Uskallatko Sinä luottaa hyvään?

Luottamus hyvään ja luottamus sitä kautta elämään, on ydin asia, jonka parissa me ihmiset kamppailemme tietäen tai tiedostamatta. Monet meistä läpi elämän, saavuttamatta sitä koskaan, vaikka yritämme etsiä sitä monenlaisin keinoin. Paljon helpompaa on pelätä pahinta ja odottaa pettymyksiä, kuin luottaa, että asiat järjestyy parhain päin. Miksi ihmeessä?

Elämässä tapahtuu kaikenlaisia asioita ja kun lapsuudessa tapahtuu yllättäviä asioita, joihin lapsi ei saa selitystä, niin luottamus elämään horjuu. Ne voivat olla maailman tapahtumia, jotka tulevat pelottavan lähelle, vaikkapa median kautta ja järisyttävät sillä tavalla lapsen illuusiota turvallisesta ja hyvästä elämästä – tai sitten perheessä tapahtuvia ikäviä käänteitä, jotka järkyttävät aina eniten, koska perhe on lapselle se turvallinen syli, jonka avulla hän rakentaa oman itsetuntonsa ja kuvan maailmasta.

Kun sitten lapsen maailmassa tapahtuu jotain sellaista ikävää, jota hän ei pysty käsittelemään – ja jos hän ei siinä tilanteessa pysty turvautumaan vanhempiinsa syystä tai toisesta – niin hän kehittää itselleen valheellisen selviytymis-strategian ja pistää ikävät tunteet piiloon. Selvitäkseen hengissä. Nuo tunteet voivat sisältää pelkoa, pettymystä, epävarmuutta, hämmennystä, häpeää.. mitä tahansa, mitä hän ei pysty itse käsittelemään pienen ihmisen kapasiteetilla. Tunteita, joille jonkun aikuisen pitäisi osata antaa oikea nimi ja kertoa, että hän itse ei ole huono, vaikka hänellä on tällaisia tunteita.

Kun kukaan ei sitä tee, niin lapsi kuvittelee, että hän on yhtä kuin nuo ikävät tai pahat tunteet ja alkaa kehittämään valheminää, jottei kukaan näkisi, että hän on huono. Jos tämä tapahtuu kovin varhain, niin valheminästä tulee lapsen identiteetti, jota hän kantaa aikuisuuteen saakka, jollei jotain sellaista tapahdu, joka pakottaa kaivamaan nuo ikävät tunteet esiin.

paint-2985569_960_720

Mitä sellaista voisi tapahtua, että ihminen haluaisi avata syvät vanhat haavat? Onko se edes järkevää tai tarpeellista?

Vapaaehtoisesti kukaan ei sitä tee, ellei elämä kolhi niin kovasti, että on pakko. Siksi kriisin keskellä lopulta on kysymys hyvästä prosessista, vaikka se ei sillä hetkellä siltä tunnu. Sillä kun elämä ulkoisesti koettelee, niin sisäisesti me joudumme kohtaamaan asioita menneisyydestämme, jos vain uskallamme ja olemme valmiita siihen. Pakeneminen on toki toinen keino, jota me ihmiset teemme yleensä viimeiseen saakka.

Ikäviä tunteita ja omaa raskasta taakkaa, voi paeta erilaisin keinoin. Työn tekeminen ja uralla menestyminen on erittäin hyvä keino siihen, koska silloin näennäisesti teemme hyviä asioita ja myös saavutamme kultaa ja kunniaa. Ei tarvitse miettiä menneisyyttä tai kohdata omaa tyhjyyden tunnetta, kun voi keskittyä menestymiseen. Urheilu tai itsensä rääkkääminen liian orjallisilla ruokavalioilla tai kuntoilu ohjelmilla, on toinen tapa paeta sisältä kumpuavaa huonommuuden tunnetta. Sillä taas ulkoisesti voimme näyttää itsellemme ja muille, miten erinomaisia me olemme, kun jokainen kurvi on kohdallaan ja mittarit ranteessa näyttää huikeita lukemia. Tämä on myös trendikästä tällä hetkellä.

Syömishäiriöt, erilaiset sellaiset, ovat yksi tapa paeta omia ikäviä tunteita – ja kuvitella hallitsevansa elämää. Nykyisin yhä yleisempänä super-terveelliset ruokailutottumukset, jolloin ongelmaa on vaikea nähdä. Silti nekin ovat yksi syömishäiriön muoto, jos diettien noudatus menee liian orjalliseksi, ilman terveydellistä syytä.

Aina ei tokikaan ole kysymys ongelmista, jos ihminen haluaa voida hyvin, liikkua tai tehdä työnsä hyvin. Motiivi taustalla on se tärkeä ero. Teenkö tätä siksi, että haluan itselleni hyvää? Osaanko välillä ottaa rennosti vai koenko heti itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi, jos en noudata jotain tiettyä kaavaa, jonka avulla koen olevani riittävä? Yritänkö tukahduttaa ikäviä tunteita tai tyhjyyttä, pakenemalla ruokaan tai  johonkin sellaiseen asiaan tai tekemiseen, joka vie ajatukseni muualle?

girl-2696947_960_720

Pakenemiskeinoja on lukemattomia, Nyt luettelin vain niitä, jotka ovat yleisesti hyvin hyväksyttäviä ja siksi vaikeammin huomattavia, sillä alkoholiin, huumeisiin tai uhkapeleihin pakeneminen kertoo melko pian, että kyseessä on ongelma. Asianosainen itse ei tosin välttämättä silloinkaan tunnista syytä, miksi hän juo tai käyttää huumeita. Mutta lopulta kysymyksessä on ihan sama ongelma siellä taustalla, kuin noissa edellä mainituissa, vaikka tässä seuraukset ovat huomattavasti vakavammat.

Ikäviä tunteita voi paeta myös siten, että ei vain pysähdy. Tekee jatkuvasti jotain, johon keskittää huomion. Perhe esimerkiksi on hyvä syy siihen. Lasten kanssa on aina jotakin tärkeää tekemistä, joka näyttää ulkopuolisen silmin todella hyväksyttävältä. Ikävää tässä on se, että ne käsittelemättömät asiat siirtyy lopulta lapsiin, aivan tiedostamatta. Siksi lapset pitäisi olla paras syy alkaa tonkia omaa menneisyyttä, koska sillä tavalla ainoastaan voimme katkaista sukupolvien yli jatkuvan kierteen.

Jotkut meistä ovat lähteneet kuulostelemaan itseään ja puhdistamaan maton alta asioita, kun elämä on sitä vaatinut. Nyt on ainakin minun ympärilläni yhä useampia sellaisia ihmisiä ja siksi varmasti tämä aihe nousikin niin voimakkaasti pintaan Tommyn uuden kirjan myötä. Eli aika on hyvin otollinen sille ja siksi tuntuukin, että ympäriltä saa helposti työkaluja ja vinkkejä itsensä työstämiseen, kun yhä useampi jakaa näitä asioita avoimesti ja kertoo kokemuksistaan.

Selviytymis-strategioiden avaaminen on hidas prosessi. Vaikka olemmekin jo kasvaneet aikuisiksi, niin silloin kun alamme availla vanhoja tunnelukkoja, niin esiin nousevat tunteet ovat hyvin hämmentäviä. Olemme rakentaneet nuo strategiat lapsena sen vuoksi, että mieli on säilynyt ehjänä traumaattisten kokemusten keskellä. Eli me olemme todellakin tarvinneet niitä, jotta mieli ei ole vahingoittunut. Kun niitä alkaa avaamaan aikuisena, niin tunnereaktiot tulevat lapsuudesta. Ne ovat yhtä voimakkaita, kuin olisimme taantuneet lapsen tasolle. Elämän ja kuoleman kysymyksiä. Selviänkö vai enkö selviä? Siksi ne saattavat hyvin usein tarvita jonkun ammattilaisen apua. Vähintäänkin turvallisen tunneympäristön tai jonkun, jota vasten voi nojata.

Tämän vuoksi nämä aiheet nousevat usein esiin ihmissuhteissa. Silloin kun ollaan taas saman tyyppisessä symbioosissa toisen ihmisen kanssa, kuin lapsena, jolloin nojasimme vanhempiimme. Aikuisena kuitenkaan ei ole tarkoitus nojata enää kehenkään, vaan löytää keinot kantaa vastuu itsestään. Sillä, jos alamme nojata toiseen ihmiseen ja odottaa häneltä turvaa, niin annamme samalla oman voiman ja vastuun elämästämme hänelle. Onnemme avaimet jonkun toisen taskuun. Tuo tapahtuu hyvin salakavalasti, jopa lähes huomaamatta.

Se voi tapahtua yhtä lailla ystävyys suhteissa, parisuhteessa tai vaikkapa vanhempi-lapsi suhteessa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, että aikuinen etsisi turvaa lapsestaan, niin se vain on erittäin yleistä. Alitajuisella tavalla siinäkin suhteessa voi sälyttää vastuun omasta onnellisuudestaan lapsen hartioille. Nojata vanhemman rooliin, joka täyttää elämän – niin pitkään kuin lapset lähtevät tai jopa senkin jälkeen. Odottaa erilaisia palveluksia omilta lapsiltaan, jotta itse voi olla onnellinen – ja turvassa. Samalla vanhempi-lapsi suhde vääristyy riippuvuus suhteeksi, joka lopulta turmelee aidon yhteydenpidon tai välittämisen ja muuttuu velvollisuudeksi sekä jatkuvaksi pettymyksen kierteeksi, koska se ei lopulta palvele kumpaakaan.

Toinen ja täysin vastakkainen tapa, jolla tämä sama tunnelukko näkyy aikuisissa, on se, että ei uskalla luottaa kehenkään tai että on yli varovainen avaamaan sydäntään ja asioitaan muille ihmisille. Luottaa vain itseensä eli on ottanut ikään kuin elämän omiin käsiinsä ja päättänyt selvitä sillä tavalla parhaiten. Elää illuusiossa, että itse pystyisi vaikuttamaan kaikkeen, vaikka elämä kuitenkin on arvaamaton. Eli sama trauma on kuitenkin taustalla, ihmiset vain toimivat eri tavalla. Luottamus elämään on mennyt.

Nämä lapsuuden traumaattiset kokemukset ovat minusta juuri tämän vuoksi mielenkiintoisia, että ne näkyvät meissä aikuisissa hyvin eri tavalla. Riippuen tilanteesta ja persoonasta. Näin valmentajan roolissa kun katselee ihmisiä ympärillään, niin tajuaa, että on aika vähän ihmisiä, kenellä ei olisi mitään strategiaa. Siksi ei pidäkään ajatella, että se olisi jotenkin hävettävää, jos joutuu työstämään asioita menneisyydestä. Päinvastoin, minusta on hävettävää, jos kulkee koko elämänsä laput silmillä eikä tajua ollenkaan, missä menee pieleen.

Luottamuskoulusta olen puhunut ja kirjoittanut jo pitkään. Siksi tämä pohdinta, joka lähti liikkeelle Tommy Hellstenin uusimmasta kirjasta, ei ollut uutta, mutta avasi minulle taas kerran yhden oivalluksen itsestäni. Eli matka on elinikäinen, josta Tommy itse on minusta ihan paras esimerkki. Lopputulos on lyhyesti ja ytimekkäästi kirjan kannessa: ”En pelkää enää”.

Pelko on rakkauden vastakohta, eikä viha tai välinpitämättömyys kuten monesti luullaan. Matka siis, jolle pitää lähteä, on matka itseen ja samalla matka pelosta rakkauteen. Tällöin pelko ei enää hallitse päätöksiä tai ohjaa tekemistä, vaan rakkaus. Luottamus elämään ja hyvään.

girl-2940655_960_720

Suurin kysymys onkin minusta, että oletko jo valmis lähtemään matkalle?

Lopettamaan pakenemisen ja pysähtymään itsesi äärelle. Kuulemaan, mitä sisältäsi nousee ja hyväksymään sen. On se sitten mitä tahansa. Sillä rakkauden ja positiivisuuden kuplaan voi hypätä myös ilman, että ensin tutkii itseään. Mutta se ei ole pysyvää, sillä silloin hyppäämme vain ongelmien yli ja rakennamme toisenlaisen valheminän. Sellaisen, joka päättää sulkea silmänsä todellisuudelta. Aidolta itseltä.

Matka itseen, pelosta rakkauteen, kulkee ikävien tunteiden kautta. Siihen ei ole helppoa reittiä tai oikoteitä, mutta lopputuloksena on vapaus. Vapautus peloista ja pelkojen hallitsemasta elämästä. Vapaus valita rohkeasti ja ennakkoluulottomasti asioita, jotka tuntuvat oikealta. Vapaus löytää sellaisia ihmissuhteita ympärilleen, jotka eivät ole tarkoitettu turvapaikaksi, vaan kulkemaan rinnakkain yhdessä eteenpäin, vapaana ja vahvoina.

Kiitos Tommy tästä upeasta kirjasta, joka avasi jälleen yhden oven syvemmälle sisimpääni. Lämmin suositus siitä kaikille, joihin tämä kirjoitus yhtään kolahti. ❤

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: