Anu Pellas

Blog

Ole oma itsesi – ja se riittää.

 

Just be yourself, Marian kuva

Minun viimeisin projektini: “Ole oma itsesi – se riittää” – on ollut mielenkiintoinen matka, joka jatkuu varmasti loppuelämän.. Mutta joka alkoi ehkä konkreettisesti ja näkyvästi juuri noin vuosi sitten, jolloin olin ensimmäistä kertaa ihanan Marian (Maria Kalmi, Unelmatuotanto) kuvattavana.

Menin intuitiiviseen kuvauspäivään mukanani iso repertuaari omia bisnes vaatteita – ja lopputulos on tässä… Ei tullut bisneskuvia mutta liikkeelle lähti jotain paljon suurempaa. Matka omaan sisimpään.

Aika oli oikea siihen. Näinhän asiat elämässä tapahtuvat, silloin kun niille on oikea aika ja tilaus. Silloin elämä kutsuu uuteen suuntaan, näyttää merkkejä, tuo eteesi jonkun oikeanlaisen ihmisen tai tapahtuman, sen joka sysää Sinut kohti seuraavaa etappia. Se voi olla sattumanvarainen kohtaaminen ohikulkijan kanssa tai silmiisi sattunut lehtileike.. joka jää mieleesi pyörimään niin pitkään, kunnes teet asialle jotain. Näin elämä meille näyttää merkkejä – jos me vain kuulemme ja näemme ne.

Minulle se oli “Kuuntele sydäntäsi kurssipäivä”. Jonka jälkeen tuli vastustamaton halu osallistua “Shine with Brian” viikonloppukurssille Suomenlinnaan. Ja jälkeenpäin tajuan kyllä, miksi nuo osuivat silmiini.

Oli nimittäin aika riisua turhat roolit ja unohtaa toisten odotukset. Löytää se, mitä itse haluan ja jättää turha painolasti hartioilta painamasta – vain olla oma itsensä. Se, jollaiseksi joskus synnyin ja jollainen minun kuuluisi olla. Se ainutlaatuinen henkilö, jota on ainoastaan yksi tässä maailmassa.

Mutta miksi sitten en ollut aiemmin aina osannut ollut sellainen?

Olen hyvin herkkä ja intuitiivinen vaistoamaan muiden ihmisten tunnetilat ja toiveet. Jopa ajatuksetkin joskus.. Ja sehän on erittäin hyvä ominaisuus ihmisten kanssa työskennellessä tai vaikkapa ystävän roolissa. Sillä minun on hyvin helppo samaistua kanssakulkijan elämään. Ja tuolle ominaisuudelle on käyttöä – niin myyntityössä kuin muussakin elämässä. Sitä kutsutaankin nykyisin tunneälyksi.

Mutta samaan aikaan tuo herkkyys saattaa harhauttaa minut omista toiveistani ja haaveistani, sillä alan hyvin helposti muotoutumaan lähelläni olevien ihmisten odotusten mukaiseksi, ihan tiedostamattani. Täyttämään heidän odotuksiaan siitä, millainen minun pitäisi olla.. vaikka he eivät sitä edes ääneen sano. En vain kuule omaa sisäistä ääntäni, jos lähelläni joku puhuu kovempaa.

Tämän vuoksi olen tehnyt mutkia matkallani – eksynyt poluiltani ja palannut jälleen takaisin reitille. Oppinut tuolla harharetkellä taas enemmän itsestäni ja luvannut kuunnella omaa sisintäni jälleen paremmin. Mutta silti eksynyt vieläkin uudelleen, kun elämä on testannut vahvuuttani ja lähettänyt tielleni riittävän suuren houkutuksen, jonka vuoksi on tehnyt mieli muotoutua.. Rakkauden vaikka.

I love you Forever

Rakkaus – mikä ihana tekosyy.. unohtaa itsensä ja hukkua toisen ihmisen toiveisiin ja odotuksiin. Yrittää olla juuri sellainen, jollaisena hän Sinut haluaisi nähdä. Kiinnostua samoista asioista, alkaa elämään elämää toisen ihmisen kautta ja muotoilla polut yhteen suuntaan… Huomaten jonkin ajan kuluttua, ettei tämä ollutkaan sitä mitä minä halusin.

Me naiset teemme tuon sulautumisen hyvin huomaamatta – ehkä se on jo meidän geeneihin ladattu ominaisuus, jotta perhe-elämällä olisi parhaat mahdollisuudet onnistua. Mutta tässä tasa-arvon ajassa se ei oikein ole toimiva geeni enää. Sillä jokaisen meidän kuuluu vain luoda oma onnellisuus itsestään käsin – varsinkin tässä iässä, jolloin perheen perustaminen ei ole enää suunnitelmissa. Mutta rinnalle kulkemaan toki mahtuu myös toinen samanlainen.

Sillä oikea rakkaushan ei vaadi mitään. Ei pyydä eikä halua muuttaa. Se hyväksyy Sinut juuri sellaisena kuin olet – ja puhaltaa vain vauhtia unelmiisi katsellen vierestä ylpeänä kun purjehdit eteenpäin, kohti omaa päämäärääsi. Sillä mikä onkaan kauniimpi, kuin ihminen, joka on löytänyt oman itsensä ja uskaltaa olla rohkeasti sitä mitä oikeasti on – kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Ja jälleen kerran elämä kauniisti mutta kärsivällisesti ohjaa minut takaisin omalle reitilleni. Muistuttaa siitä, että ei ole olemassa niin suurta syytä, joka saisi harhauttaa minut omalta tieltäni. Oman sisimpäni kuuntelemiselta. Omana itsenäni olemiselta. Olenhan ainut maailmassa ja vain minä voin sen tehdä.

Just be yourself – it´s enough ❤

 

Oma intuitio kertoo oikean suunnan..

Yksin rannalla..

Oletko ollut joskus elämässäsi sellaisessa tilanteessa, jossa sisimpäsi huutaa valitsemaan täysin toisin, kuin mitä järkesi ja kaikki ympärilläsi sanovat? Uskon, että aika moni meistä on ollut. Ja jotkut meistä uskaltavat vain luottaa siihen omaan sisäiseen intuitioon siinäkin tilanteessa – mutta joku taas kerta toisensa jälkeen yrittää vaientaa sen äänen. Kuka mistäkin syystä. Ja lopulta onnistuukin siinä. Mutta hinta voi olla melko suuri.

Sillä intuition tehtävänä on ohjata meitä kohti niitä valintoja, jotka ovat meidän itsemme kannalta oikeita – vaikka ne eivät aina tuntuisi järkeviltä tai lähellä olevien ihmisten kannalta edes reiluilta.

Kuulen ja näen tarinoita ympärilläni – kuten meistä kaikki – siitä, kuinka perheenäiti kamppailee vuodesta toiseen huonossa ihmissuhteessa vain pitääkseen perheen “koossa” lasten takia. Venyy ja venyy – joustaa omista toiveistaan ja odotuksistaan, siitä mitä parisuhteen tulisi olla.. ja mitä se ei ole enää pitkään aikaan ollut. Ja lopulta kun sydän ei jaksa enää huutaa omaa viestiään siitä, miten sen pitäisi päästä vapauteen ja onneen – se väsyy ja alkaa oirehtia muilla tavoin.

Parisuhteen ratkaisut eivät välttämättä ole minun vahvinta osaamista… Näyttöjen perusteella 😉 Mutta sydäntäni olen uskaltanut kuunnella ja myös nähnyt sen, miten suuri vaikutus sillä läheisimmällä ihmissuhteella koko elämän paletin onnistumiseen on.

Parhaimmillaan ihmissuhde kannattelee ja antaa voimaa. Se tuo turvaa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Ja saa Sinut kasvamaan – jopa suuremmaksi kuin mitä itse uskalsit ajatella.. Samalla tavoin kuin muutkin ympärilläsi olevat läheiset ihmissuhteet tekevät. Jos ne ovat niitä oikeita.

Olen ollut onnekas, saadessani kokea kaiken tuon – mutta myös sen toisen puolen. Jolloin siinä tärkeimmässä ja rakkaimmassa ihmissuhteessa yht´äkkiä alatkin kokea olevasi koko ajan pienempi.. Epävarmempi ja varovaisempi. Ja vähitellen suhteesta, joka ensin oli kannatteleva ja voimaa antava – muodostuukin energiasyöppö. Joka varastaa ajatusenergiasi kaikelta muulta elämältä ja latistaa myös pikkuhiljaa itsetuntosi ja uskosi tulevaan… Niin pikkuhiljaa, että tajuat itse sen vasta kun on jo melkein liian myöhäistä.

Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Elämä ei ole mennyt ohitse – eikä mikään kokemus ole turha. Asioilla on vain oikea aika, juuri silloin kun itse olemme valmiita. Ja juuri silloin kaikki se rohkeus ja vahvuus löytyy jostain. Tehdä uusia ratkaisuja, irroittaa itsensä vanhasta – ja astua askel kohti oman näköistä elämää. Ja sillä hetkellä tilalle astuu uusi vahvuus. Mutta se ensimmäinen askel on vain uskallettava ottaa ensin. Sillä aina kun uskallamme kuunnella omaa intuitiotamme, jonka tarkoitus on ohjata meitä juuri sille oman sielumme oikealle polulle – elämä kannattelee. Aina.

Rakkaudellista viikkoa ❤

Anu

Yhteen hiileen puhaltaen..

Yhteen hiileen puhaltaminenOlimme viettämässä tiimin kanssa yhteistä viikonvaihdetta – ja otimme siellä paljon kuvia, miettien tarkasti ilmeitä ja taustoja.. mutta kuten hyvin tiedämme, ne kuvat, jotka joku onnistuu nappaamaan salaa, ovat kuitenkin niitä parhaita ja kuvaavat kaikista aidoimmin tunnelmaa..

Minulla on onni olla tiiminjohtaja, kenen ympärillä on sellainen tiimi, jonka kanssa on ilo tehdä töitä – mutta heidän kanssaan on myös todella kivaa viettää vapaa-aikaa. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, ennen kuin juttelin yhden ystäväni kanssa, joka kysyi, että kuka tämän viikonlopun maksaa? Ja kun kerroin, että jokainen maksaa ihan itse oman osuutensa – niin seuraavaksi hän ihmetteli, miten he raaskivat käyttää omaa aikaansa viikonloppuna tällaiseen tiimikokoontumiseen?

En ollut edes ajatellut sitä itse. Mutta mitä tarkemmin sitä viikonlopun aikana mietin, niin sitä arvokkaammaksi jokainen hetki siellä heidän kanssaan tuli. Tiedänhän, että kaikilla heistä on myös perhe ja monilla ihan pieniä lapsiakin. Eikä ketään silti mukaan pakotettu 😉 Ei edes velvoitettu.

Nyt jälkeenpäin kun katselen tuota kuvaa – ja muutamaa muutakin viikonlopun aikana otettua otosta – hymy nousee huulilleni ja kiitollisuus sydämeeni. Kuva kertoo enemmän kuin sanat. Olen onnekas ❤

Huipulla tuulee…

AnuPellas_Huipulla_tuulee2Oli hyvin monin tavoin mieleenpainuva kokemus käydä pöytävuoren huipulla, jota ei suotta kutsuta yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Tuo maisema todella pysähdytti ja muovasi myös omat mittasuhteet uuteen uskoon. Silmiä hivelevä näky sai muun maailman unohtumaan – ja omat murheet tuntumaan kovin pieniltä.
Mietimme vuoren huipulla ystäväni kanssa sitä, miten helposti omat pelot saattavat estää meitä tekemästä uusia asioita – ja kuinka monia upeita kokemuksia sen vuoksi jääkään kokematta?
Sillä kun ajoimme bussilla pöytävuoren juurelle ja näimme hissin, jolla ihmisiä huipulle kuljetetaan vuoren seinämää pitkin – niin pieni heikotus alkoi iskeä jalkoihin.
Tiesimme kuitenkin molemmat, että olimme tulleet tänne saakka lähestulkoon tuon nähtävyyden vuoksi – eikä siis ollut vaihtoehto jäädä vuoren juurelle. Sen vuoksi ostimme vain liput ja kuljimme jonon mukana kohti hissiä. Tietäen, että selviäisimme matkasta jotenkin – vaikka pyörtyneenä.
Lopulta hissimatka ei ollutkaan ollenkaan niin pelottava, kuin miltä se alhaalta käsin tuntui ja näytti. Ja alaspäin tullessa olimmekin hississä jo kuin kotonamme. Levollinen maisema oli tehnyt tehtävänsä – ja olo oli kuin maailman valloittajalla.
Tuo kuva muistuttaa minua nyt puhelimeni taustakuvana joka päivä siitä, miten upeisiin paikkoihin voin päästä, jos vain olen rohkea ja uskallan ottaa askelia suuntaan, joka houkuttelee ja kutsuu luokseen – silloinkin kun pelottaa.
Se muistuttaa myös siitä, että matkalla huipulle tukka sekaantuu välillä tuulessa ja joskus tulee luntakin tupaan – ihmiset arvostelevat, ovat kateellisia ja yrittävät lannistaa häntä, joka muistuttaa heitä itseään siitä, mitä he eivät ole olleet valmiita tekemään oman elämänsä eteen. Ja mitä olisivat ehkä sisimmässään halunneet tehdä.
Tuo kuva palauttaa mieleeni myös sen, miten tärkeää tuolle matkalle mukaan on valikoida ne, ketkä kannustavat, iloitsevat yhdessä taas yhdelle etapille pääsemisestä – ja kulkevat rinnallasi myös ne haasteellisimmat ja harmaimmat polut – nähden samalla sen hinnan, joka elämässä täytyy maksaa siitä, että valitsee erilaiset reitit.
Ja kyllä – huipulla voin todeta; “Se oli sen arvoista!”
Anu

Viisi läheisintä ystävää…

AnuPellas_AnnArt_AnnaKristiina_web-71Sanotaan, että olemme viiden läheisimmän ystävän keskiarvo – niin hyvässä kuin pahassa. Jopa omat tulot voi usein laskea noiden viiden ihmisen tulojen keskiarvosta. Viiden sellaisen ihmisen, kenen kanssa eniten vietämme aikaamme vapaa-ajalla.

Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, niin huomasin sen pitävän paikkaansa ainakin omalla kohdallani. Samaan aikaan se herätti minussa vastustusta, koska tuostahan lähtee liikkeelle helposti ajatusleikki siitä, mitä tapahtuisikaan omalle elämälle, jos ympärillä olevat ihmiset vaihtuisivat…? Ja se puolestaan tuntuu inhottavan laskelmoivalta.

Kuitenkin nyt monta vuotta myöhemmin huomaan oman lähipiirini muuttuneen paljon. Tosin siihen kuuluu edelleen ne muutamat oikeasti hyvät ystävät, jotka silloinkin olivat – mutta heidän lisäkseen tuohon piiriin on tullut monta uutta, ihanaa tuttavuutta ja myös sydänystävää. Sen lisäksi, että huomaan valitsevani hyvin tarkkaan myös ne ihmiset, kenen kanssa asioin asiakkaan ominaisuudessa. Eikä siihenkään rinkiin pääse enää kuka tahansa.

En ole tietoisesti etsinyt erilaisia ihmisiä ympärilleni – mutta kun itse muuttuu, niin automaattisesti ne uudet ihmiset, kehen se uusi minä tutustuu, ovatkin erilaisia. Se vain on vetovoiman laki. Vedämme puoleemme samankaltaisuutta. Ja siksi toisinaan vain käy niin, että he, kenen kanssa joskus vuosia sitten oltiin sydänystäviä, eivät enää välttämättä tunnukaan siltä. On ikään kuin “kasvettu erilleen”. Kuten monissa avioliitoissakin käy.

Oma pohdintani sai tänään aamulla alkunsa edellisen päivän tapahtumista. Hämmästelin mielessäni sitä, miten monta ihmistä jo pelkästään yhden päivän aikana kosketti sieluani kauniisti… Sen lisäksi, että sain osakseni monta lämpimää halausta, aitoa kohtaamista, iloa, naurua ja ajatusten vaihtoa.

Ja samalla tajusin, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä he mahtavat ansaita, jotta voisin laskea oman keskiarvoni siitä 😉 Mutta jos olisin edes vaikka viidenneksen yhtä välittävä, aito ja hyvä ystävä, kuin mitä he ovat – niin olisin jo kovin rikas.

Anu

Motivaatio kateissa?

AnuPellas_AnnArt_AnnaKristiina_web-40Oman itsensä motivointi ei ole aina helppoa. Ajattelin kirjoittaa siitä tällaisena kauniina keväisenä maanantaina, kun aurinko houkuttelee ulkoilemaan ja ikkunat huutaa kevään pesuprojektia.

Miten motivoida itsensä, silloinkin kun ei huvittaisi?

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että voin nykyisin jo hyvin vapaasti itse päättää, milloin teen töitä ja kuinka paljon. Riippuen täysin omista sen hetkisistä tavoitteistani ja siitä, että haluanko kasvattaa tuloksiani vai en. Ja silloin omaa motiivia kysytään vieläkin enemmän. Jos ei ole taloudellista pakkoa tehdä töitä, niin motiivin täytyy löytyä jostain muualta.

On tutkittu, että paras motiivi, joka kantaa usein menestykseen saakka, on epäitsekäs. Tarve muuttaa maailmaa paremmaksi tai auttaa muita ihmisiä jollain tavalla. Eli syvemmäksi motiiviksi ei usein riitä vain oman hyödyn tai taloudellisen menestyksen tavoittelu. Poikkeuksiakin tuntuu kyllä löytyvän ja niitä meistä jokainen on nähnyt ympärillään. Itse uskon, että heidän saavuttama menestys on lopulta hyvin tyhjää – vain rahaa, joka ei tuo onnellisuutta. Mutta voihan olla, että olen myös väärässä.

Mikä voisi olla Sinun motivaatiosi? Se “miksi”, jonka takia tunnet omat työsi mielekkääksi ja tärkeäksi. Vai teetkö sitä vain palkan vuoksi?

Jos motivaatio on hukassa, niin ihan ensin on hyvä miettiä, että olenko ylipäätään oikeassa työssä?

Ihminenhän muuttuu vuosien varrella ja sanotaankin, että noin seitsemän vuoden sykleissä muutosvaihe on suurimmillaan. Lähes kaikki varmasti tunnistaa tuon tunteen, kun tulee tarve vaihtaa työpaikkaa tai ympärillä olevia ihmisiä.. Hämmästyy, että miten joskus onkaan valinnut sellaisia asioita ympärilleen, kun ne eivät tunnu enää palvelevan ollenkaan. Ja kysymys on vain ihan luonnollisesta muutoksesta, joka kuuluu elämään.

Nykyisin tuota muutoksen sykliä on helpompi kuunnella, kun on ihan normaalia vaihtaa työpaikkaa vielä aikuisenakin tai opiskella uuteen ammattiin. Emme ole yhtä sidottuja suvussa kulkeneisiin ammatteihin tai vanhempiemme toiveisiin, jolloin olemme vapaampia kuulemaan omia haaveitamme ja toteuttamaan sitä omaa elämäntehtävää, joka jokaiselle löytyy, jos vain uskaltaa omaa sisintään kuunnella.

Jos olet tällaisen muutoksen keskellä, niin tee lyhyt yksinkertainen tehtävä. Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen oma unelmapäivä. Työpäivä, johon liittyy myös ne muut tärkeät elementit onnelliseen elämään. Oma terveys ja ihmissuhteet. Millainen tuo unelmapäivä olisi, jos kaikki elementit olisivat kohdallaan? Kuvaile sitä tarkasti ja tunteella – heittäydy unelmoimaan. Ilman rajoja.

Sen jälkeen voit miettiä, miten asiat juuri nyt ovat – millaisia muutoksia pitäisi tehdä, jotta suunta olisi oikea ja veisi kohti tuota unelmapäivää? Joskus ne eivät ole edes niin kovin suuria asioita… mutta uskallathan silti unelmoida 😉

Muutoksen keskellä voi riittää myös pieni uudistuminen tai asioiden tekeminen hieman eri tavalla. 

Sillä joskus muutoksen kaipuu voi viedä meidät myös täysin raiteiltaan – varsinkin, jos olemme liian pitkään yrittäneet hiljentää sen sisäisen äänen ja vain jaksaa samalla, vanhalla kaavalla. Tällöin tekee mieli heittää koko vanha elämä romukoppaan, vaikka siellä voisi olla myös jotain säilytettävää. Jos vain osaisi irrottautua jostain vanhasta kaavasta ja uusiutua. Kokeilla uudenlaista tapaa työskennellä tai tehdä muutoksia elämän muihin osa-alueisiin.

Jos kuitenkin kysymys on vain hetkellisestä motivaation hukkumisesta, eikä tarpeesta totaaliseen muutokseen, niin silloin hetkellinen irtautuminen vanhasta kaavasta voi auttaa jo paljon. Huomaan itse, että minulle on erittäin tärkeää ideoida uusia tapoja omaan työhön tai kehittää asioita – ja se tapahtuu parhaiten niin, että rikon totuttuja kaavoja tai teen jotain ihan erilaista esimerkiksi vapaa-ajalla, jolloin saan uusia uomia omiin ajatusmalleihin.

Irtiotto arjesta voi olla melkein mitä vain – kunhan se ei ole sitä samaa, jota vuosikaudet olet tehnyt. Samojen ihmisten kanssa 🙂 

Käy eri ruoka-kaupassa, vaihda huonekalujen järjestystä, tee viikonloppuloma kaupunkiin, jossa et ole koskaan ollut – vaikka se sitten olisi Rauma.. Kokeile uutta harrastusta, käy teatterissa tai baletissa. Tutustu uuteen ihmiseen kassajonossa! Keinoja on lukemattomia eikä ne kaikki edes maksa mitään. Vaatii vain kekseliäisyyttä ja uskallusta.

Sen lisäksi ihan paras keino löytää oma työmotivaatio näin aurinkoisena maanantai-aamuna, on vain aloittaa. Tehdä to-do-lista ja tarttua toimeen. Miettimättä huvittaako tai jaksaako.. Ja hetken päästä huomaankin jo töiden vievän mukanaan.

Aurinkoista ja reipasta viikkoa,

Anu

Päästää irti ja luottaa

AnuPellas_Päästää irti ja luottaa

Olen vuosien varrella tehnyt ihan ikioman päätelmän siitä, mitä meidän kaikkien pitäisi elämämme aikana oppia. Ja mitä niin monin keinoin kaikille meistä yritetään opettaa – pienillä ja suuremmilla tyrskyillä, joita elämä tiellemme laittaa.

Se on luottamus ja siksi puhunkin usein luottamuskoulusta, joka lienee elämän mittainen. Mutta toki meistä jokainen voi siihen itse myös vaikuttaa – sillä tuotakin ominaisuutta voi itsessään kehittää. Kaikille meistä tarjotaan mahdollisuuksia siihen säännöllisesti.

Koulu tuntuu etenevän, kuten muutkin koulut – niin, että juuri kun luulit oppineesi jotain, huomaat miten paljon onkin vielä oppimatta. Luokka-asteita riittää, yhtä paljon kuin elämän eri osa-alueitakin.

Kun seuraan lähelläni olevia ihmisiä, niin huomaan, että jokaisella on myös oma erityinen tapansa opetella luottamusta. Se heikko kohta, johon tökitään niin kauan, kun asia on ymmärretty. Mutta kaikilla meistä aiheet liittyvät elämän suuriin rakennuspalikoihin, joista yritämme hakea turvallisuutta ja pysyvyyttä – vaikka tiedämmekin, että mikään ei täällä ole varmaa. Paitsi se, että lopulta kaikki kuolemme ja sitä ennen nämä koulut olisi hyvä käydä.

Yksi kamppailee taloutensa kanssa, elää joka kuukausi kädestä suuhun – ja pelko tai rohkeuden puute ajaa tekemään valintoja, jotka johtavat siihen, että tuo tilanne jatkuu vuodesta toiseen. Tai haalii ympärilleen materiaa ja käyttää koko elämänsä sen hankkimiseen, eikä silti ole onnellinen kaiken tavarapaljouden tai runsauden keskellä.

Toinen taas tuskailee ihmissuhteissaan. Joko roikkuu vuodesta toiseen suhteessa, joka ei toimi mutta josta on liian vaikea irrottautua. Tai joutuu kerta toisensa jälkeen aloittamaan alusta omilla siivillään – ilman tukiverkkoa tai parisuhdetta, johon voisi tukeutua. Ja vaikka jokainen meistä tietää, että elämässä selviää hengissä myös yksin, niin silti yksin jäämisen pelko on yksi luottamuskoululaisten suurimmista läksyistä. Ja se jokaisen täytyy jossain kohtaa elämää kohdata joka tapauksessa.

Kolmas puolestaan huolehtii terveydestä, omasta tai läheisten. Tutkii ja kuulostelee jokaista merkkiä kehossaan, murehtii ja pelkää, jolloin vetovoiman lain mukaan myös vetää puoleensa huolienergiaa ja sairauksia. En väitä, että kaikki sairaudet olisi itse aiheutettuja – mutta väitän, että sairaudenkin edessä on kysymys luottamuskoulusta. Ja ajattelenkin, että se meistä, jolle annetaan tuo tapa opetella elämään luottamista – on se kaikista vahvin. Hän lienee korkeakouluasteella oman luottamuskoulunsa kanssa, varsinkin jos on kyse hengenvaarallisista sairauksista. Sillä rahan tai rakkauden puute ei kuitenkaan lopulta tapa ketään.

Nuo kolme osa-aluetta; terveys, talous ja rakkaus – ovat ne onnellisen elämän suuret rakennuspalikat. Ja siksi niiden avulla myös luottamuskoulua käydään. Mitä se sitten tarkoittaa?

Sitä, että jos kerta toisensa jälkeen huomaa olevansa samanlaisessa tilanteessa, niin pitäisikö uskaltaa katsoa rehellisesti omaan sisimpäänsä ja tutkia mistä on kysymys? Kohdata omat pelot ja päästää niistä irti. Luottaa, että elämä kantaa vaikka en itse aina näkisi uutta suuntaa – tai tietäisi jokaista mutkaa, jota edessä päin on tulossa.

Luottamisen helpottamiseksi voi ottaa myös järjen apuun. Miettiä, että mikä on suurin pelkoni, jonka tämä tilanne aiheuttaa? Miten todennäköistä se on? Selviänkö siitä vai olenko oikeasti hengen vaarassa tai vararikon partaalla? Silloin tunteita voi hallita faktojen avulla, kun tajuaa, että oma mieli vain kehittelee pelkoja, jotka muuttuvat tunteiksi – ja tunteet tuntuvat, jolloin ne on helppo kokea totuutena. Vaikka kaikki onkin lopulta lähtenyt vain oman mielen syövereistä liikkeelle.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin – niin päästää irti ja luottaa, on suurin onnellisuuden salaisuus mutta myös yksi vaikeimmista asioista oppia. Mutta kun luotat elämään niin elämä alkaa myös luottaa sinuun..

Anu

Oman tiensä kulkija

AnuPellas_Omantienkulkija

Olen kirjoittanut viime viikkoina monista käytännön seikoista, jotka itse olen huomannut tärkeiksi omien unelmien ja tavoitteiden saavuttamisessa. Mutta nyt pääsiäisenä ajatukseni kirposivat hieman toiselle taajuudelle.. Ja koska kaksosista sanotaan, että “he keksivät aasin sillan ihan minkä tahansa asioiden välille..” ;-)) Niin kyllä tästäkin kieltämättä jonkinlaisen aasin sillan voi löytää pääsiäisen perimmäisen kysymyksen äärelle.

Olen ollut aina jollakin tavalla oman tieni kulkija. Ja se ominaisuus näkyi nuorempana vaikkapa siten, että suunnittelin ja ompelin itse omat vaatteeni enkä välittänyt siitä, mikä oli juuri viimeisin muotitrendi. Päinvastoin. Koin, että he, jotka vain seuraavat yleisiä trendejä tai tarvitsevat merkkivaatteita kannattelemaan omaa itsetuntoaan, ovat hieman säälittäviä.. Näkisittepä vain valokuvia niiltä ajoilta…. ;-)))

Nuo nuoren radikaalin mielipiteet ovat joutuneet kyllä aikuisiällä uudelleen harkintaan – ja minäkin ostan nykyisin mieluummin omat vaatteeni valmiina!! Olen myös huomannut, että laadukkuus kulkee hyvin usein käsi kädessä merkin tunnettavuuden kanssa. Eli olen joutunut pyörtämään sanani ja liittymään tuohon “säälittävien” ihmisten joukkoon.. ;-)) Tosin edelleen ostokriteereistä tärkein on se miltä vaate näyttää eikä se, minkä merkkinen se on.

Tuota samaa ehdottomuutta näen nyt omassa pojassani – ja hymyilen tyytyväisenä sisäänpäin, kun kuuntelen häntä. Sillä tiedän itse, että ilman sitä luonteenpiirrettä en olisi aikuisiällä rohjennut kulkea omia polkujani ja tehdä välillä myös valintoja, jotka eivät ole olleet yleisesti niin hyväksyttyjä tai jotka ovat myös välillä jättäneet minut hyvin yksin. Sillä se hinta on oltava valmis maksamaan, jos aikoo tehdä jotain sellaista, jota kaikki muut eivät tee.

Tämä pohdinta sai alkunsa pääsiäisen kyläkutsusta, joka toi mieleeni tilanteita vuosien takaa. Meillä on yksi ihana ystäväperhe, jonka luona käymme harvakseltaan kahvittelemassa. Heidän elämänsä on ollut ainakin ulkopuolisen silmin hyvin harmonista ja tasapainoista – lasten, töiden ja kodin ehdoilla kulkevaa, vuodesta toiseen. Ja he myös vaikuttavat hyvin onnellisilta, jota on ihana katsella.

Heille on ollut aina mukava mennä kylään, silloinkin kun oma elämä on myllerryksen keskellä. Sillä siellä ikään kuin rauhoittuu itsekin. Mutta yhtä aikaa mielessäni vilahtelivat kuvat vuosien varrelta, kun olen itse tehnyt omassa elämässäni uudenlaisia ratkaisuja… eronnut, muuttanut, matkustellut töiden perässä pitkin maailmaa – ja uudelleen vielä samat kuviot hieman eri tahdissa 😉 Silti he eivät koskaan arvostele valintojani tai kritisoi, vaikka heidän elämänsä kulkee edelleen samoilla raiteilla ja ihan varmasti keskenään joskus miettivät, että milloinkohan tuo Anu tuosta rauhoittuu?

Jälkeenpäin on aina helppo nähdä asioiden merkitykset ja tarkoitukset. Kuten nyt, kun mielessäni vilisi kuvia vuosien varrelta – siitä mistä on lähdetty ja mihin tultu. Se polku ei olisi ollut mahdollinen, jos en olisi uskaltanut tehdä noita rohkeita ratkaisuja ja lähteä eteenpäin silloin kun siltä on vahvasti tuntunut. Jos en olisi uskaltanut kohdata vastustusta tai ihmetystä – tai jos olisin tarvinut aina toisten hyväksynnän omille ratkaisuilleni.

Helppo tie se ei ole ollut. Se on joskus jättänyt kyydistä tien reunaan yksin seisomaan polvet tutisten – ja välillä taas vienyt niin lujaa eteenpäin, että on pitänyt pidellä hatusta kiinni. Mutta nuo kaikki kokemukset ovat hioneet ja kasvattaneet koko ajan vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Ja siksi tänään olen siitä kaikesta ainoastaan kiitollinen.

Uskonhan, että meillä jokaisella on täällä oma tehtävänsä. Ja joidenkin meidän tarkoitus on omalla esimerkillä ravistella muita näkemään erilaisia vaihtoehtoja tai tasoittaa tietä edellä, jotta perässä olisi helpompi kulkea myös niitä vähän erilaisia reittejä.. Ja toisia meistä taas tarvitaan pitämään tasapainoa yllä ja heidän elämän myllerrykset käydään erilaisilla pelikentillä, jotka ei välttämättä näy ulospäin niin selkeästi – kenties omassa mielessä tai seinien sisäpuolella. Eikä kummankaan tehtävä ole vähempiarvoinen.

Siksi toivonkin, että jos olet juuri nyt jossakin vaikeassa tienhaarassa oman elämäsi kanssa – niin muista, että vaikka rohkeat ratkaisut eivät juuri sillä hetkellä ole niitä helpoimpia, niin joskus myöhemmin ne palkitsevat varmasti!

Rohkeaa ja ihanaa viikkoa,

Anu

A-, B-, C- kategoriointi

AnuPellas_ABCkategoriointi2

Kirjoitin viime viikolla siitä vapaasta elämäntavasta, josta nyt nautin – kun ensin tein vuosia töitä sen eteen. Ja koska minun mielestä tärkeä asia omassa onnistumisessa on ollut asioiden priorisointi, niin ajattelin pureutua siihen tänään vielä syvemmälle – tehtävien A, B ja C-kategoriointiin.

Vähemmällä ajalla enemmän tuloksia..

Se oli tavoitteeni heti alkuun, kun aloitin yrittäjänä, sillä halusin viettää aikaa enemmän perheeni kanssa kuin olisin voinut omassa päivätyössäni lastentarhanopettajana tehdä – ja tämän vuoksi rajasin työaikani tarkasti. Aluksi otin viikosta kolme päivää, joihin piti mahtua ne työt, jotka tehtiin kodin ulkopuolella. Puhelinaikaa nipistin lasten päiväunilta sekä illoista, jolloin isä saattoi olla lasten kanssa.

Myöhemmin sitten aloin tehdä selkeästi joka toinen viikko töitä ja olin joka toinen viikko äiti. Se tapahtui avioeron myötä ja tuo aika opetti kaikista eniten sitä A, B ja C-kategoriointia.

Mitkä asiat vievät juuri nyt kohti omaa tavoitettani eniten? 

Ne olivat niitä A-kategorian tehtäviä. Ja sitä ennen tietenkin oli pitänyt miettiä selkeäksi, mikä se oma tavoite on.

Näin myyntialalla se on toki välillä vaikeaa.. Koska on monenlaisia tavoitteita. Lyhyen aikavälin kampanjoita, joihin niin teki mieli pätevöityä – sekä se kaukana siintävä tavoite riippumattomista tuloista ja itsenäisestä sekä vahvasta tiimistä. Niiden välillä kamppailin usein.

Jotta se pitkän tähtäimen tavoite toteutuisi, niin tärkeintä oli kasvattaa vahvoja tiimin johtajia, joiden rinnalla on maltettava kulkea riittävän pitkään – jotta he sitten jatkavat sitä työtä itsenäisesti sen jälkeenkin, kun itse jo siirryn eteenpäin.

Toisaalta myyntialalla on aina rakennettava myös kasvua ja etsittävä uusia asiakkaita – jolloin priorisointi näiden kahden asian välillä oli joskus hyvin haastavaa. Olenhan myös ihminen, jolle on tärkeää olla sanojensa mittainen. Ja siksi halusin auttaa ihmisiä riittävän kauan.. joskus varmaan vähän liikaakin 😉

Mutta tosiaan – A-kategoriaan kuului aina nuo kaksi asiaa. Omille vahvoille tiimin johtajille löytyi aina aikaa kalenterista – mutta yhtä lailla tärkeää oli löytää aikaa uusien ihmisten etsimiselle, jotta bisnes kasvoi.

B-kategorian tehtävät eivät olleet ihan niin akuutteja – mutta tärkeitä myöskin. 

Se saattoi olla vaikkapa mainosten tekeminen ajoissa valmiiksi tai käytännön asioiden hoitaminen, kuten tilavaraukset tai koulutusten suunnittelu. Jotka myös piti tehdä – mutta ne eivät olleet tuloksen kannalta ihan yhtä elintärkeitä. Ja siksi kovin usein niissä saatoin olla hyvinkin viime tingassa.. Ja varmasti moni sai harmaita hiuksia sen vuoksi 😉

Mitkä tehtävä sitten kuuluvat C-kategoriaan?

Ne ovat niitä, joita on usein kiva tehdä mutta jotka eivät johda suoranaisesti tulokseen. Minun työssäni se hyvin usein on ajatusten vaihtoa omien tiimiläisten kanssa, joka on enemmänkin rupattelua tai välillä jopa juoruilua… 😉 Tai sosiaalisen median seuraamista.. Sellaista mihin hyvin helposti menee koko työaika, jos ei ole tarkkana.

Ystävät valitettavasti joutuivat noista kategorioista ulkopuolelle… mutta säilyivät onneksi ❤

Joka näin jälkeenpäin tuntuu kyllä melko raadolliselta. Mutta oli vain välttämätön pakko, jos aioin ehtiä kaiken. Eli työviikon aikana työt olivat etusijalla – ja lasten kanssa vietetty aika taas niillä äiti-viikoilla. Onneksi tilanne on muuttunut noista vuosista ja ne oikeat ystävät kyllä myös valikoituivat tuolloin joukosta.

Asioiden priorisointi jäi noista vuosista kyllä hyvin takaraivoon.. joka tänä päivänä tarkoittaa myös sitä, että kun aikaa on enemmän, niin osaan nauttia vapaa-ajastani – kun en turhaan murehdi sellaisia tekemättömiä töitä, joita jokaisella yrittäjällä aina on jossain takataskussa odottamassa.

Ja siksi varmaan olenkin ottanut viime vuosina vähän takaisin sen vajeen, joka noista vuosista jäi.. ja rupattelen myös mielelläni niitä näitä keskellä päivää tiimiläisten tai ystävien kanssa 🙂 Sillä sekin on osa sitä vapautta, jota lähdin silloin tavoittelemaan.

Anu

Vapaa lifestyle

AnuPellas_Vapaa lifestyle

Vapaus valita – omat työajat, lomat, asuinpaikan… 

Tuohon ihastuin ja se tavoite silmissäni tein töitä monta vuotta, jotta jonain päivänä saavuttaisin tuon vapauden. Olihan se minulle aika poikkeuksellinen mahdollisuus kun mietin omaa koulutustaustaani lastentarhanopettajana – jossa ei ollut kovin monia vapauksia.

Ja todellakin se kannatti – mutta se on toki helppo nyt jälkeenpäin todeta.

Sillä vapaus kätkee aina sisäänsä myös vastuun 😉

Jotta tulokset kasvaisi, on töitä tehtävä säännöllisesti – eikä vapauttaan voi käyttää vääriin asioihin. Se pätee kaikkeen elämään. Niinhän me annamme lapsillekin aina enemmän ja enemmän vapautta, kun he osoittavat osaavansa käyttää sen oikein.

Ja siksi ensimmäisten vuosien aikana oli tärkeää priorisoida työt ennen huvia. Opittava miettimään mitkä ovat tärkeysjärjestyksessä ne ensimmiset tehtävät, jotka ainakin täytyy viikon tai päivän aikana hoitaa. Ne, jotka johtavat tuloksiin. Opin luokittelemaan noina vuosina asiat ja ihmiset mielessäni A, B ja C-kategorioihin 😉

A-kategoria oli puheluita tai tehtäviä, jotka piti hoitaa heti. Jos A-kategorian ihminen soitti minulle, enkä voinut juuri silloin vastata – soitin hänelle takaisin asap. He eivät välttämättä olleet niitä, kenen kanssa olisi ollut hauskinta rupatella – vaan heidän kanssaan oli tärkeintä juuri nyt työskennellä. Tai saada joku asia sovittua kalenteriin, jotta työt etenisivät konkreettisiksi tuloksiksi.

Töiden priorisointi johtaa tuloksiin mutta antaa myös aikaa levolle!!

Ja niinpä noista vuosista jäi hyvä oppi ihan koko loppuelämään. Osaan helposti ottaa vapaapäivän vaikka C-kategorian tehtävät olisi hieman kesken tai tekemättä… sillä tiedän, että ehdin ne myöhemminkin!! Ja sillä tavalla se loputon tekemättömien tehtävien to-do-lista ei vaivaa mielessäni vapaa-päivällä tai lomalla. Sillä tehtäväähän näin yrittäjänä löytyisi aina.

Siksipä olenkin nyt opetellut vain nauttimaan elämästä 😉

Sillä tavoite, joka silmissäni ajelin monta vuotta rakentamassa liiketoimintani perustaa – on nyt tässä. Ja tuo matka itsessään on jo ollut päämäärä, varsinkin kun se on johtanut jo yhteen unelmaan. Seuraavat unelmat ovat toki hiljaa mielessä jo kytemässä – mutta ne tulevat ajallaan.

Anu

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

 

AnuPellas_Hyvinsuunniteltu

Olen kirjoitellut tavoitteen saavuttamiseen tarvittavista aineksista viime viikkoina. Ja tänään vuorossa on suunnitelman tekeminen ja aikatauluttaminen.

Olen itse aika fiilis-ihminen, jonka vuoksi ahdistun tiukoista suunnitelmista ja aikatauluista helposti. Ja se oli yksi vahva motiivi minulle myös vaihtaa alaa ja lähteä yrittäjäksi, jolloin saan itse päättää työaikani ja myös sen paljonko tavoittelen. Mutta huomasin pian, että yrittäjänä nuo suunnitelmat ja aikataulut on ihan pakko tehdä itselleen, jos haluaa saada tuloksia.

Sillä tavoite ilman aikataulua on unelma.

