Oletko tuntenut itsesi poikkeuksellisen väsyneeksi tänä talvena? Ympärilläni tuntuu olevan monia, joilta kuulen tätä viestiä ja joka toki voi olla vain sattumaa, mutta uskon myös, että viime vuodet ovat olleet suuren muutoksen aikaa ihan globaalistikin, jonka vuoksi ne, jotka ovat olleet tuossa muutos syklissä mukana, ovat väsyneitä. Sillä muutos vie voimia. Anna siis itsellesi lupa levätä.

Yhä useampi pohtii elämänsä suuntaa, työnsä merkityksellisyyttä sekä sitä, kuka oikeastaan on – ja samalla yrittää karistaa harteiltaan monen sukupolven taakan siitä miten elämän kuuluisi mennä. Vanhemmat ihmiset ihmettelevät, mikä meitä nuoria vaivaa, kun vain pohdimme ja kuulostelemme itseämme, vaikka voisimme tarttua jokapäiväisiin askareisiin ja olla miettimättä turhia. Näinhän he ovat eläneet ja saaneet paljon aikaiseksi. Miksi se ei toimi enää tänä päivänä?

Meidän vanhempamme ovat eläneet lapsuutensa sota-ajan vanhempien kasvattamana, jonka vuoksi tunteilulle tai itsensä kuuntelulle ei ole ollut tilaa. Jos kaikki tunteet olisi silloin päästetty ilmoille, olisi pelko ja huoli tulevasta saattanut olla liian suuri kestää. Siksi he ovat vain hiljaisesti tarttuneet päivän askareisiin ja päättäneet keskittyä siihen. Tuon mallin meidän vanhemmat ovat imeneet äidinmaidossa itselleen ja eläneet hyvän elämän niin. Mutta meidän sukupolven ei enää kuulu siirtää sitä eteenpäin lapsillemme ja siksi pitää opetella uudenlainen tapa käsitellä tunteita.

Uudenlainen tapa on se, että uskalletaan kohdata kaikki tunteet, olivatpa ne sitten kuinka ikäviä tahansa ja nähdään samalla miten ne vaikuttavat omaan käyttäytymiseen. Meidän tulisi tunnistaa toimintamallit, jotka olemme ottaneet käyttöön miettimättä, ovatko ne enää tarpeellisia tänä päivänä vai ei. Oppia elämään rakkaudesta ja luottamuksesta käsin, eikä pelkojen ohjaamana. Tämä tarkoittaa monenlaisia muutoksia ja jokaiselle meistä eri asioita, riippuen siitä, millaisissa tilanteissa pelko tulee esiin. Siksi jokaisen täytyykin ensin tunnistaa itsessään ne toimintatavat, jotka eivät palvele enää, vaan aiheuttavat enemmänkin hankaluuksia – niin ihmissuhteissa kuin suhteessa itseen.

Tämä on lähes päinvastoin, miten sota ajan lapset elivät ja siksi niin vaikea kaava muuttaa, koska se on syvään juurtunut ja monen sukupolven takaa meille siirtynyt. Sitä ei muuteta hetkessä.

Kriisit vauhdittavat muutosta, jonka vuoksi ympärillä tuntuu myllertävän monen elämässä. Yhä useampi on alkanut jakaa hyvin avoimesti oman elämänsä haasteita sosiaalisessa mediassa, joka kannustaa muitakin riisumaan naamiot ja antamaan hämmennystä herättäville tunteille tilaa, joita vieläkin useampi on itsekseen miettinyt. Luin juuri muutama päivä sitten Tomi Kokon avoimen vuodatuksen hänen henkisestä väsymyksestään, joka on todennäköisesti johtunut juuri näistä samoista aiheista. Henkilö, joka puhuu ihmisten edessä elämänhallinnan taidoista, joutuu hoitamaan oman kasvuprosessinsa samalla, jotta voi aidosti olla esimerkkinä muille. Se ei ole aina helppoa, koska roolimallilla on tietynlaiset sosiaaliset paineet ja odotukset yleisöltä. Hän kuitenkin päätti rohkeasti tuoda esiin tämän hetkisen aidon ja haavoittuvan minän, vaikka varmasti pelotti. Sillä mehän haluaisimme uskoa, että puhujakorokkeella seisovat ihmiset ovat täydellisiä, jolloin heissä ei ole mitään puutteita tai heikkouksia. Vaikka juuri ne tekevät lopulta ihmisestä täydellisen.

Avioero, konkurssi, läheisen kuolema, terveyteen liittyvät haasteet.. ne ovat kriisejä, joissa voi nopeasti tunnistaa omat pelot ja pelkoon ohjautuvat toimintamallit. Siksi niiden äärellä kannattaa pysähtyä ja kuunnella huolellisesti, millaisia tunteita ne tuovat pintaan. Koska sillä tavalla meidän kehitystä nopeutetaan, vaikka se ei olekaan kivaa.

Olen itse käynyt monen vuoden ajan tätä kasvuprosessia ja erilaisia kriisejä on riittänyt, jotta olen suostunut nöyrtymään elämän edessä ja antamaan ikäville tunteille tilaa. Sillä rakkaus ei pääse esiin ennen kuin pelkoa uskaltaa katsoa silmiin. Tuo prosessi on vienyt paljon energiaa, eikä kapasiteettia ole riittänyt samalla tavalla uran rakentamiseen tai ystävyys suhteiden ylläpitämiseen, mutta olen lopulta oivaltanut, että tässä ei ole nyt kysymys ulkoisten meriittien saavuttamisesta vaan sisäisestä tasapainosta.

Sisäinen tasapaino saavutetaan vain kääntymällä sisään päin. Sitä ei voi mitata millään ulkoisilla mittareilla, eikä kuulukaan niin tehdä. Siksi se välillä turhauttaa ja väsyttää, kun näyttää siltä, ettei ole saanut mitään aikaiseksi ja olo on kuin tiejyrän alle jääneellä. Mutta palkinto siitä on ruhtinaallinen, sillä loppujen lopuksi mikäpä täällä olisi tärkeämpää kuin se, että on itsensä kanssa sinut – jolloin on sitä myös muiden kanssa.

Anna siis itsellesi lupa levätä, jos tunnistat, että käyt tätä samaa prosessia läpi. Ole armollinen, äläkä piiskaa itseäsi koko ajan suurempiin suorituksiin, jos sinusta ei aidosti siltä tunnu. Mikä tärkeintä, älä vertaa itseäsi muihin, sillä aina löytyy ihmisiä, jotka saavuttavat ulkoisilla mittareilla mitattuna isompia tavoitteita. Kukaan meistä ei kuitenkaan oikeasti tiedä, mitä heille kuuluu kulissien takana. Siitä minua muistutti Tomi Kokon avoin tilitys. Sillä yhtä aikaa kun hän veti 170 luennon kiertuetta ympäri Suomea, puhumassa siitä kuinka jokainen meistä voi voida paremmin ja saavuttaa mitä tahansa – niin samalla hän itse oli täydellisen hukassa itsensä kanssa.

Älä siis vertaa.

Millä tavalla Sinä voisit ladata omia akkujasi tänään? Kaipaatko lepoa vai jotakin mieltä piristävää tekemistä tai seuraa? Päivät ovat erilaisia, eikä aina samat asiat tunnu hyvältä. Joskus kaipaamme aktiviteettia, jotta mieli ja keho virkistyy – ja toisinaan taas sisään päin kääntyminen ja itsensä kanssa oleminen on parasta tankkausta. Vedä viltti korviin ja ota päiväunet, jos siltä tuntuu. Ole hyvä itsellesi, tänäänkin. ❤