutteita ja virheitä, joita on helppo peilata niihin läheisempiin?

Kovin usein näen pariskuntia, jotka käyttäytyvät siinä läheisimmässä ihmissuhteessa hyvin eri tavalla kuin muiden kanssa. Ihan fiksutkin ihmiset saattavat puhua toisilleen epäkunnioittavasti, välttelevät katsekontaktia tai ovat moukkamaisia omaa puolisoaan kohtaan julkisillakin paikoilla… Silti he osaavat käyttäytyä hyvin kauniisti ja ystävällisesti muiden seurassa – saattavat olla mitä parhaimpia seuramiehiä tai -naisia, eivätkä jätä ystäviään koskaan pulaan. Surullista.

 

Se läheisin ihmissuhde on meidän suurin peili. Se suurentava, joka näyttää jokaisen ihohuokosenkin kymmenkertaisena… Ja siksi siinä meistä itsestämme myös tulevat esiin kaikki nekin puolet, joita haluaisimme pitää piilossa ulkopuolisten katseilta. Omat heikkoudet, keskeneräisyys, vanhat haavat tai pelot. Jollemme sitten piiloudu tai suojaudu johonkin rooliin tai suojakuoren taakse, jolloin taas aitoa läheisyyttä on mahdotonta löytää. Noista kohtaamisista jää kovin hämmentynyt olo.

Siksi ne aidot kohtaamiset erottaakin… Ne jättää pysyvän jäljen sieluun ja sydämeen, eikä sen jälkeen mikään ole enää ennallaan ❤

Mitä jos minulla olisi jo kaikkea?

Kuten moni teistä tietää, uskon merkkeihin, joita elämä laittaa tielleni.. Voin nähdä “sattumalta” jonkun mainoksen, luen lehtijutun – tai tapaan ihmisen, joka vahvistaa omia ajatuksiani siitä, mitä tiesin jo olevan tulossa. Ikään kuin sanoen, että “tässä minä olen – lähde mukaan..”

Tämä seinäkirjoitus oli yksi sellainen. Juoksin samaa lenkkipolkua, jota olin juossut monet kerrat aiemminkin – mutta en koskaan ennen ollut huomannut sitä. Nyt oli oikea hetki. Aika muutokselle.

Mitä jos minulla olisi jo kaikkea?, Anu PellasSiitä on noin vuosi aikaa. Huomasin, että jotain uutta oli nousemassa esiin – ensin hyvin varovasti ja salaa, jota järki yritti kaikin keinoin vaientaa. Mutta lopulta se vaati toimintaa, josta alkoi oman elämän saneeraus. Pohdinta; “Mikä on riittävästi ja paljonko se on?” Ja kas, kun avasin ajatukseni uudelle, niin elämä vastasi siihen heti.

Se toi tielleni uusia ihmisiä, eläviä esimerkkejä siitä, miten omaa elämää voi elää eri tavoin. Näytti ihmisiä, ketkä kamppailevat joka kuukausi sen kanssa, että riittääkö rahat vuokraan tai ruokaan ja silti heillä tuntuu olevan kaikki hyvin. Heitä, kenellä on jo kaikkea, mutta aina jotain uupuu. Sillä heille ei mikään ole riittävästi, kun sisällä on tyhjyys, joka ei täyty ostamalla. Elämä toi myös hänet, joka oli luopunut materiasta ja on onnellisempi kuin koskaan.

Pohdintani on vasta alussa enkä tiedä vielä mihin se johtaa – mutta sen tiedän, että jotain on muuttunut pysyvästi. Materiaan en ole koskaan ollut kiintynyt mutta en silti usko, että minua on tarkoitettu elämään myöskään ilman mukavuuksia tai pieniä ylellisiä hetkiä silloin tällöin 😉 Tiedän myös, että kaipaan säännöllisin väliajoin uusia haasteita ja tavoitteita, kunhan vain saan tarttua niihin omaa itseäni kuunnellen – eli siitäkään en aio luopua. Mutta juuri nyt luulen, että elämä yrittää vain kertoa minulle, että kaikki ainekset onnellisuuteen on jo olemassa – eikä sen vuoksi tarvitse enää tavoitella mitään.

Onni on tässä ja nyt, kun vain ehdin pysähtyä huomaamaan sen. Se on kovin pieniä asioita, arkipäivän askareita – tai oikeastaan vain jokaisen meidän sisällä, jos löydämme sen. Tänäänkin ❤

Tee työtäsi sydämellä – ja saat kaiken tarvitsemasi <3

Usein ajatellaan, että on mahdotonta saada sekä rahaa että onnea. Tehdä työtä, josta nauttii – ja ansaita hyvin. Itse ajattelen toisin.

Uskon, että jos teen työtä, josta nautin ja uskallan kuunnella mihin suuntaan sydämeni minua ohjaa – voin saada kaikki maailman runsaudet, moninkertaisena. Palkkaa ei vain välttämättä kaikille meistä makseta kokonaan rahassa, koska onnelliseen elämään tarvitaan muitakin aineksia.

Rahaa tarvitaan moniin asioihin, varsinkin täällä Suomessa. Mutta sen lisäksi onnelliseen elämään tarvitaan hyviä ihmissuhteita, rakkautta, terveyttä ja tasapainoa levon sekä fyysisen rasituksen välillä. On tärkeää huolehtia siitä, että tuo tasapaino kaikkien ainesten välillä säilyy – ainakin pitkässä juoksussa. Muutoin millään maallisella menestyksellä ei ole suurta merkitystä.

Kahvihetki Suomenlinnassa, Anu Pellas

Se pieni kahvihetki, lapsen kanssa vietetty iltapäivä – tai kiireetön aamu.. Niitä ei voi rahalla mitata mutta silti ne ovat usein kultaakin kalliimpia vaikka niiden arvon huomaakin usein vasta sitten, kun ne eivät ole itsestään selvyyksiä – tai kun ne katoavat.

Olen tänä keväänä ja kesänä viettänyt aikaa paljon omien ajatusteni kanssa – lomaillut ja yrittänyt vaihteeksi elää vain hetkessä. Se oli kovin haasteellista varsinkin aluksi, kun olen yrittäjänä tottunut monien vuosien ajan aina suunnittelemaan omaa toimintaani ja asettamaan tavoitteita sekä seuraamaan niiden toteutumista. Ensimmäiset kuukaudet meni huonoa omaatuntoa hiljennellessä… kunnes se sitten hiljeni kokonaan ja huomasin, miten tärkeää on välillä päästää irti. Silloin pitää hiljentää myös järki ja ego. Hehän eivät tykkää siitä, että heittäydymme elämän virran vietäväksi.

Pakko sanoa, että tasapainoilu hetkessä elämisen sekä tavoitteellisen tekemisen välillä on ollut varsinainen oppikoulu. On tärkeää tietää kirkkaana mielessä mikä on oman elämän päämäärä, se osoite, johon olen menossa – mutta silti olla täysillä läsnä juuri siinä hetkessä, jossa kulloinkin olen. Tuon taidon haluan oppia, sillä uskon, että se tuo parhaiten runsautta ja onnellisuutta ihan jokaiseen hetkeen – mutta myös kaiken sen, josta haaveilen.

Ja ihan samoin kuten aina ennenkin – kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle.. Siispä elämä on johdattanut tielleni ihmisiä, keneltä olen voinut oppia tuota taitoa. Olen saanut viettää aikaa heidän kanssaan ja nähdä, että se on mahdollista. Sillä joku on jo kulkenut tuota polkua ensin.

Anu

 

On hyvä vaihtaa välillä näkökulmaa

  • Olen tainnut kyllästymiseen saakka jakaa kuvia uudesta kotikaupungistani tänä kesänä… Ja jäinkin miettimään, että mistä se johtuu? Siitäkö, että olen ihastunut Helsinkiin, sillä silloinhan kaikki näyttää vaaleanpunaiselta ja siitä tekee mieli kertoa kaikille ❤ Vai siitäkö, että kun oivallan jotain uutta, niin minulla on suuri tarve herätellä muidenkin ajatuksia. Jakaa oivallukseni ihmisten kanssa, ketkä ovat ympärilläni – ja iloita asioista yhdessä. Laittaa hyvä kiertämään.

    Varmasti molemmista syistä. Olenhan haaveillut Helsinkiin muutosta jo kauan. En tiedä onko tämä loppuelämäni kotikaupunki, eikä minun tarvitsekaan sitä tietää. Mutta nautin joka hetkestä nyt.

    Kaivopuiston huipulta, Anu PellasKun muutin kuukausi sitten, niin päätin kesän aikana katsella Helsinkiä joka päivä turistin silmin. Tutustua paikkoihin ja reitteihin, joita en ole aiemmin kulkenut. Oppia ne oikopolut ja pyöräilyreitit, joita autoillessa ei ole tarvinnut edes etsiä. Jotta syksyn tullessa kokisin oloni täällä kotoisaksi ja olisi taas mukava aloittaa työt lomailun jälkeen. Olin utelias ja innoissani. Uuden edessä. Toivon, että tuo asenne säilyy minulla niin kauan, kuin asun täällä. Sillä se tekee joka päivästä uuden seikkailun.

