Yksin elämän edessä..

Kävin ystäväni kanssa eilen mielenkiintoisen keskustelun aamukahvilla. Se oli jo kuinkahan mones tönäisy aiheeseen, josta olen ajatellut kirjoittaa, mutta joka on sen verran arka, että olen vain siirtänyt sitä odottaen oikeita sanoja ja oikeaa hetkeä.

Ystäväni on hyvin menestynyt omassa työssään, rakentanut uraa samalla kun hän on kasvattanut yksin kaksi upeaa poikaa ja voin vain ihailla häntä, sillä hän ei ole päästänyt itseään helpolla, vaan hoitanut molemmat tärkeät tehtävät kymppi plussan arvoisesti. Hän on yksi niistä monista sinkuista, joka ei ole itse valinnut elää yksin, vaikka onkin halunnut rakentaa uraa, elämä ei vain ole tuonut oikeaa ihmistä kohdalle, jonka kanssa olisi voinut jakaa arkea. Sen vuoksi koen, että meitä yhdistää moni asia, joista löydämme hyvin helposti juteltavaa, vaikka emme olisi nähneet aikoihin.

Kahvilla, Anu Pellas

Aamukahvikeskustelu kääntyi hyvin pian pintaa syvemmälle, kuten minulla on tapana heidän kanssaan, joita kutsun ystävikseni. En näe mitään syytä tavata kahvikupin ääressä, jos puhutaan vain niistä samoista asioista, jotka voin lukea facebook seinältä. Itse ajattelen, että jaan sosiaalisessa mediassa niitä asioita, jotka ovat tarkoitettu kaiken kansan silmille sekä korville, ystävien kanssa sitten poraudutaan niihin “oikeisiin kuulumisiin”. Näin tapahtui eilenkin. Tuskin olimme saaneet kahvit ja croisantit pöytään, kun jo olimme päivittäneet parisuhdetilanteet sekä lasten kuulumiset. Kukapa paremmin ymmärtäisi äidin huolia myöskään, kuin toinen äiti.

Kulunut talvi oli tuntunut molemmista tänä vuonna erityisen pitkältä ja pimeältä ja pohdimme yhdessä syitä siihen. Kummallakin meistä elämä soljuu päällisin puolin erinomaisesti, joku ulkopuolinen voisi olla vaikka kateellinen. Arki ei kuitenkaan aina ole juhlaa sinkuilla, vaikka pitkässä parisuhteessa olevat niin saattavat kuvitella. Talven pimeinä iltoina yksinäisyys tuntuu luissa ja ytimissä, puhumattakaan juhlapyhistä, jolloin perheelliset kokoontuvat yhteen lataamaan akkuja ja nauttimaan toistensa seurasta. Aiemmin lapset ja heidän menonsa muodostivat rytmin arkeen ja rakensivat sosiaalisen verkoston ympärillemme, mutta heidän itsenäistyessään olemme molemmat joutuneet silmätysten sen tosiasian kanssa, että heihin vanhempina emme voi tukeutua.

Pohdimme suomalaista perhekulttuuria ja sitä, miten helposti sinkku jää ulkopuolelle monista tilaisuuksista vain sen vuoksi, että hän ei sovi joukkoon. Pariskunnat tapaavat pariskuntia, jotta kaikilla on sopivaa seuraa ja juttukaveria. Sukujuhliin kutsutaan varmuuden vuoksi vain toinen eronneista, jottei synny kiusallista tilannetta. Perhejuhlat ja jouluperinteet menevät vähintäänkin uusiksi, varsinkin lapsivapaata viettävän vanhemman osalta. Puhumattakaan koulun joulujuhlista tai muista tilaisuuksista, joissa yksinäinen vanhempi tuntee itsensä maailman yksinäisimmäksi, kun lapsetkaan eivät tiedä kenen vieressä juhlissa pitäisi istua. Vaikka voitaisiin istua kaikki vierekkäin.

Kun tätä pohdimme ääneen, aloin oivaltaa, miksi tämä talvi on tuntunut erityisen pitkältä ja pimeältä, vaikka ympärilläni on paljon ihmisiä. Ne eivät kuitenkaan korvaa sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä muodostuu siitä, että ympärillä on ydinperhe. Ja nyt kun lapseni ovat lennähtämässä pesästä omille teilleen, tämä tunne nousee pintaan. He ovat kuitenkin tähän asti olleet minun perheeni, vaikka emme olekaan olleet yhdessä kaiken aikaa. Nyt minun pitäisi määritellä itseni uudelleen. Yksin..

Kävin kahvipöytäkeskustelun jälkeen Sanoma talolla katsomassa Helsinki Mission järjestämää Johanna Kareen valokuvanäyttelyä, jonka aiheena oli; “Kosketa minua.” Näyttelyssä oli mustavalkokuvia erilaisissa elämäntilanteissa olevista suomalaisista, joita kaikkia yksinäisyys oli koskettanut jollakin tavalla. Pystyin samaistumaan helposti useimpiin tarinoihin, vaikka olenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja ison lähipiirin ympäröimä. Nyt ymmärsin miksi.

Sen lisäksi, että olen eronnut kun lapset olivat pieniä ja joutunut kohtaamaan nuo kaikki edellä mainitut tilanteet vuosien varrella moneen kertaan, olen myös muuttanut, jolloin samat ihmiset eivät vain ole enää lähellä, joiden kanssa joskus muodostettiin tiivis yksikkö. Elämäntilanteet muuttuvat ja samalla ihmiset ympärillä muuttuvat, kuten me jokainen myös itse. Yksinäisyyden tunne tuleekin ehkä siitä, että jossain vaiheessa elämää on se hetki, jolloin kuuluu oivaltaa, että me olemme täällä lopulta yksin, eikä sitä faktaa poista mitkään ulkoiset olosuhteet tai kukaan, ketä rakastamme.

Tuo sama tunne huokui myös valokuvanäyttelyn tarinoista ja kuvista. Yksinäisyys ei ole vain vanhusten tai syrjäytyneiden ongelma, se on tunne, joka syntyy erilaisissa elämäntilanteissa, silloin kun ihminen kokee olevansa yksin vastuussa itsestään ja tekemisistään. Se lymyää verhon takana, kun esirippu laskeutuu ja esiintyjä kumartaa viimeisille aplodeille, vaikka seuraava esiintyminen olisi huomenna. Se nousee mieleen aamuyön tunteina, kun äiti valvoo odottaen lasta kotiin. Sen kanssa on opittava elämään, kun kuuntelee sisintään ja valitsee sellaisia polkuja, joita muut eivät ole vielä kulkeneet. Eikä siitä pääse eroon silloinkaan, kun on tullut aika viimeisten henkäysten, vaikka ympärillä olisi kaikki rakkaat.

Aku Louhimies

“Yksinäisyys. Mielentila. Usein itse valittu, Ei aina.” Aku Louhimies

Tämä kuva kosketti minua näyttelyssä erityisesti. En ota kantaa Aku Louhimiehen tekoihin, mutta voin samaistua tuohon tunteeseen, joka hänen silmistään paistaa.

Yksin elämän edessä.

2 Comments on “Yksin elämän edessä..

  1. Anu rakas, miten upea ja koskettava kirjoitus! Miten tosi. Kyynelsilmin tätä luin ja tunsin nuo monet yksinäisyyden tunteet matkan varrella, joista usein saa huonon omantunnon, koska ympärillä on läheisiä ihmisiä. Mutta silti yksin. kauniisti kuvasit! Kiitos!

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: