Anu Pellas

Blog

Valitse viisaasti – se on Sinun elämäsi.

Kuluneen kesän aikana olen ehtinyt ynnäillä omia kiitollisuuden aiheita samalla kun olen mietiskellyt ilman aikatauluja oman elämäni kurssia – ja tajunnut konkreettisesti sen, mitä tarkoittavat riippumattomat tulot, jotka ovat melko harvassa työssä mahdollisia. Tulot, jotka jatkuvat silloinkin kun en itse tee enää työtä samalla intensiteetillä tai otan aikaa muille asioille.

Sitä lähdin aikoinaan tavoittelemaan ja vaikka tiesinkin, että se on mahdollista verkostomarkkinoinnissa, niin välillä epäilys meinasi silti vallata mielen, kun töitä on ensin tehtävä tavoitteellisesti jonkin aikaa, että tulokset alkavat tulla ilman vaivannäköä.

En koskaan tavoitellut miljoonia. Vain riittävästi, jotta olisin vapaa elämään sellaista elämää, jota haluan – siellä missä haluan. Ja myös vapaa oman ajankäyttöni suhteen, jotta aikaa löytyisi muillekin asioille kuin työlle. Se oli tavoitteeni alusta saakka ja nyt voin sanoa, että se todella on mahdollista, koska olen saavuttanut sen. Matkan varrella tavoitteet ovat välillä hieman kasvaneet, loputtomat mahdollisuudet sekoittaneet omaa kurssiani – mutta lopulta aina palaan tuohon mistä lähdin ja tajuan, että se on se, mitä minä haluan. Vapaata elämää.

Näin jälkeenpäin on aina helppo olla tyytyväinen oikeisiin valintoihin, joita on joskus tehnyt. Samoin kuin siihen, että on jaksanut tehdä töitä haluamiensa asioiden eteen silloinkin kun muut eivät siihen uskoneet… Sillä heitäkin aina löytyy, ketkä yrittävät lannistaa ympärillä olevia ihmisiä tavoittelemasta jotain muuta kuin mitä kaikki muut tekevät.

 

Shekkikuva, Anu PellasJälkeenpäin on myös helppo ajatella, että miksi ihmeessä välittäisin siitä mitä muut ajattelevat – silloin kun kysymys on minun elämästäni? Mutta silloin se ei ollut yhtä helppoa.. Sillä silloin kun lähdet tavoittelemaan jotain sellaista, johon tarvitsisit hieman lisärohkeutta itsekin – niin on hyvin helppo uskoa heitä, ketkä epäilevät. Antaa epäilyksen tarttua omaankin mieleen ja luovuttaa.

Miksi sitten en luovuttanut? Monenlaisia haasteita oli alkumatkalla ja vielä myöhemminkin – helpolla eivät tavoitteet ole täyttyneet. Mutta nyt uskon, että kaikista tärkeintä oli se, että minulla oli niin vahva motiivi, miksi halusin onnistua. Syy, miksi olin valmis tekemään töitä laskematta tunteja, vain päämäärä mielessäni. Sen lisäksi, että rakastin sitä mitä tein.

Nuo kaksi asiaa ovat minun mielestä erittäin tärkeät minkä tahansa tavoitteen onnistumisessa. Se, että tietää MIKSI haluaa jotain saavuttaa – ja se, että rakastaa sitä, mitä tekee. Silloin moottori tekemiseen löytyy itsestä – eikä jostain ulkoapäin. Sen lisäksi, että motiivin pitää olla niin vahva, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto… Kuten minulla oli. Olinhan nähnyt jotain sellaista, josta olin aina haaveillut – eikä sen vuoksi vanha työ tai elämäntapa ollut enää vaihtoehto. Halusin onnistua.

Mikä Sinua motivoi? Mistä Sinä unelmoit? Tai millainen olisi Sinun unelmaelämä?

Isoja kysymyksiä – mutta erittäin tärkeää tietää niihin vastaus. Sillä muutoin elämä vain menee samaa rataa kuin aina ennenkin, eikä mikään muutu. Ei myöskään voi päästä päämäärään, jos ei tiedä mikä se on 🙂 Joku voi olla tyytyväinen juuri niin, ettei tavoittele mitään, eikä silloin tarvitsekaan tavoitella. Mutta aika usein tapaan ihmisiä, ketkä eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä – mutta eivät myöskään tiedä mitä siinä pitäisi muuttaa. Siksi noiden kysymysten ääreen kannattaa todellakin joskus istahtaa.

Kukaan muu kun ei tee muutoksia juuri Sinun elämässäsi, jollet itse niitä tee – eikä kukaan muu myöskään kanna vastuuta niistä valinnoista, joita tänään teet – kuin Sinä.

Syksy on minulle aina vuodenaika, jolloin mietin omia tavoitteitani tarkemmin. Sateen ropistessa kattoon on mukava istahtaa alas ja antaa mielikuvituksen lentää…. Sinne, missä se oma unelmaelämä on. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin jos huomaankin jo olevani siellä, enkä kaipaa oikeastaan mihinkään. Silloin voin vain nostaa jalat pöydälle ja nauttia kaikesta siitä, mitä jo on – sen hetken verran. Sillä jonain päivänä takuulla mieleni valtaa taas joku uusi unelma, joka motivoi matkaan… ❤

Mitä jos minulla olisi jo kaikkea?

Kuten moni teistä tietää, uskon merkkeihin, joita elämä laittaa tielleni.. Voin nähdä “sattumalta” jonkun mainoksen, luen lehtijutun – tai tapaan ihmisen, joka vahvistaa omia ajatuksiani siitä, mitä tiesin jo olevan tulossa. Ikään kuin sanoen, että “tässä minä olen – lähde mukaan..”

Tämä seinäkirjoitus oli yksi sellainen. Juoksin samaa lenkkipolkua, jota olin juossut monet kerrat aiemminkin – mutta en koskaan ennen ollut huomannut sitä. Nyt oli oikea hetki. Aika muutokselle.

Mitä jos minulla olisi jo kaikkea?, Anu PellasSiitä on noin vuosi aikaa. Huomasin, että jotain uutta oli nousemassa esiin – ensin hyvin varovasti ja salaa, jota järki yritti kaikin keinoin vaientaa. Mutta lopulta se vaati toimintaa, josta alkoi oman elämän saneeraus. Pohdinta; “Mikä on riittävästi ja paljonko se on?” Ja kas, kun avasin ajatukseni uudelle, niin elämä vastasi siihen heti.

Se toi tielleni uusia ihmisiä, eläviä esimerkkejä siitä, miten omaa elämää voi elää eri tavoin. Näytti ihmisiä, ketkä kamppailevat joka kuukausi sen kanssa, että riittääkö rahat vuokraan tai ruokaan ja silti heillä tuntuu olevan kaikki hyvin. Heitä, kenellä on jo kaikkea, mutta aina jotain uupuu. Sillä heille ei mikään ole riittävästi, kun sisällä on tyhjyys, joka ei täyty ostamalla. Elämä toi myös hänet, joka oli luopunut materiasta ja on onnellisempi kuin koskaan.

Pohdintani on vasta alussa enkä tiedä vielä mihin se johtaa – mutta sen tiedän, että jotain on muuttunut pysyvästi. Materiaan en ole koskaan ollut kiintynyt mutta en silti usko, että minua on tarkoitettu elämään myöskään ilman mukavuuksia tai pieniä ylellisiä hetkiä silloin tällöin 😉 Tiedän myös, että kaipaan säännöllisin väliajoin uusia haasteita ja tavoitteita, kunhan vain saan tarttua niihin omaa itseäni kuunnellen – eli siitäkään en aio luopua. Mutta juuri nyt luulen, että elämä yrittää vain kertoa minulle, että kaikki ainekset onnellisuuteen on jo olemassa – eikä sen vuoksi tarvitse enää tavoitella mitään.

Onni on tässä ja nyt, kun vain ehdin pysähtyä huomaamaan sen. Se on kovin pieniä asioita, arkipäivän askareita – tai oikeastaan vain jokaisen meidän sisällä, jos löydämme sen. Tänäänkin ❤

Matkalla jonnekin…

Ilta-aurinko muistutti minua hyvin tärkeästä asiasta tänään…

Ilta-aurinko, Anu Pellas

 

Olen tehnyt elämässäni paljon tavoitteita ja suunnitelmia siitä, mitkä ovat seuraavat askeleeni työssä ja myös omassa henkilökohtaisessa elämässä. Hyvin usein myös saavuttanut ne tavoitteet. Se on selkeä yhtälö, joka toimii, silloin kun todella tiedän, mitä haluan – ja pystyn sen tarkasti kuvailemaan itselleni.

Joskus myös suunnitelmat ovat menneet mönkään. Asiat eivät ole menneet niin kuin olisin itse halunnut – ja on ollut vain pakko päästää irti ja hyväksyä, että elämä on suunnitellut varalleni jotain muuta. Välillä se on ollut oppiläksy siitä, että kaikki ei ole omissa käsissäni… Mutta toisinaan olen saanut tilalle jotain paljon parempaa, jota en ollut itse osannut edes tavoitella. Olin vain luullut tietäväni, mikä on minulle parasta. Se ei välttämättä ole ollenkaan sitä samaa, jota lähdin tavoittelemaan – vaan vaikkapa nöyryyttä, sinnikkyyttä, lempeyttä tai jossakin muussa muodossa sitä, jota havittelin.

Ja jälkeenpäinhän on helppo nähdä asioiden merkitys. Niin nytkin, kun lähdin metsästämään kauniita vaaleanpunaisia pilviä Uspenskin katedraalin takaa… Mitä lähemmäs pyöräilin, sitä kauemmas taivaanrannan taa pilvet katosivat. Kunnes pysähdyin Kauppatorille ihmettelemään ja huomasin mitä upeimman ilta-auringon kajon.

Näin elämä on usein minua johdattanut uusille poluille. Ikään kuin harhauttanut. Houkutellut uuteen suuntaan ja kun olen rohkaistunut ottamaan ensimmäisen askelen, asiat ovatkin muuttuneet mutta taaksepäin ei ole ollut enää mahdollisuutta palata. Pian sitten huomaankin, että ihan alun perinkin oli joku muu syy lähteä tuohon uuteen suuntaan, kuin se, mitä itse luulin. Tarvitsin vain rohkeuden ottaa sen ensimmäisen askelen.

Tasapaino jälleen kerran näiden kahden asian välillä on menestyksekkään elämän salaisuus. Joskus on hyvä asettaa tarkkoja tavoitteita ja mennä askel kerrallaan päättäväisesti siihen suuntaan. Mutta joskus taas voi olla tärkeämpää vain ottaa se ensimmäinen askel ja luottaa, että elämä järjestää loput.

Matkalla olo kun on jo itsessään päämäärä.

Anu

 

Tee työtäsi sydämellä – ja saat kaiken tarvitsemasi <3

Usein ajatellaan, että on mahdotonta saada sekä rahaa että onnea. Tehdä työtä, josta nauttii – ja ansaita hyvin. Itse ajattelen toisin.

Uskon, että jos teen työtä, josta nautin ja uskallan kuunnella mihin suuntaan sydämeni minua ohjaa – voin saada kaikki maailman runsaudet, moninkertaisena. Palkkaa ei vain välttämättä kaikille meistä makseta kokonaan rahassa, koska onnelliseen elämään tarvitaan muitakin aineksia.

Rahaa tarvitaan moniin asioihin, varsinkin täällä Suomessa. Mutta sen lisäksi onnelliseen elämään tarvitaan hyviä ihmissuhteita, rakkautta, terveyttä ja tasapainoa levon sekä fyysisen rasituksen välillä. On tärkeää huolehtia siitä, että tuo tasapaino kaikkien ainesten välillä säilyy – ainakin pitkässä juoksussa. Muutoin millään maallisella menestyksellä ei ole suurta merkitystä.

Kahvihetki Suomenlinnassa, Anu Pellas

Se pieni kahvihetki, lapsen kanssa vietetty iltapäivä – tai kiireetön aamu.. Niitä ei voi rahalla mitata mutta silti ne ovat usein kultaakin kalliimpia vaikka niiden arvon huomaakin usein vasta sitten, kun ne eivät ole itsestään selvyyksiä – tai kun ne katoavat.

Olen tänä keväänä ja kesänä viettänyt aikaa paljon omien ajatusteni kanssa – lomaillut ja yrittänyt vaihteeksi elää vain hetkessä. Se oli kovin haasteellista varsinkin aluksi, kun olen yrittäjänä tottunut monien vuosien ajan aina suunnittelemaan omaa toimintaani ja asettamaan tavoitteita sekä seuraamaan niiden toteutumista. Ensimmäiset kuukaudet meni huonoa omaatuntoa hiljennellessä… kunnes se sitten hiljeni kokonaan ja huomasin, miten tärkeää on välillä päästää irti. Silloin pitää hiljentää myös järki ja ego. Hehän eivät tykkää siitä, että heittäydymme elämän virran vietäväksi.

Pakko sanoa, että tasapainoilu hetkessä elämisen sekä tavoitteellisen tekemisen välillä on ollut varsinainen oppikoulu. On tärkeää tietää kirkkaana mielessä mikä on oman elämän päämäärä, se osoite, johon olen menossa – mutta silti olla täysillä läsnä juuri siinä hetkessä, jossa kulloinkin olen. Tuon taidon haluan oppia, sillä uskon, että se tuo parhaiten runsautta ja onnellisuutta ihan jokaiseen hetkeen – mutta myös kaiken sen, josta haaveilen.

Ja ihan samoin kuten aina ennenkin – kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle.. Siispä elämä on johdattanut tielleni ihmisiä, keneltä olen voinut oppia tuota taitoa. Olen saanut viettää aikaa heidän kanssaan ja nähdä, että se on mahdollista. Sillä joku on jo kulkenut tuota polkua ensin.

Anu

 

On hyvä vaihtaa välillä näkökulmaa

  • Olen tainnut kyllästymiseen saakka jakaa kuvia uudesta kotikaupungistani tänä kesänä… Ja jäinkin miettimään, että mistä se johtuu? Siitäkö, että olen ihastunut Helsinkiin, sillä silloinhan kaikki näyttää vaaleanpunaiselta ja siitä tekee mieli kertoa kaikille ❤ Vai siitäkö, että kun oivallan jotain uutta, niin minulla on suuri tarve herätellä muidenkin ajatuksia. Jakaa oivallukseni ihmisten kanssa, ketkä ovat ympärilläni – ja iloita asioista yhdessä. Laittaa hyvä kiertämään.

    Varmasti molemmista syistä. Olenhan haaveillut Helsinkiin muutosta jo kauan. En tiedä onko tämä loppuelämäni kotikaupunki, eikä minun tarvitsekaan sitä tietää. Mutta nautin joka hetkestä nyt.

    Kaivopuiston huipulta, Anu PellasKun muutin kuukausi sitten, niin päätin kesän aikana katsella Helsinkiä joka päivä turistin silmin. Tutustua paikkoihin ja reitteihin, joita en ole aiemmin kulkenut. Oppia ne oikopolut ja pyöräilyreitit, joita autoillessa ei ole tarvinnut edes etsiä. Jotta syksyn tullessa kokisin oloni täällä kotoisaksi ja olisi taas mukava aloittaa työt lomailun jälkeen. Olin utelias ja innoissani. Uuden edessä. Toivon, että tuo asenne säilyy minulla niin kauan, kuin asun täällä. Sillä se tekee joka päivästä uuden seikkailun.

    En arvannut, miten eri tavalla näen tämän kaupungin, kun vaihdan kulkuneuvoa. En ollut aiemmin ehtinyt nähdä, miten kauniita rakennuksia Helsinki on pullollaan… sillä olin vain keskittynyt ajamaan autolla paikasta A paikkaan B, navigaattoria seuraten. En myöskään ollut kokenut kaupungin monimuotoisuutta ja erilaista kulttuuria vaikkapa vain Kruunuhaan ja Katajanokan välillä – vaikka ne ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Puhumattakaan Kalliosta tai Töölöstä.

    Jokaista aluetta leimaa omanlainen kulttuuri, jonka vuoksi ihmiset ovat valinneet ne. Minä valitsin oman asuinpaikkani intuitiolla, joka tosin oli tälläkin kertaa oikeassa. Rakastuin Kruunuhakaan oitis.

    Pyöräillen Helsingissä, Anu Pellas

    Olen pyöräillyt viime viikkojen aikana enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Olen tainnut stadilaistua kovin nopeasti, kun huoli autopaikan menettämisestä ohjailee tällä hetkellä omia suunnitelmiani hyvin herkästi 🙂 🙂 Pyörällä on helppoa ja rentouttavaa liikkua vaikka se ajatuksena tuntuikin aiemmin kovin vieraalta. Huomaan nyt, että tuo sama ennakkoluulo on myös monilla ystävilläni, ketkä eivät olet koskaan asuneet Helsingissä. Sillä kauempaa katsoen tämä kaupunki tuntuu kovin suurelta ja vaikealta liikkua – varsinkaan pyörällä.

    Siksi olenkin houkutellut kaikki pyöräilemään. Kaupunkipyöristä on tullut kesän suosituin kulkuneuvo 🙂 Iloitsen kun huomaan heidän kokevan saman oivalluksen, jonka itse koin ensimmäisten pyöräretkien jälkeen kaupungin sykkeessä.

    Kun liikun pyörällä, niin näen ja koen Helsingin lähempää. Tunnen tuulen kasvoillani, sen miten nupulakivet pompottavat pyörääni ja haistan meren tuoksun. Näen ihmiset ja rakennukset tarkemmin, värit vahvemmin ja kuulen myös melun kovemmin. Riippuen siitä, mihin omat aistini keskitän. Toki jos kaiken aikaa murehdin, että olenkohan oikealla reitillä – ja huomaavatkohan kaikki, että en hallitse vielä tätä hommaa täydellisesti – niin voin myös suorittaa pyöräilyä.

    Olen omaksi yllätyksekseni havainnut pyöräilyn hyväksi harjoitukseksi läsnäoloon – elämään vahvemmin tässä hetkessä. Auton sisällä on helppoa sulkea ulkomaailma pois “iholta” ja vain keskittyä suoritukseen. Pääsemään perille. Laittaa musiikki kovemmalle jos rakennustyömaa meluaa – tai selata sosiaalista mediaa liikennevaloissa. Olemaan yhtä aikaa monessa eri paikassa. Kaikkialla.

    Elämä on jälleen opastanut minua vaivihkaa ja joka kerran yllätyn sen viisaudesta. Enhän arvannut, että muuttaessani Helsinkiin löydän vahvemmin hetkessä elämisen taidon. Sen ominaisuuden, jota haluan itsessäni vahvistaa. Olenhan toki huomannut itse myös miten monet kauniit asiat ja hetket voivat livahtaa ohi silmien, jos vain keskityn suorittamaan elämää. Pääsemään perille seuraavaan kohteeseen. Jolloin se tärkein hetki voi lipua käsistä. Tämä hetki.

    Kuumailmapallot, Anu Pellas

    Vaikka kuinka positiivisesti ajattelisin, niin joskus elämässä tapahtuu myös ikäviä asioita – jopa niin lähellä, että tuntuu, kuin olisin itsekin siellä myrskyn silmässä vaikka asiat tapahtuvatkin ulkopuolellani ja riippumatta minusta. Olen huomannut, että silloin tuo hetkessä elämisen ja läsnäolon taito on paras keino säilyttää oma sisäinen rauha. Kun se kulkee mukanani, niin voin olla levollinen ja onnellinen missä tahansa olenkin – ja mitä tahansa ympärilläni tapahtuu. Tuota taitoa meissä koetellaan näinä aikoina, kun maailmalla on vallalla negatiivisten uutisten kierre.

    Siksi onkin hyvä katsoa välillä asioita vähän eri näkökulmasta.. Aina ei ole mahdollista muuttaa asuinpaikkaa mutta voi vähintäänkin vaihtaa kulkuneuvoa tai tuttua reittiä, jolloin maisemat näkee ja aistii eri tavoin. Nousta korkeammalle tai katsoa asioita kauempaa. Asettua vastapuolen saappaisiin. Silloin voi usein todeta vain, että “mielenkiintoista”. Tarvitsematta tuomita tai arvostella – tai antaa myrskyn viedä mukanaan.

    Kokeile tänä kesänä pyöräilyä, jos et ole harrastanut sitä pitkään aikaan. Suosittelen 🙂

    Anu

     

Mitä tahansa teetkin, tee se nauttien!

 

Kesä ja jäätelö – ne vain kuuluvat yhteen, vaikka se ei niin terveellistä olisikaan 🙂

Jätskitötterö Naantalissa, Anu Pellas

Lapseni hieman hyväntahtoisesti vitsailevat minun terveysvalinnoillani, kun ovat tottuneet siihen, että kovin usein perustelen jonkun välipalan tai tietyn tuotemerkin valintaa sillä. Nyt uusin löytöni on aivan ihana luomu-ruokakauppa uuden kotini läheltä Kruunuhaasta; A & A. Ystävä esitteli tuon kaupan minulle heti ensimmäisenä päivänä kun muutin ja nyt vien sinne sitten kaikki omat ystäväni ihastelemaan pikkukaupan tunnelmaa… Siitä on tullut jo vitsi, että kaikki mitä sieltä ostan, on terveellistä. Vaikka ne olisivatkin luomu-valkosuklaa-vehnäjauhokeksejä 🙂

Rakastan myös pikkukaupan tunnelmaa. Yhdellä silmäyksellä näen heti koko valikoiman eikä minun tarvitse työntää jättisuuria ostoskärryjä kilometritolkulla sellaisten hyllyrivien ohi, joista en koskaan osta yhtään mitään. Puhumattakaan, jos unohdan matkalla poimia mukaani jonkun kauppalistaltani – ja joudun kurvaamaan koko reitin takaisin päin yhden pienen tavaran takia.

Kävin lähikaupassani juhannusaattona hieman ennen sulkemisaikaa – ja mietin itsekseni, kun koko henkilökunta (kolme henkilöä) toivotteli oven suussa hyvää juhannusta hyväntuulisina, että miten paljon vähemmän stressiä meillä perheellisillä olisikaan, jos ruokaostokset voitaisiin tehdä näin hyvässä hengessä ilman törmäilyä! Maksan siitä mielenrauhasta mielelläni muutaman euron enemmän ja todennäköisesti myös moni heräteostos jää siellä ostamatta, joita tarttuu helposti matkaan marketin hyllyltä.

Sen lisäksi minusta on ihana ajatus, että melkein mitä tahansa tuosta kaupasta valitsenkaan ostoskoriini, niin tiedän, että se on keskivertoa terveellisempää ja luomua. Uskonhan, että luomutuotteilla on paljon merkitystä omaan hyvinvointiini mutta sen lisäksi uskon, että vähintään yhtä paljon vaikuttaa myös se, millä mielellä ruokaa syön. Jos poden samaan aikaan huonoa omaatuntoa kun herkuttelen jollakin “ei-niin-terveellisellä”, niin siinähän on tuplasti negatiivisuutta. Aika tyhmää sitä paitsi. Eikös herkuttelun tarkoitus ole pieni juhlahetki arkeen – keholle sekä mielelle… eikä siitä pitäisi potea huonoa omaatuntoa.

Terveellisistä valinnoista voi tulla joillekin samanlainen vankila, kuin niistä epäterveellisistä – jos valinnat perustuvat pelkoon sairastumisesta ja ruoasta nauttiminen unohtuu. Silloinhan kehomme on jatkuvassa stressitilassa jälleen, eikä puhdas ravintokaan auta korjaamaan tuota tasapainoa. Toki se on huomattavasti parempi kuin stressitila yhdistettynä epäterveellisiin valintoihin. Mutta ihanne olisi, että mikä tahansa se oma valinta onkaan, sen tekee hyvällä mielellä ja nauttien. Tällöin keho kiittää ja stressitasot laskevat.

Senpä vuoksi voinkin edelleen perustella noiden luomu-valkosuklaa-keksien nauttimisen toisinaan hyvän kahvin kera, jolloin niitä voi itse asiassa kutsua jopa terveysvaikutteisiksi 🙂 Kuten oli myös tuo Naantalissa nautittu jäätelötötterö… Laiturin nokalla hyvässä seurassa nautittuna, ihan parasta kehon ja mielen ravintoa yhtä aikaa ❤

Nautinnollista, aurinkoista ja kaunista viikkoa!

Anu

 

Lasten ja tiimin johtajien kasvatus – monta yhtäläisyyttä ;-)

Koska olen “oikealta ammatiltani” lastentarhanopettaja, niin huomaan, että monet opit sieltä ovat tulleet hyvään käyttöön myös nykyisessä työssäni. Erona tosin, että nyt teen aikuisten kanssa töitä mutta päätavoitteeni on lähes sama. Kasvattaa vahvoja ja itsenäisiä tiimin johtajia, jotka hoitavat työnsä sydämellä ja ammattitaidolla. Sellaisia toivon omista lapsistanikin tulevan – sydämellään ajattelevia mutta omaa tietään vahvasti kulkevia, jotta löytävät oman vahvuutensa ja myös oikean alan.

Uusi tiimiläinen on minulle ikään kuin “vauva”. Riippuen toki ihmisen taustoista mutta pyrin kohtelemaan kaikkia hyvin samalla tavoin. Sillä kuten vauva tarvitsee opastusta ja esimerkkiä moniin meille aikuisille itsestään selviin asioihin, niin samoin uusi tiimiläinen kaipaa sitä. Varsinkin jos ala on ennestään täysin vieras, niin on hyvä aloittaa A:sta – koska tiedän tällä kokemuksella melko hyvin, mikä toiminta tuo parhaan tuloksen. Olisihan todella epäreilua antaa ihmisten vain kokeilla ja keksiä itse kantapään kautta samat keinot. Joskus niinkin täytyy tehdä, sillä jotkut meistä oppivat vasta oman oivalluksen kautta. Mutta siltikin voin olla tyytyväinen, että olen kertonut omat vinkkini. Kukin sitten itse päättää, ottaako ne vastaan vai ei.

Esimerkki on aina se, joka toimii parhaiten. Eihän lapsetkaan usko sitä mitä me sanomme vaan kopioivat kaiken, mitä teemme. On turha neuvoa tiimiläisiä toimimaan positiivisessa hengessä ja yhteistyössä muiden kanssa, jos itse puhuu selän takana pahaa muista. Juuri keskustelimme poikani kanssa siitä, miten esimerkiksi kiroilu on joissakin perheissä niin totuttu tapa, ettei sitä edes kukaan huomaa, vaikka lapsetkin käyttävät kirosanoja täytesanoina jo alakouluiässä. Meillä kiroillaan kyllä, jos siihen on aihetta – mutta aihetta on harvoin. Ja sama tapa on kopioitunut lapsille. Ovat ainakin oppineet sen, että osaavat aikuisten seurassa olla käyttämättä niitä 🙂

Pursuit of happiness 2 (1), Anu Pellas

Yksi suosikkielokuvistani on Onnen potkuja, jossa on monia hyviä esimerkkejä siitä, mitä meidän vanhempien tulisi opettaa lapsille elämästä. Se, että sinulla on vähintään yksi ihminen, joka uskoo Sinuun kävi mitä tahansa – on varmasti paras lahja, jonka lapselleen antaa. Tuon saman tunteen me voimme välittää omille tiimiläisille ja olenkin huomannut, että se on kovin monelle lähes ensimmäinen kerta elämässä, kun joku näkee piiloon jääneen potentiaalin ja vilpittömästi toivoo onnistumista niissä tavoitteissa, joita lähdetään tavoittelemaan. Se tuntuu aina yhtä hyvältä – mutta samalla myös surulliselta. Sillä jokaisella meistä kuuluisi olla ympärillä sellaisia ihmisiä, useampiakin.

Kun lapset kasvavat, niin on tärkeää antaa heille vastuuta, sen mukaan, mitä he ovat valmiita kantamaan. Kolmevuotiaan lapsen kapasiteetti riittää juuri ja juuri siihen, että hän voi valita minkä värisen paidan hän tänään haluaa laittaa päälleen. Ulkovaatteita ei kolmevuotias vielä voi valita, koska hän ei pysty arvioimaan säätä tai muita tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Usein vanhemmat erehtyvät antamaan lapselle vapauksia, kun uhmaikäinen sitä vaatii. Lopputulos ei tyydytä kumpaakaan ja alitajuisesti lapsi kokee siitä myös turvattomuutta, sillä eihän kolmevuotias voi olla valmis hoitamaan yksin vaikkapa posliiniastioiden kattausta pöytään, vaikka hän sitä haluaisi. Aikuisen tehtävä on auttaa silloin, jos hän tajuaa, ettei lapsen kyvyt vielä riitä, jotta hänen itseluottamus kasvaa oikealla tavalla. Hyvän itseluottamuksen omaava ihminen, tiedostaa omat vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. Ja osaa tunnistaa, mihin asti hänen kapasiteettinsa riittää. Hän myös uskaltaa rohkeasti kokeilla uusia asioita, jos häntä on kannustettu siihen – silloin kun hänellä oikeasti on siihen valmiudet.

Meillä kotona on kaksi tässäkin suhteessa hyvin erilaista lasta. Toista pitää hieman tönäistä ja rohkaista ottamaan uusia askelia, kun hän ei näe omia vahvuuksiaan tai ei usko itseensä ihan riittävästi. Vaikka omaakin kaikki taidot ja valmiudet pärjätä elämässä erinomaisesti. Toista taas on välillä hieman toppuuteltava, kun rohkeutta löytyy mutta uusia askelia on hyvä ottaa silti maltillisesti, jotta välttyisi suuremmilta kolhuilta.

Tiimiläisetkin ovat erilaisia – ja siksi jokaista on valmennettava omassa kasvuprosessissaan omalla tahdilla. Irrottautua täytyy kuitenkin, jotta oma itseluottamus tekemiseen löytyy. Jos liian pitkään kuljemme koko ajan rinnakkain emmekä rohkaise tiimiläisiä itsenäiseen tekemiseen, niin sinne tiimiin, ei kasva itsenäisiä ja vahvoja johtajia, joka on kuitenkin tärkein tavoite tässä työssä. Sillä sitenhän me saamme ne riippumattomat ja vakaat tulot, joka on SE meidän alan hienous ja “juju”.

Tiimikuva Porvoosta 2016, Anu Pellas

Olen vähintään yhtä ylpeä omista lapsistani kuin olen omista tiimiläisistänikin – aina kun näen miten he ottavat uusia askelia ja ovat kasvaneet jälleen vahvemmaksi, kohti omia unelmia. Tiedän, että jokainen heistä, kuten lapsenikin, ovat ihan itse tehneet sen kaikista suurimman työn oman kasvuprosessinsa kanssa – mutta kun saan nähdä tuota matkaa läheltä ja kulkea mukana siinä, niin koen itseni kovin etuoikeutetuksi. Mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin auttaa muita löytämään omat unelmansa? Tekemään elämästään enemmän oman näköistä – ja tulemaan sitä kautta onnellisemmaksi… Se on minusta jokaisen meidän tärkein tavoite. Kasvaa parhaaksi itsekseen ❤

Ihanaa viikkoa,

Anu

80/20 sääntö – pätee kovin moneen..

Näin myyntialalla puhutaan usein 80/20 säännöstä. Siitä, miten esimerkiksi omasta ajankäytöstä pitäisi osata käyttää suurin osa (80%) niihin tehtäviin, jotka johtavat parempiin tuloksiin (20%). Suoramyynnissä se on yleensä yhteydenpitoa – joko uusiin asiakkaisiin tai jo olemassa oleviin, joka helposti unohtuu kaiken muun päivittäisen tekemisen jalkoihin, jota automaattisesti vain tulee päivittäin hoidettavaksi.

Tuo sääntö toimii tosi moneen muuhunkin asiaan elämässä… Kuten terveellisiin elintapoihin. Olen aina ollut ruoasta nautiskelija ja siksi haluankin ehdottomasti pitää kiinni siitä säännöstä oman ruokailuni suhteen 🙂 Siksi pyrin syömään aina terveellisen aamupalan ja yhden päivän pääruoan. Mutta jos jonain päivänä on aihetta juhlaan tai tekee mieli herkutella, niin ajattelen, että tämä kuuluu nyt siihen 20%:een ja voin tehdä sen hyvällä mielellä.

On surullista miten omien mittojen seuraileminen on ajanut meidät ihmiset siihen pisteeseen, että podemme lähes aina huonoa omaatuntoa myös syömisestä. Siksi suurin osa syökin herkut salaa kotona – ja juhlissa sitten pohditaan ääneen, että montakohan kaloria kakkupalassa on… Kun asian kuuluisi olla juuri toisin päin. Arkea jokaisella meistä on suurin osa (80%) ja jos silloin pyrkii syömään terveellisesti, niin juhlahetket (20%) kyllä mahtuvat mittoihin. Jollei sitten satu olemaan sellaisessa työssä, jossa juhlahetkiä on lähes joka päivä 😉

Lettukuva, Anu Pellas

80/20 sääntö pätee minusta myös siihen, miten arjen keskelle (80%) pitäisi ehtiä löytämään riittävän usein kivoja juhlahetkiä (20%), joiden avulla jaksaa sitten harmaatkin päivät. Kuulostelen ympärilläni olevia ihmisiä ja huomaan miten helposti perhe-arki voi kaapata mukaansa jopa vuosiksi ja saattaa täysin unohtua niiden omien kivojen asioiden vaaliminen – töiden, ruoan laiton ja lasten kasvattamisen keskellä.. Vapaa-päivät menevät tehtävälistojen lyhentämisessä ja helposti sortuu ajattelemaan, että “joskus sitten vaalitaan parisuhdetta ja tehdään jotain kivaa yhdessä, kun on siihen aikaa”….

Havahduin tähän itse jo vuosia sitten, kun asuin vielä isossa omakotitalossa. Kesät menivät kukkapenkkejä kohennellessa ja rikkaruohoja nyppiessä. Terassikalusteet kyllä käsiteltiin joka kevät mutta melko harvoin niissä ehdittiin istahtaa. Kun syksyllä sitten niitä kanniskeltiin taas takaisin varastoon talveksi, niin itsekseni mietin, että montakohan kertaa ehdin oikeasti nauttia kaikesta siitä, mitä siihen pihamaalle oltiin niin kovalla innolla aherrettu?

Nykyisin elämäni on hyvin erilaista. Ajattelen niin, että on tärkeää pitää huoli siitä, että arjen keskellä on riittävästi aikaa myös elämästä nauttimiselle, sillä elämä on juuri tässä ja nyt. Täydellä varmuudella. Meistä kukaan ei voi tietää, miten paljon elinaikaa kullakin on jäljellä. Siksi minä ainakin haluan varmistaa, että ehdin varmasti tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä – jonka vuoksi ne kannattaakin ottaa tehtävälistalle juuri tänään eikä siirtää jonnekin hamaan tulevaan.

Tutkitusti kuolinvuoteella olevat ihmiset eivät koskaan murehdi sitä, mitä olisivat vielä voineet tehdä – vaan sitä, minkä olivat jättäneet tekemättä. Sitä, että eivät olleet ehtineet olla riittävästi omien läheisten tai rakkaiden kanssa. Matkustelleet. Aloittaneet harrastusta, josta olivat aina unelmoineet – tai uskaltaneet elää rohkeasti sydäntään kuunnellen. Kovin harva mietti, että olisipa pitänyt edetä uralla vieläkin nopeammin tai tehdä töitä ahkerammin…

Mitkä ovat Sinulle ne asiat, jotka kannattelevat arkea ja auttavat jaksamaan? Se 20%, jolle voisit alkaa raivaamaan kalenteristasi tilaa jo tänään?

Kesällä on hyvä rikkoa kaavoja. Siksi kannattaakin tehdä jotain erilaista – juuri niitä asioita, jotka hukkuvat arjen jalkoihin. Ottaa vaikkapa maalausvälineet esiin vuosien jälkeen ja pyhittää päivä sellaiselle, mille ei ole ollut pitkään aikaan aikaa.

Nautitaan tästä hetkestä, sillä se on juuri nyt kaikki mitä meillä varmuudella on ❤

Elämäntehtävää etsimässä..

Olen ollut aina sellainen ihminen, että kun innostun jostain uudesta asiasta, niin minua on vaikea käännyttää – ja joskus ehkä jopa unohdan, että kaikki muut eivät välttämättä ole juuri nyt yhtä innostuneita samasta aiheesta. Se on erinomainen moottori silloin, kun pitää saada jotain aikaiseksi, sillä tuolla innostuksella olen valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven – laskematta työtunteja. Visio silmissäni.

Mutta kaikessa on kaksi puolta. Sillä jos en ole innostunut asioista, joita pitäisi tehdä – niin minua on myös hyvin vaikea saada liikkeelle…. Sen vuoksi en voisi enää kuvitella tekeväni työtä, joka ei saisi minua syttymään. Tai jota en kokisi tärkeänä itseni ja muiden kannalta.  Sen vuoksi varmaan vaihdoinkin alaa.

Olin kuuntelemassa viikonloppuna Brian Maynea, joka on kehitellyt Goal Mapping systeemin. Tavoitteiden saavuttamiseen kehitellyn menetelmän, joka todellakin toimii. Jos vain tiedät, mitä haluat?

Brian ja minä

Istuin kuuntelemassa samaa luentoa viikonlopun aikana useampaan kertaan vaikka joitain muitakin aiheita olisi ollut tarjolla. Kuten Brian sanoo, niin hyvin monet meistä kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä saavuttaakseen enemmän tuloksia. Mutta jos ei tiedä MIKSI sitä tekisi, niin niistä keinoista ei ole apua, sillä tekemiseen ei löydy syytä. Sen vuoksi päätinkin ottaa aikaa omille ajatuksilleni ja kuulostella tuota omaa motiiviani.

Usein sanotaan, että sitten kun on saavuttanut jo riittävästi materialistista menestystä, niin motiivi asioiden tekemiseen täytyy löytää jostain muualta. Tuo “riittävästi” tarkoittaa jokaiselle eri asioita mutta ymmärrän silti tuon näkökulman vaikken materialistista omaisuutta olekaan kerännyt vuosien mittaan ympärilleni. Riittävästi minulle on ilmeisesti se, että omaan ainekset hyvään elämään.

Oivalsin viikonloppuna, että minun elämäntehtäväni on selkeästi muuttuvaa sorttia 🙂 Se liittyy samaan aiheeseen eli ihmisten auttamiseen mutta muuttaa hieman muotoaan sitä mukaa kun saan yhden osa-alueen suoritettua. Onhan se kieltämättä hyvin loogisesti edennytkin. Aloitin lastentarhanopena, jossa missioni oli vaikuttaa siihen, miten lapsia kasvatetaan. Totesin sen melko suureksi tehtäväksi, koska siinä työssä voi yhdellä kertaa vaikuttaa vain kovin pieneen joukkoon lapsia, joten siirryin aikuisiin. Hehän vaikuttavat myös lapsiin… Eli jos voin vaikuttaa aikuisten asenteisiin ja hyvinvointiin, niin lapsetkin automaattisesti voivat niissä perheissä paremmin.

Kun oivalsin tämän prosessin, niin ymmärsin myös sen miksi oma focukseni karkaa hyvin helposti suoran bisneksen tekemisestä ihmisiin… Ja miksi motivaationi häviää silloin, kun huomaan, että vaikka saisin aikaan parempaa tulosta mutta jos en saa muutosta ajattelutavoissa, niin koen työni turhana. Olen monesti ihmetellyt miten vähän minua liikuttaa se rahasumma, joka tililleni tupsahtaa tehdystä työstä vaikka olenkin erittäin kiitollinen kaikesta siitä taloudellisesta vakaudesta, jonka olen saavuttanut. Tajusin, että koska minulle palkitsevinta on se, että näen ihmisten kehittyvän, niin siksi se nousee usein tärkeämmäksi kuin tuloksen tekeminen. Kovin useinhan nuo kaksi kulkee käsi kädessä muttei välttämättä aina. Joskus se voi viedä myös ihmisiä ihan toiseen suuntaan, kun oivaltaa itsestään uusia puolia – ja siltikin itse koen onnistuneeni, vaikka he eivät jäisikään tähän bisnekseen.

Tuon oivaltaminen oli jo hyvä syy istua kouluttautumassa viikonlopun ajan, sillä nyt tavoitteiden tekeminen on huomattavasti helpompaa.

Hyvä kysymys, joka auttaa löytämään omaa elämäntehtävää, on se, että mistä nautit niin paljon, että aika unohtuu etkä laske vaivaa tai kuluja? Mikä on se asia, joka palkitsee henkisesti? Se ei välttämättä ola aina se, josta maksetaan eniten – tai jota järki sanoisi, että pitäisi tehdä. Mutta se on se tehtävä, jonka vuoksi juuri Sinä olet tärkeä ja johon Sinulla on erityinen lahja. Sitä kannattaa siis etsiä ❤

Vähemmän mutta enemmän..

Huomaan usein, että kun alan pohtimaan jotain teemaa, niin elämä päättääkin näyttää siitä vielä syvempiä puolia – ikäänkuin antaakseen ripauksen lisää aineksia pohdintoihini. Näin taas kävi.

Olen karsinut tarpeettomaksi jääneitä tavaroita muuton alta, joka on erittäin hyvä syy käydä läpi kaikki ne ylimmätkin kaapin hyllyt, joihin tulee sullottua asioita, joita ajattelee joskus EHKÄ tarvitsevansa. Kuten ne taulut, joille ei koskaan löydy sopivaa paikkaa mutta joita ei vain raaskisi hävittää – ja joita aina uudessa kodissa yrittää sovitella seinille mutta lopulta päätyy varastoimaan ne seuraavaa kotia varten. Tai ne suuret taikinakulhot, jotka olivat tarpeen silloin kun pöydän ääressä oli hieman runsaammin porukkaa – ja kun vielä leivoin pullaa 😉

Uuden kodin ikkunalaudalla, Anu PellasUusi kotini on kivenheiton päässä palveluista ja kahviloista, joten nyt kun vihdoin pääsen kokeilemaan sellaista asumismuotoa, mistä olen haaveillut jo kauan – niin luulen, että taikinakulhoja minun ei tarvitse viedä yläkaappeihin pölyttymään.. Sitä paitsi, jos jossain vaiheessa taas elämä yllättää ja löydän itseni pitkän pirtinpöydän ääreltä, niin onhan aika kiva myös ostaa ihan uusi taikinakulho sen kunniaksi. Uuden värinen vaikka. Varsinkin jos vanhan voi antaa jollekulle, joka sitä tarvitsee ja tulee siitä iloiseksi.

Enemmän mutta vähemmän – on ollut viime kuukausien teema. En ole missään tapauksessa ihminen, joka haluaisi elää ilman pieniä tai isompiakin ylellisyyksiä.. Kupillinen hyvää kahvia viihtyisässä kahvilassa, maksoi mitä maksoi, on yksi parhaista arjen nautinnoista. Huolella valittu laadukas käsilaukku tai aidot nahkakengät myös, jotka tuoksuvatkin niin ihanalle.

Kysymys joka pyörii mielessäni ei siis olekaan se, että pitäisikö minun lähteä reppureissaamaan tai kokeilla elämää ilman mukavuuksia 😉 Tiedän jo itsestäni, että se ei ole minua varten. Mutta sitä olen miettinyt hyvinkin paljon, että miten paljon tavaroita tai asioita ympärilleni tarvitsen ollakseni onnellinen? Mietin myös sitä, että tarvitseeko minun hankkia itselleni kaikki ne ihanat paikat ja tavarat – vai voisinko vain nauttia samankaltaisista asioista jo nyt ja elää elämääni hieman vapaammin?

Nautin suunnattomasti esimerkiksi kauniista merimaisemasta, josta voi monessa kaupungissa nauttia täysin ilmaiseksi, jollei sitten satu juuri nauttimaan siitä, että omistaa sen pläntin, jolla istuu? Kiitos kaupungin puistotyöntekijöille sekä rantaravintoloitsijoille, että niitä löytyy Suomen rantakaupungeista. Voin vain levittää viltin nurmikolle tai istahtaa kahvilaan ja sielläkin saan tuon kaiken kahvikupin hinnalla.

Olen maalta kotoisin ja siellä kaikki kasvavat automaattisesti siihen ajatusmalliin, että jokaisella on oltava oma tupa, jotta on myös oma lupa – elää vaikkapa sellaista elämää kuin haluaa. Sen vuoksi jo vuokralle muuttaminen tuntui aluksi aivan järjettömältä ajatukselta, kunnes sopeuduin siihen ja nyt se tuntuu jopa järkevältä. Varsinkin Helsingissä, jossa asuntojen hinnat ovat pilviä hipovia. Toki olisin voinut valita kodin jostain muualtakin, kuin ydinkeskustan läheisyydestä – mutta silloin en olisi enää toteuttanut “enemmän mutta vähemmän” periaatettani.

Uusi koti, ovenraosta, Anu PellasKun viimeksi lähdin tuolta vasta kovin vähän kalustetusta kodistani, johon muuttokuorma saapuu parin viikon kuluttua – niin oven raosta otin vielä tämän kuvan muistoksi, jotta muistan sen tunnelman, minkä vuoksi en halua sinne yhtään liikaa tavaraa. Vaikka neliöt vähenevät tässä muutossa ja tavaroidenkin sen myötä täytyy vähentyä, niin silti minulla on sellainen tunne, että uusi elämä tulee olemaan niin monin tavoin enemmän. Vähemmän mutta enemmän on hyvin konkreettista nyt muuton myötä – mutta on tärkeä aihe myös monesta muusta näkökulmasta.

Kuten siten, että millaista ruokaa haluan syödä? Tai miten monta erilaista vaatekappaletta tarvitsen, saadakseni toimivan ja monikäyttöisen vaatekaapin, josta löydän helposti eri tilanteisiin sopivat asut? Tarvitsenko siis niitä heräteostoja, joita ohimennen joskus ostan kaivatessani vaihtelua – ja jotka ovat nyt sitten päätyneet sinne ylähyllyille odottelemaan sopivaa hetkeä……?

Mitkä asiat Sinun elämässäsi voisivat kaivata samanlaista saneerausta? Voisitko luopumalla jostain saadakin tilalle jotain parempaa? Olisiko aika esimerkiksi saneerata omia ihmissuhteita niin, että niille, joilta todella kokee saavansa uutta energiaa, löytyisikin aikaa enemmän? Vai pitäisikö omia ajatusmalleja hieman tuulettaa? Kyseenalaistaa ne vuosia sitten muotoutuneet kaavat, kysymällä itseltään, mikä tässä hetkessä palvelee minua oikeasti?

Jotta jotain uutta voi tulla, on vanhasta ensin uskallettava luopua.. Se on luonnon laki ja koskee myös ajatuksia. Vanhojen ajatusmallienkin tilalle voi tulla uusia vasta kun itse tiedostaa ne ja on valmis luopumaan sellaisista, joille ei enää tässä elämässä ole käyttöä 🙂

Ihanaa uutta viikkoa ❤

Anu

Ystävät..

Sunnuntain hiljaisuus, raukeus jäsenissä ja mielessä – ja ihana joutenolo… Ensimmäinen päivä tällä viikolla, jolloin kalenterissani ei ole yhtään sovittua menoa tai tapaamista. Puhelinkin on hiljaa kuin tietäen, että tänään on “akkujen lataus päivä”. Tarvitsen niitä silloin tällöin vaikka olenkin ihminen, joka on ehdottomasti parhaimmillaan silloin, kun asioita tapahtuu ja kalenteri on sopivan täynnä.

Päätän viettää siis yhden täyden päivän itseni kanssa ja antaa ajatuksilleni tilaa päivittää viikon tapahtumat. Ihmismielihän toki tarvitsee ihan samaa kuin älypuhelin, joka tulisi sammuttaa aina silloin tällöin, jotta se voi nollata kaiken välimuistin. Hiljentyminen oman itsensä kanssa on siihen yksi parhaista keinoista. Joku tarvitsee siihen ehkä jotain mieluisaa puuhaa, johon uppoutua – tai vaikkapa kirjan.. Minä usein järjestelen kotia, jolloin asiat järjestyvät samalla taka-alalla myös mielessä 😉

Esplanadi, Anu Pellas

Kulunut viikko oli monenlaisia tunteita herättävä. Oma syntymäpäivä aloitti viikon, jolloin kulunut vuosi vilisi silmien edessä, samalla kun lueskelin niitä satoja onnitteluviestejä, joita varsinkin fB:n kautta sain ❤

On uskomatonta, miten monilla ihanilla ihmisillä minua on siunattu… Sen taas tällä viikolla sain tuntea, nähdä ja kokea – ja olen siitä niin kiitollinen.

Vuosien varrella kun on ollut välillä myös tilanteita, jolloin olen kokenut olevani todella yksin omien valintojeni äärellä. Varsinkin silloin kun ei ole ollut myöskään puolisoa kenen kanssa olisi asioita jakanut.

Niissä elämän käännekohdissa juuri ehkä sen parhaiten huomaa. Juhlapyhinä, syntymäpäivänä, eron mainingeissa, muuttokuorman keskellä – tai vaikkapa ihan tavallisena arkipäivänä, kun yht´äkkiä lapset ovatkin kasvaneet omille teilleen ja olisikin aikaa kahvihetkelle tai illanvietolle – muttei olekaan ketään, kenelle kehtaisi nyt vuosien jälkeen soittaa… Onkohan jollekin muullekin äidille käynyt niin?

Sen vuoksi joitakin vuosia sitten päätin, että nyt on aika priorisoida ystävät omassa kalenterissa tärkeimmälle sijalle. Olinhan monen vuoden ajan joutunut priorisoimaan työn ja lapset – ja niinä vuosina olin liian usein se “huono ystävä”, joka muisti syntymäpäivät monta päivää myöhässä tekstiviestein – tai joutui jättämään juhlat väliin töiden vuoksi… En ollut myöskään se ystävä, joka piipahti yllättäen kylään tai ehti tupareihin ilahduttamaan uuteen kotiin muuttanutta skumppa kainalossa. Onneksi ystävät jaksoivat muistutella itsestään. Ne tosi ystävät.