    En arvannut, miten eri tavalla näen tämän kaupungin, kun vaihdan kulkuneuvoa. En ollut aiemmin ehtinyt nähdä, miten kauniita rakennuksia Helsinki on pullollaan… sillä olin vain keskittynyt ajamaan autolla paikasta A paikkaan B, navigaattoria seuraten. En myöskään ollut kokenut kaupungin monimuotoisuutta ja erilaista kulttuuria vaikkapa vain Kruunuhaan ja Katajanokan välillä – vaikka ne ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Puhumattakaan Kalliosta tai Töölöstä.

    Jokaista aluetta leimaa omanlainen kulttuuri, jonka vuoksi ihmiset ovat valinneet ne. Minä valitsin oman asuinpaikkani intuitiolla, joka tosin oli tälläkin kertaa oikeassa. Rakastuin Kruunuhakaan oitis.

    Pyöräillen Helsingissä, Anu Pellas

    Olen pyöräillyt viime viikkojen aikana enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Olen tainnut stadilaistua kovin nopeasti, kun huoli autopaikan menettämisestä ohjailee tällä hetkellä omia suunnitelmiani hyvin herkästi 🙂 🙂 Pyörällä on helppoa ja rentouttavaa liikkua vaikka se ajatuksena tuntuikin aiemmin kovin vieraalta. Huomaan nyt, että tuo sama ennakkoluulo on myös monilla ystävilläni, ketkä eivät olet koskaan asuneet Helsingissä. Sillä kauempaa katsoen tämä kaupunki tuntuu kovin suurelta ja vaikealta liikkua – varsinkaan pyörällä.

    Siksi olenkin houkutellut kaikki pyöräilemään. Kaupunkipyöristä on tullut kesän suosituin kulkuneuvo 🙂 Iloitsen kun huomaan heidän kokevan saman oivalluksen, jonka itse koin ensimmäisten pyöräretkien jälkeen kaupungin sykkeessä.

    Kun liikun pyörällä, niin näen ja koen Helsingin lähempää. Tunnen tuulen kasvoillani, sen miten nupulakivet pompottavat pyörääni ja haistan meren tuoksun. Näen ihmiset ja rakennukset tarkemmin, värit vahvemmin ja kuulen myös melun kovemmin. Riippuen siitä, mihin omat aistini keskitän. Toki jos kaiken aikaa murehdin, että olenkohan oikealla reitillä – ja huomaavatkohan kaikki, että en hallitse vielä tätä hommaa täydellisesti – niin voin myös suorittaa pyöräilyä.

    Olen omaksi yllätyksekseni havainnut pyöräilyn hyväksi harjoitukseksi läsnäoloon – elämään vahvemmin tässä hetkessä. Auton sisällä on helppoa sulkea ulkomaailma pois “iholta” ja vain keskittyä suoritukseen. Pääsemään perille. Laittaa musiikki kovemmalle jos rakennustyömaa meluaa – tai selata sosiaalista mediaa liikennevaloissa. Olemaan yhtä aikaa monessa eri paikassa. Kaikkialla.

    Elämä on jälleen opastanut minua vaivihkaa ja joka kerran yllätyn sen viisaudesta. Enhän arvannut, että muuttaessani Helsinkiin löydän vahvemmin hetkessä elämisen taidon. Sen ominaisuuden, jota haluan itsessäni vahvistaa. Olenhan toki huomannut itse myös miten monet kauniit asiat ja hetket voivat livahtaa ohi silmien, jos vain keskityn suorittamaan elämää. Pääsemään perille seuraavaan kohteeseen. Jolloin se tärkein hetki voi lipua käsistä. Tämä hetki.

    Kuumailmapallot, Anu Pellas

    Vaikka kuinka positiivisesti ajattelisin, niin joskus elämässä tapahtuu myös ikäviä asioita – jopa niin lähellä, että tuntuu, kuin olisin itsekin siellä myrskyn silmässä vaikka asiat tapahtuvatkin ulkopuolellani ja riippumatta minusta. Olen huomannut, että silloin tuo hetkessä elämisen ja läsnäolon taito on paras keino säilyttää oma sisäinen rauha. Kun se kulkee mukanani, niin voin olla levollinen ja onnellinen missä tahansa olenkin – ja mitä tahansa ympärilläni tapahtuu. Tuota taitoa meissä koetellaan näinä aikoina, kun maailmalla on vallalla negatiivisten uutisten kierre.

