Oletko löytänyt oman intohimosi?
Muistan elävästi tunnelmat ensikosketuksen jälkeen 15 vuotta sitten, kun lähdin tutustumaan uuteen yritystoimintaan. Olin innoissani ja hämilläni yhtä aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin löytänyt jotain sellaista, jota halusin palavasti tehdä. Lastentarhanopettajan ammatti oli myös sitä, mutta samaa paloa en siihen ollut tuntenut. Rakastin lapsia ja nautin heidän kanssaan puuhastelusta mutta se oli kuitenkin vain työ. Suurin hämmennys tuli siitä, kun tajusin, etten ollut miettinyt tätä ennen lainkaan mitä haluan elämältäni. Minulla ei ollut unelmia.
Tulin kotiin koulutuksesta ja kerroin oivalluksesta miehelleni, joka katsoi minua hämmästyneenä ja kysyi; “Eikö sinulla oikeasti ole mitään unelmia?” Hän oli tiennyt pienestä asti, mitä hän haluaa tehdä – ja oli toteuttanut oman unelmansa. Siksi hänen oli vaikea ymmärtää, että minä en vielä tuossa iässä tiennyt, mitä elämältäni haluan. Kodin ja perheen lisäksi.
Siitä hetkestä alkoi uusi luku elämässäni. Päätin selvittää unelmani.
Tuo uusi luku ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä kun pikkuhiljaa aloin saada kiinni siitä, millaista elämää haluan – se osoittautuikin hyvin erilaiseksi, kuin se yhteinen elämä, joka meillä oli lasten isän kanssa. Huomasimme myös, että unelmoimme erilaisesta tulevaisuudesta, joka aiheutti suuren ristiriidan sisälläni. Jos siis haluaisin lähteä unelmieni perään ja elää sellaista elämää, josta haaveilin – en saisi hänestä kaveria reissuilleni. Sitä en halunnut, vaan halusin ainakin mahdollisuuden siihen, että voisin jakaa unelmani jonkun sellaisen kanssa, joka haluaisi samoja asioita. En toki silloin voinut tietää, että löytäisinkö koskaan tuota ihmistä – mutta hän se ei kuitenkaan ollut. Omien unelmien löytäminen voi siis johtaa joskus myös siihen, että pitää rohkeasti lähteä kulkemaan omaa tietään, vaikka yksin.
Uskon itse, että elämä kantaa heitä, ketkä uskaltavat lähteä rohkeasti eteenpäin, sillä niin se on minunkin kohdallani tehnyt. Nuo vuodet eivät olleet helppoja, eivätkä hyvät asiat tapahtuneet ilman vastoinkäymisiä – mutta jälkeen päin ajateltuna se kaikki on ehdottomasti ollut sen vaivan arvoista. Miten voisin nyt neuvoa muita uskaltamaan, jos en itse olisi uskaltanut? Miten pystyisin samaistumaan niihin tunteisiin, mitä uuden elämän kynnyksellä seisominen aiheuttaa, jollen itse olisi joskus seissyt siellä? Ilman omia aitoja kokemuksia olisi näkökulmani huomattavasti kapeampi ja saattaisin kannustaa ihmisiä myös tekemään liian hätiköityjä ratkaisuja. Sillä halu muutokseen täytyy tulla meistä itsestämme eikä ulkoapäin. Jokainen kantaa kuitenkin itse myös vastuun valinnoista, joita teemme – ja jos motiivi muutokseen löytyy sisältäni, minusta löytyy myös rohkeus ja keinot sen toteuttamiseen. Näin uskon.
Uuden yritystoiminnan myötä löysin oman intohimoni. Koska huomasin, miten paljon mielekkäämmäksi oma elämäni muuttui kun löysin sen mitä haluan tehdä, niin halusin auttaa myös muita löytämään heidän unelmansa. On ihana nähdä loiste, joka syttyy ihmisten silmiin, kun se “oma juttu” löytyy – sekä rohkeus sen tavoitteluun. Silloin löytyy aikaa ja halua tehdä töitä tavoitteen eteen, eikä työtunteja tarvitse laskea. Ajattelen, että hän on onnekas, joka työtään rakastaa, koska silloin työn tekeminen itsessään on motiivi – eikä ainoastaan palkka, joka siitä maksetaan.
Alusta asti oli itsestään selvää, että halusin satsata kaiken mahdollisen ajan ja energian uuteen ja innostavaan uramahdollisuuteen. Halusin oppia ja käydä koulutuksissa. Luin kirjoja ja kehitin itseäni – ja kopioin niitä oppeja, mitä kuulin muiden paremmin menestyneiden tehneen. Halusin onnistua. Kenenkään ei tarvinnut motivoida minua tekemään eikä keksiä porkkanoita, sillä moottori tekemiselle oli minussa. Se on se kuuluisa flow-tila, joka vie mukanaan. Siinä tilassa saa paljon aikaiseksi, koska työ ei tunnu työltä. Sillä tavalla on syntynyt kaikki kuuluisimmat sävellykset tai maalaukset – mutta yhtälailla sillä tavalla syntyy upeimmat ihan tavalliset menestystarinat, joita Suomikin on pullollaan. Ne parhaat ravintolat ovat syntyneet rakkaudesta ruokaan ja suosituimmat asiakaspalvelijat ovat he, ketkä nauttivat asiakkaiden auttamisesta. Jokainen meistä tunnistaa sellaisen.
Koska rakastan tätä aihetta, niin lapsenikin ovat saaneet kuulla siitä aika usein. Olemme väitelleet eräänkin kerran siitä, että voiko työtä tehdä vain rahan vuoksi vai ei… Ja vaikka työni on ollut minulle aina palkitsevaa ja tärkeää, mittaan kuitenkin heidän kauttaan omaa onnistumistani elämässä eniten. Siksi ihan paras palkinto minulle onkin ollut se, kun saan seurata nyt sivusta, miten he ottavat ensimmäisiä askeliaan työelämässä ❤ ❤ Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä äidin ylpeyttä, mitä tunnen jo nyt, kun kuuntelen ja katselen heidän innostustaan ensimmäisten työharjoittelujen jälkeen. Olen nähnyt jo kauan, kuinka erilaiset heidän vahvuutensa ovat – ja miten he ovat onneksi uskaltaneet kuunnella niitä ja lähteä rohkeasti juuri sille tielle, joka heitä kutsuu.
Näen nyt tuon saman loisteen heidän silmissään ja halun pyrkiä parhaimpaansa, työtunteja laskematta. Mikä voisikaan olla sen parempaa, kuin että saa tehdä sitä mitä rakastaa?
Oletko Sinä jo löytänyt oman intohimosi? Saatko tehdä työksesi sitä, mistä nautit? Palkitseeko työ myös henkisesti – eikä vain palkan muodossa? Joskus toki on tilanteita, että täytyy tehdä työtä rahan takia – mutta silloin ainakin vapaa-aika kannattaa käyttää hyvin viisaasti valikoiden. Nauttien. Sillä eihän tämä elämä ole tarkoitettu vain raatamiseen – sen kuuluisi olla myös kivaa ja palkitsevaa.
Meille kaikille ❤
Puhumme “vapaasta sielusta” ja tarkoitamme juuri sellaista ihmistä, joka ei tunne turhia rajoituksia. Ei luokittele itseään tai muita tiettyyn muottiin vaan antaa jokaisen olla sellainen kuin on. Tuo vapaa sielu ei mittaa ihmisiä ulkoisin mittarein vaan kannustaa jokaista kehittymään omaksi itsekseen. Vapautumaan kahleista, joita elämä on meihin asettanut. Pyrkimään kasvuun – mutta omalla tahdillaan. Vapaa sielu tietää, että niin kuin ei kukkaakaan voi käskeä kukkimaan ei voi ihmistä myöskään käskeä kasvamaan. Hän innoittaa muita omalla esimerkillään – mutta tietää myös, että hänen, kuten jokaisen muunkin sielun, tärkein tehtävä on kasvaa itse suuremmaksi. Sitä ei kukaan muu voi tehdä hänen puolestaan.
Kun palasin kotiin, oli syksy saapunut Suomeen. Kylmä viima ja ensimmäiset lumisateet tavoittivat jopa Helsingin. Vuosikymmeniin ei olekaan näin aikaisin marraskuussa lumipeite tullut eteläiseen Suomeen. Silti astuessani kotikadulle matkalaukkujeni kanssa, tajusin, että olen tullut kotiin ❤ Vanhat nupulakivikadut ja kauniit korkeat rakennukset toivottivat minut tervetulleeksi – puhumattakaan niistä tärkeimmistä ❤ Ne minun elämäni rakkaimmat ihmiset, jotka määrittävät kodin paikan sinne missä ovat, olemassaolollaan… Vaatimatta, pyytämättä – vain olemalla. Ja siksi haaveeni jäi edelleen leijumaan ilmaan, odottamaan oikeaa hetkeä ja oikeaa paikkaa.
Anu Pellas 