Kolme vuotta sitten, kun täytin neljäkymmentä, niin päätin, että nyt on aika muuttaa prioriteetteja. Elämä oli heitellyt niin monta kertaa uusiin suuntiin ja jälleen kerran olin tienhaarassa, jossa tutut verkostot jäivät taakse. Vietin nelikymppisiä yksin lasten kanssa kun ystävä vuosien takaa soitti – sattumalta juuri sinä iltana. Juttelimme pitkään ja tajusin samalla, miten olin unohtanut pitää huolta siitä, että mukanani kulkisi kaikissa käänteissä ne ihmiset, jotka minulle itselleni on tärkeitä.

Kiireisinä aikoina kun on liian helppoa vain mukautua olemassa oleviin tilanteisiin ja sulautua ystäväporukoihin, jotka tulevat elämään automaattisesti. Silti ne “sielunkumppanit” ja “sydänystävät” pitäisi kulkea silloinkin mukana, sillä heidän kanssaanhan välimatka ei haittaa – eikä se, kuinka usein ehditään kuulumiset päivittää. Sillä vuosienkin jälkeen tuntuu, kuin olisi tavattu eilen.

Tänä vuonna vietin syntymäpäiväni iltaa juuri tuon samaisen ystävän kanssa… Samalla kun puhelimeeni tulvi viestejä ja onnentoivotuksia, joista jokaisesta olin erityisen otettu. Sillä taas kerran tajusin mikä tekee elämästä merkityksellisen. Se, että ne onnen hetket voi jakaa niiden ihmisten kanssa, ketkä oikeasti ovat onnellisia puolestasi ❤ Eikä niitä ihmisiä meistä kenelläkään ole liikaa, jonka vuoksi heistä todellakin kannattaa pitää hyvää huolta.

Siksi päätinkin jälleen syntymäpäiväni kunniaksi, että vaikka elämä jälleen kerran on viemässä minua uusiin tuuliin – niin ystävät pysyvät prioriteeteissani. Sillä se vain on niin totta, että; “Jaettu suru on puolikas suru – mutta jaettu ilo on ainakin kolminkertainen!!” Love you.

Anu

On tärkeämpää tietää mitä – kuin miten..

Olen pian muuttamassa Helsinkiin, kuten olette huomanneet monista päivityksistäni ja kirjoituksistani aiheeseen liittyen.. 😉 Varsinainen muutto tapahtuu tässä kesän mittaan pikkuhiljaa, kunhan kaikki palaset saadaan kohdalleen mutta eilen Helsingissä käydessä, oli ihanaa pysähtyä ohikulkiessa uuden kodin kulmille, haistelemaan ja tunnustelemaan uutta maisemaa lempeässä kevätillassa…

Kruunuhaan laivaranta, Anu Pellas

Kun katselin tuota rantaa, niin mieleni valtasi lämmin luottamus elämään ja siihen, miten asiat aina ovat järjestyneet parhain päin. Sillä silmieni verkkokalvoille piirtyi sama kuva vuoden takaa, jolloin muutto Helsinkiin oli vasta kaukainen haave – mutta en olisi uskonut silloin, että nyt olisin muuton kynnyksellä.

Olenhan toki puhunut siitä jo vuosia, että haluan JOSKUS asua vielä Helsingissä – niin lähellä keskustaa, että kun avaan ulko-oven, niin kävelymatkan päässä on kaikki. Myös meri 😉 Ja näinhän lataan omia toiveitani alitajunnan toteutettaviksi – ja vahvistan niitä. Puhumalla ääneen, jolloin itsekin samalla alan uskoa, että se voisi olla mahdollista.

Lasten vuoksi kuitenkin ajattelin, että olisin vasta muutaman vuoden jälkeen vapaa vaihtamaan asuinpaikkaa, sillä en ole halunnut tehdä noin suuria ratkaisuja vastoin heidän toiveitaan. Silti salaa toivoin, että se olisi nopeammin jo mahdollista. Sillä tuntui vahvasti, että olisi aika muutokselle.

En tiedä päättikö elämä puolestani, että nyt on sopiva aika siirtyä isompiin kuvioihin – tai vedinkö itse ajatuksillani puoleeni tuota muutosta? Vai oliko kaikki vain sattumaa, johon en itse usko ollenkaan 😉

Mutta aloin kuitenkin aina Helsingissä käydessäni katsella ajellessa eri alueita “sillä silmällä”, miettien samalla, että missä päin kaupunkia minusta tuntuisi kivalta asua? Kävin tietoisesti eri kahviloissa, vaihdoin hieman reittiä, jotta opin ajamaan paremmin ja tuntemaan eri kaupunginosia.. Ja pikkuhiljaa mieleeni alkoi muodostua suosikkialueita, jotka tuntuivat enemmän kotoisilta. Enhän ole koskaan asunut Helsingissä, jonka vuoksi kaikki alueet olivat entuudestaan minulle melko vieraita.

Helsinki by night, Anu Pellas

 

Tänään tajusin, että tämän kuvan otin samasta rannasta noin vuosi sitten… jossa eilen fiilistelin uuden kotini kulmilla. En silloin tietoisesti asettanut tavoitteeksi löytää kotia juuri tästä mutta muistan tunteen, kun otin nämä kuvat – sillä sydämeni kuiskasi hiljaa, että “olisipa joskus ihanaa oikeasti asua jossain täällä..” Ja sillä tavallahan ne unelmat juuri toteutuvatkin, jos vain uskallamme heittää toiveen ilmaan – ja sen jälkeen vain luottaa, että elämä järjestelee sen sopivalla tavalla eteemme, juuri oikeaan aikaan.

Huomaan vain itse, että olen usein kovin kärsimätön… Enkä meinaisi jaksaa odottaa hetkeäkään, silloin kun saan ajatuksen päähäni. Ja erehdyn sen vuoksi välillä luulemaan, että toiveitani ei ole kuultukaan kun mitään ei tapahdu, heti viikossa tai kahdessa 😉 Silloin alan helposti itse ohjailla asioita, yrittäen nopeuttaa tuota prosessia. Vääntämään vaikka väkisin omia toiveitani todeksi, keinolla millä hyvänsä. Kun en pysty vain luottamaan ja antamaan hieman aikaa asioiden järjestymiselle….

On toki joskus tärkeää myös toimia eikä vain odotella. Varsinkin silloin jos on kyse sellaisesta tavoitteesta, johon voimme itse vaikuttaa omilla teoillamme. Mutta silloin jos kyse on “isommista asioista” – kuten tässä tapauksessa, jolloin koen, että en voi nopeuttaa lasteni itsenäistymistä tai vaikuttaa heidän kouluvalintoihinsa – josta oman toiveeni toteutuminen riippuu. Silloin minun pitäisi vain osata luottaa, että elämä osaa järjestellä oikean reitin päämäärään, minua paremmin.

Ja niin nytkin kävi, jopa ennemmin kuin osasin kuvitella. Nuorempi poikani halusikin hyvin päättäväisesti lähteä opiskelemaan jo heti peruskoulun jälkeen vähän suurempiin kuvioihin; Helsinkiin 🙂 Ja koska toinen poikani opiskelee Kotkassa, jossa heidän isänsä on lähellä – oli luontevaa tehdä muuttopäätös.

Siksi välillä kannattaakin vain unohtaa se, MITEN ne omat unelmat voisi toteutua – ja keskittyä vain fiilistelemään MITÄ oikeastaan haluan? Sitten vain heittää toive ilmaan ja antaa elämän keksiä keinot!