Minulla oli kyllä suunnitelmia ja tavoitteita, mutta halusin pitää ne omana tietonani. Sillä ajattelin, että ne ei kuulu kenellekään muulle – olenhan itse oman yritykseni pomo. Mutta myöhemmin tajusin kyllä, että olinkin pelännyt sanoa niitä ääneen, jos ne eivät toteutuisikaan.. Ja kun pidin ne omana tietonani, niin kukaan ei myöskään tietäisi, jos en pääsisi omiin tavoitteisiini. Miten ovelaa 😉

Kasvojen menettämisen pelko on usein kuoleman pelkoakin voimakkaampi. Ja estää meitä edes yrittämästä sellaista, jossa emme ole täysin varmoja omasta onnistumisestamme. Tuo sama pelko hiipii mieleen silloin kun pitäisi puhua yleisön edessä.. joka on hassua, sillä järjellä mietittynä siinä tilanteessa ei ole kovinkaan suurta vaaraa. Ja silti monet meistä pelkäävät tuota tilannetta kuollakseen.

Mutta pelot eivät perustukaan järjen tuotoksiin – ne ovat sisäänrakennettuja tunteita, jotka ovat muodostuneet aiemman elämän kokemuksista. Ja ohjaavat meitä itse asiassa huomattavasti voimakkaammin kuin järki. Ja vieläpä niin, että jos niitä ei tunnista, niin niiden vaikutus on entistäkin suurempi.

Elämä kuitenkin järjestää usein eteemme tilanteet, joissa meidän on mahdollista kehittyä.

Ja näin minullekin kävi. Jouduin avioeron myötä tilanteeseen, jossa lapseni asuivat vuoroviikoin meidän vanhempien luona ja silloin kun aika on rajallista työn tekemiseen, niin on pakko opetella aikatauluttamaan ja suunnittelemaan. Opin noina vuosina todella mestariksi siinä, miten priorisoin oman kalenterini niille tärkeimmille asioille – lapsille ja työlle. Samaan aikaan kun opin myös suunnittelemaan mitkä asiat omassa työssäni johtavat tuloksiin ja mitkä eivät ole niin tärkeitä.. Ihan loistava oppikoulu näin jälkeen päin ajatellen yrittäjän elämään, sillä hyvin helposti yrittäjän työajat venyvät aamusta iltaan, vaikka tarkoitus olikin saada vapaa työ 😉

Suunniteltu työviikko antaa luvan myös vapaa-aikaan.

Ja siitä lifestyle-elämästä kirjoitan lisää ensi viikolla….

Anu

Päätöksen voima

 

AnuPellas_Päätöksen voima

Olen kirjoittanut viime viikkoina tavoitteiden toteuttamiseen tarvittavista tekijöistä.. Ja yksi niistä tärkeimmistä on tämän päivän aiheeni.

Päätös.

Arkipäivän tilanteista muutama esimerkki, jotka kuvaavat minusta hienolla ja kaikille meille tutulla tavalla sitä, miten päättämättömyys saa meidät seikkailemaan ns. välitilassa.. Joka ei johda mihinkään. Tai johtaa katastrofiin.

Tiedät tunteen, kun vastaan kävelee ihminen, etkä osaa päättää kummalta puolelta ohittaisit hänet? Ja kun tulette vastakkain, niin molemmat alkavat ohittaa samalta puolelta – ja lopulta seikkailette siinä vastakkain ja yritätte vuoron perään ohittaa juuri samalta puolelta 😉

Itselleni nuo tilanteet tulevat selkeästi silloin kun en ole määrätietoisesti vain menossa joltakin puolelta ohi. Sillä silloin kun oma suunta on selvä, niin se huokuu eleinä ja ilmeinä myös vastaantulijoille.

On tärkeää tietää mihin on menossa, jotta osaa valita oikean reitin…

Toinen esimerkki, jota käytän usein myös kouluttaessani ihmisiä – on se tilanne, kun olet hyppäämässä veneeseen. Toinen jalka on vielä laiturilla tönäisemässä vauhtia ja toinen jo veneessä. Siinä hetkessä ei voi alkaa jänistämään, enää – sillä jos miettii hetkenkin liian kauan, onko lähdössä vai jäämässä laiturille, niin hyvin pian onkin vedessä siinä välimaastossa. Ja tuossa välimaastossa hyvin monet meistä uivat omassa elämässään.

Joskus pitää vain uskaltaa rohkeasti hypätä uuteen suuntaan ja luottaa, että elämä kantaa!

Totta kai uutta tavoitetta kohti meneminen jännittää ja hieman pelottaakin. Onnistunko tai menetänkö kasvoni, jos lähden suurin suunnitelmin kurkottelemaan tähtiä ja löydänkin itseni kuusen juurelta? Mutta ainut tapa tietää kuinka siinä käy, on se, että uskaltaa vain lähteä päättäväisesti uutta kohti. Ja mitä vahvempi päätös onnistumisesta on, sitä todennäköisemmin myös onnistun.

Kirjoitetut ja ääneen sanotut päätökset ovat aina vahvempia kuin vain omassa mielessä mietityt.

Olen niin monesti todennut tämän itse ja silti sisäinen “laiskurini” aina ehdottaa ensin, että tekisin uusia päätöksiä vain itseni kanssa 😉 Juuri sen vuoksi, että niistä olisi sitten helpompi sopivan hetken tullen luistaa…. Itsensä kanssahan on toki kaikista tärkeintä sitoutua uusiin toimintamalleihin – mutta kun oman tavoitteen on jakanut ääneen muillekin, niin luovuttamisen hetkellä pieni sosiaalinen paine auttaa tsemppaamaan muutaman ylimääräisen metrin verran.

Mieti, ketkä ovat sinulle ne tärkeimmät henkilöt, kenen arvostusta et halua menettää! Ja kerro oma tavoitteesi heille. Minulla ne löytyvät hyvin läheltä.. Lasteni silmissä kaikista eniten haluan olla sanojeni mittainen – ja siksi usein kerronkin heille uusista tavoitteistani. Silloin tiedän, että vaihtoehtona ei ole luovuttaminen.

Vahva päätös on uuden alku.

Suunnittele ajankohta huolella, jotta olet valmistautunut starttaamaan uudet toimintatavat jotka vievät Sinua  kohti tavoitettasi. Tee suunnitelma ja aikataulu – ja näistä kirjoitankin ensi viikolla lisää 🙂

Lumisen kaunista viikkoa,

Anu