    Siksi onkin hyvä katsoa välillä asioita vähän eri näkökulmasta.. Aina ei ole mahdollista muuttaa asuinpaikkaa mutta voi vähintäänkin vaihtaa kulkuneuvoa tai tuttua reittiä, jolloin maisemat näkee ja aistii eri tavoin. Nousta korkeammalle tai katsoa asioita kauempaa. Asettua vastapuolen saappaisiin. Silloin voi usein todeta vain, että “mielenkiintoista”. Tarvitsematta tuomita tai arvostella – tai antaa myrskyn viedä mukanaan.

    Kokeile tänä kesänä pyöräilyä, jos et ole harrastanut sitä pitkään aikaan. Suosittelen 🙂

    Anu

     

Mitä tahansa teetkin, tee se nauttien!

 

Kesä ja jäätelö – ne vain kuuluvat yhteen, vaikka se ei niin terveellistä olisikaan 🙂

Jätskitötterö Naantalissa, Anu Pellas

Lapseni hieman hyväntahtoisesti vitsailevat minun terveysvalinnoillani, kun ovat tottuneet siihen, että kovin usein perustelen jonkun välipalan tai tietyn tuotemerkin valintaa sillä. Nyt uusin löytöni on aivan ihana luomu-ruokakauppa uuden kotini läheltä Kruunuhaasta; A & A. Ystävä esitteli tuon kaupan minulle heti ensimmäisenä päivänä kun muutin ja nyt vien sinne sitten kaikki omat ystäväni ihastelemaan pikkukaupan tunnelmaa… Siitä on tullut jo vitsi, että kaikki mitä sieltä ostan, on terveellistä. Vaikka ne olisivatkin luomu-valkosuklaa-vehnäjauhokeksejä 🙂

Rakastan myös pikkukaupan tunnelmaa. Yhdellä silmäyksellä näen heti koko valikoiman eikä minun tarvitse työntää jättisuuria ostoskärryjä kilometritolkulla sellaisten hyllyrivien ohi, joista en koskaan osta yhtään mitään. Puhumattakaan, jos unohdan matkalla poimia mukaani jonkun kauppalistaltani – ja joudun kurvaamaan koko reitin takaisin päin yhden pienen tavaran takia.

Kävin lähikaupassani juhannusaattona hieman ennen sulkemisaikaa – ja mietin itsekseni, kun koko henkilökunta (kolme henkilöä) toivotteli oven suussa hyvää juhannusta hyväntuulisina, että miten paljon vähemmän stressiä meillä perheellisillä olisikaan, jos ruokaostokset voitaisiin tehdä näin hyvässä hengessä ilman törmäilyä! Maksan siitä mielenrauhasta mielelläni muutaman euron enemmän ja todennäköisesti myös moni heräteostos jää siellä ostamatta, joita tarttuu helposti matkaan marketin hyllyltä.

Sen lisäksi minusta on ihana ajatus, että melkein mitä tahansa tuosta kaupasta valitsenkaan ostoskoriini, niin tiedän, että se on keskivertoa terveellisempää ja luomua. Uskonhan, että luomutuotteilla on paljon merkitystä omaan hyvinvointiini mutta sen lisäksi uskon, että vähintään yhtä paljon vaikuttaa myös se, millä mielellä ruokaa syön. Jos poden samaan aikaan huonoa omaatuntoa kun herkuttelen jollakin “ei-niin-terveellisellä”, niin siinähän on tuplasti negatiivisuutta. Aika tyhmää sitä paitsi. Eikös herkuttelun tarkoitus ole pieni juhlahetki arkeen – keholle sekä mielelle… eikä siitä pitäisi potea huonoa omaatuntoa.

Terveellisistä valinnoista voi tulla joillekin samanlainen vankila, kuin niistä epäterveellisistä – jos valinnat perustuvat pelkoon sairastumisesta ja ruoasta nauttiminen unohtuu. Silloinhan kehomme on jatkuvassa stressitilassa jälleen, eikä puhdas ravintokaan auta korjaamaan tuota tasapainoa. Toki se on huomattavasti parempi kuin stressitila yhdistettynä epäterveellisiin valintoihin. Mutta ihanne olisi, että mikä tahansa se oma valinta onkaan, sen tekee hyvällä mielellä ja nauttien. Tällöin keho kiittää ja stressitasot laskevat.

Senpä vuoksi voinkin edelleen perustella noiden luomu-valkosuklaa-keksien nauttimisen toisinaan hyvän kahvin kera, jolloin niitä voi itse asiassa kutsua jopa terveysvaikutteisiksi 🙂 Kuten oli myös tuo Naantalissa nautittu jäätelötötterö… Laiturin nokalla hyvässä seurassa nautittuna, ihan parasta kehon ja mielen ravintoa yhtä aikaa ❤

Nautinnollista, aurinkoista ja kaunista viikkoa!

Anu