Kirjoitin viime viikolla tavoitteiden toteutumisesta – ja ajattelin jatkaa tätä teemaa niin, että otan noita eri osa-alueita yksi kerrallaan tarkempaan tarkasteluun 😉
Ja aloitankin yhdestä elämän suurimmista kysymyksistä, joka kaikkien meidän tulisi kysyä itseltään.
Mitä minä haluan?
Elämän varrella tuntuu kovin monilta meistä hukkuvan se tieto ja tunne mitä itse haluaa, vaikka kolmevuotiaana sen on jokainen meistä tiennyt varsin vahvasti 😉 Ja sehän johtuu usein siitä, että meidän kulttuurissa ei ole tavallista vahvistaa varsinkaan kovin lennokkaita unelmia, jolloin lapsi kokee ne omat toiveet vääränlaisina ja päättää vaihtaa suunnitelmaa johonkin järkevämpään.. Sellaiseen, joka miellyttää omia vanhempia tai muuta ympäristöä – joka on järkevää ja josta on mahdollista varmimmin saada elantonsa.
Kun sellaisia unelmia alkaa toteuttamaan, niin tiedostamattaan toteuttaa jonkun muun suunnitelmaa.. Ja jossain kohtaa elämää saattaakin huomata, että on ajautunut elämään, joka ei ollutkaan oma unelmaelämä.
Joskus myös ne omat toiveet voi muuttua. Meitä kaikkia ei ole tarkoitettu toteuttamaan vain yhtä suunnitelmaa tässä elämässä.. Ja silloin vain pitää rohkeasti uskaltaa muuttaa suuntaa.
Itse huomasin sen jälkeen kun olin saanut omat lapset, että lastentarhanopettajan työ ei ollutkaan unelmatyöni – olin vain halunnut saada omia lapsia ❤ Mutta en osannut erotella näitä toiveita siinä vaiheessa kun valitsin tuon ammatin. Ja olen kokenut siitä olevan hyötyä elämässä kovin monessa kohtaa – eli hukkaan ei ne vuodet menneet. Mutta olisi ollut tyhmyyttä juuttua siihen työhön lopullisesti vain sen takia, että olin kolme vuotta opiskellut ja ottanut opintolainat – jos jo kahden vuoden jälkeen huomasin, että haluankin jotain muuta.
Perhe-elämä usein sotkee omat toiveet. Varsinkin meillä naisilla 😉 Silloin kun lapset ovat pieniä, on varmasti äitien geeneihin tarkoituksella iskostettu ajatus, että omia toiveita täytyy toteuttaa lasten ja perheen ehdoilla. Mutta sen ei tarvitse jatkua ikuisesti. Sillä itse ainakin olen kokenut olevani myös parempi äiti, kun voin tehdä asioita joista nautin ja saan itselleni hyvää mieltä ja onnistumisia.
Kun omat lapseni olivat “omilla jaloillaan” – eli molemmat kävelyiässä 😉 Niin luonnollisesti itsellä ainakin alkoi herätä halu miettiä myös omia urasuunnitelmia. Ja siinä vaiheessa todella tajusin, miten totaalisesti olin omat toiveet laittanut monen vuoden ajan taka-alalle – kun en meinannut niitä enää edes kuulla, vaikka kuinka yritin.
Koin erittäin hyväksi sen, että kävin usein koulutuksissa, joissa olin yksin. Ilman perhettä. Jolloin pystyin miettimään itsenäisesti sitä, että mitä minä haluan? Ja sehän ei tarkoita sitä, että olisin jättänyt perheen huomioimatta ja alkanut itsekkäästi toteuttaa vain omia haaveita.. Sillä perhe kyllä väistämättä kulkee mukana suunnitelmissa. Mutta jos haluaa löytää sen oman elämäntehtävän, niin silloin ihan ensimmäinen ihminen, jolta sitä pitää kysyä, on vain ja ainoastaan oma itseni.
Mikä saa sydämeni laulamaan?
Brian Mayne on Goal mapping systeemin kehittäjä, joka valmentaa ihmisiä ympäri maailman löytämään omat tavoitteensa. Ja hän neuvoo kuuntelemaan omaa sydäntään silloin kun mietimme, mitä haluamme saavuttaa.
Minusta tuo harjoitus on erittäin hyvä. Kun mietin erilaisia asioita, joita voisin tavoitella – on helppo tunnistaa, mitkä saavat sydämeni laulamaan – ja mitkä taas eivät. Ja sydänhän ei valehtele. Se ei välttämättä tunnu aina siltä järkevimmältä vaihtoehdolta mutta itse uskon, että se reitti on se ainut oikea, joka meidän pitäisi valita.
Sillä ihan varmasti kaikki suurimmat menestystarinat ovat alkaneet juuri siitä. Tunteesta, että tämä on minun tehtäväni, jonka haluan toteuttaa – riippumatta siitä kauan se kestää tai siitä, miten paljon sen eteen pitää tehdä työtä. Riippumatta siitä kuinka hullulta se kuulostaa muista. Silloin ollaan oikeilla jäljillä. Sen oman elämäntehtävän jäljillä.
Voit käyttää myös mielikuvitusharjoituksia. Tai tehdä unelmakarttaa. Miettiä kuvina, tuoksuina ja tunteina, millainen olisi unelmaelämäni – unelmatyöni – unelmakotini. Missä se sijaitsisi ja ketä tuohon kuvaan kuuluisi?
Teen itse joka vuosi uuden unelmakartan. Ja sen vuoksi joka vuosi, että olen huomannut asioiden toteutuvan nopeammin kuin arvaankaan. Siksi sitä on hyvä päivittää riittävän usein. Olen myös edelleen huono haaveilemaan kovin suuresti – vaatimaton suomalainen.. Jonka vuoksi minun on helpompaa asettaa tavoitteita vuoden päähän mutta samalla toki mietin, että suunta on oikea 😉 Että se johtaisi siihen unelmaelämään pitkässä juoksussa, joka jossain kaukaisuudessa siintelee.
Unelmakarttoja olisi hyvä tehdä toki myös perheen ja puolison kanssa yhdessä, jotta suunnataan samalla kohti yhteisiä haaveita. Silti jokaisen meistä tulee huolehtia itse omista unelmistaan ensisijaisesti. Kuten lentokoneessa sanotaan…… laita ensin oma happinaamari ja auta sitten vasta muita ❤
Ota yksi päivä unelmillesi. Piirrä oma unelmaelämäsi ja kirjoita siihen käsikirjoitus. Mieti mitä haluat ja sen jälkeen elämä alkaa johdattelemaan Sinua niitä kohti.
Onnea matkalle omaan unelmaelämääsi ❤
Anu
Anu Pellas 