Joulu herättää meissä monenlaisia tunteita, laidasta laitaan. Asetamme alitajuisesti muutaman juhlapyhän niskaan valtavia odotuksia, joiden täyttymiseen tarvittaisiin aivan muuta kuin täydellisesti onnistuneet jouluruoat ja pakettiin käärityt tavarat. Siksi juhlapyhien jälkeen monella on entistä tyhjempi olo, vaikka vatsa onkin täysi.

Olen saanut viime aikoina itseni kiinni monenlaisista odotuksista, jotka ovat muodostuneet vuosien mittaan hyvin salakavalasti. Jouluun näitä liittyy meillä kaikilla ja niiden tiedostaminen on tärkeää, jottei turhaan yrittäisi joka vuosi rakentaa sellaista Joulua, joka ei saata olla enää edes mahdollinen – tai oikeastaan se, mitä itse kaipaa.

Minun mielikuvissani Joulu on ollut onnellisen elämän kiiltokuva, jossa perheet kokoontuvat yhteen ja kaikilla on hyvä olla. On ruokaa, juomaa ja hyvää tahtoa eikä kenenkään tarvitse olla yksin. Tällainen mielikuva-kiiltokuva on tullut joululeffoista ja sarjakuvista. Oikea elämä on kuitenkin erilaista, se muuttuu ja tilanteet vaihtelevat. Siksi oman Joulu-mielikuvan päivittäminen on ollut pakko tehdä jo vuosia sitten.

Perheiden rikkoutuessa yhä useampi joutuu viettämään Joulun pyhät ilman omia lapsia ja silloin kaipaus värittää pyhät omilla värisävyillään, halusipa sitä tai ei. Pitkä pimeä syksy ja työkiireet voivat myös vaikuttaa vapaapäivien odotuksiin ja siksi omaa jaksamista olisi tärkeää kuunnella. Saatamme alitajuisesti pakkomielteisellä tavalla toteuttaa lapsuuden kiiltokuva Joulua kaikkine valmisteluineen pikkutarkasti, vaikka keho ja mieli kaipaisi ainoastaan lepoa ja hiljentymistä.

Olen saanut viime aikoina itseni kiinni monista vääränlaisista odotuksista, joita olen rakentanut alitajuisesti asioista tai tapahtumista, jotka osoittautuvat kuitenkin hyvin erilaiseksi todellisuudessa.

Kävin New Yorkissa ensimmäistä kertaa viime viikolla ja jälkeenpäin mietin, että miksi olin hieman pettynyt siihen millaisena sen koin? Siksi, että olin rakentanut vuosien mittaan oman mielikuvani New Yorkin joulukaduista ja -tunnelmasta, muutaman joululeffan, ihmisten tarinoiden sekä Sinkkuelämää -sarjan perusteella..

Odotin huurteisia katuja ja suureellisia jouluvaloja roikkumassa Manhattanin päällä. Kuvittelin itseni kantamassa kauniita paperikasseja täydellisessä pikkupakkasessa ja nauttivani glögiä ostosten välissä, joululaulujen soidessa taustalla. En ajatellut mitään tietoisesti, mutta tällainen kuva alitajunnastani löytyi kun aloin tutkailla itseäni.

Todellisuudessa New Yorkista löytyy toki tuotakin, jos säät sattuvat olemaan kohdallaan, vaikka kauniita ja näyttäviä jouluvaloja en ainakaan Manhattanin alueelta löytänyt. Mutta lisäksi New Yorkin keskusta on loputonta ruuhkaa, torvien tööttäilyä, rakennustelineitä joka kadun kulmassa sekä valtavan suuria valomainoksia… Joulumusiikkia en huomannut kaiken sen melun takaa.

Silti New York on elämän makuinen kaupunki, jonka viehätyksen ymmärrän. Kuitenkin kotiin palattuani tajusin, että joulutunnelmaa sieltä oli turha lähteä hakemaan.

Helsingin Joulua olen ihastellut kaksi vuotta ja edelleen olen yhtä yllättynyt, kun näen miten paljon kaupunki satsaa sekä asukkaiden että turistien joulutunnelmaan. Kaupoissa on hulinaa ja joululaulut soivat, mutta itse nautin eniten joulumarkkinoista, joita on pystytetty eri puolille kaupunkia sekä upeista jouluvaloista, joilla koko keskustan alue on valaistu. Helsinki on koristeltu suomalaisen tyylikkäästi ja tuntuu sen vuoksi juhlavalta. Aivan kuten Tuomiokirkko, joka ylväänä ja kauniina seisoo korkealla mäellä – ja jota turistit ympäri maailman käyvät läpi vuoden valokuvaamassa. Me suomalaiset olemme vain niin vaatimattomia, että emme pidä suurta melua osaamisestamme, toisin kuin vaikkapa amerikkalaiset – vaikka syytä todella olisi.

Koen olevani onnekas, koska olen saanut kokea hyvin monenlaisia Jouluja, sillä samalla olen voinut päästää irti turhista odotuksista ja olen joutunut miettimään, että mikä Joulussa on oikeasti minulle tärkeintä?

Perhejoulu, jossa oma ydinperhe on ympärillä ja lasten silmät säihkyvät kilpaa kuusen valojen kanssa, on jotain sellaista, joka jättää sydämeen ikuisen jäljen. Joskus pöydän ympärillä on ollut enemmänkin porukkaa ja silloin valmistelut ovat vieneet aikaa, mutta nekin kulkevat ihanina muistoina mukana elämän helminauhassa aina. Eli ihmiset, joiden kanssa elämänsä jakaa, on yksi tärkeimmistä asioista myös Jouluna.

Mutta entä sitten, jos niitä ihmisiä ei olekaan ympärillä?

Vahvasti mieleeni on painunut avioeron jälkeen muutamat yksin vietetyt Joulut, jolloin lasten kanssa aattoa on vietetty joko ennakkoon tai vasta joulunpyhien jälkeen. Silloin aattoillan hiljentyessä ja koko Suomen rauhoituttua joulun viettoon, on joutunut kohtaamaan omat valinnat ja itsensä. On ollut ehkä jokunen pieni paketti kuusen alla ja huolella valitut ruoka-aineet, sillä itselleen ei voi kovin suureellisia tarjoiluja laittaa. Aattoilta on mennyt hyvän kirjan ja konvehtirasian parissa.

Silti silloinkin Joulu on tuntunut Joululta, vaikka se ei olekaan ollut täydellinen.

Elämä on lopulta hyvin yksinkertaista, siksi joulutunnelman luomiseen ei tarvitse lopulta niin paljon ulkoisia asioita, kuin me uskotellaan itsellemme.

Tänä vuonna päätin pitkästä aikaa hankkia aidon kuusen, jonka sain kotipuolesta jo tänään. Tunne siitä, että kuusi on saapunut huoneeseen lapsuuskodin lähistöltä, tuo jo olemassa olollaan jouluisen tunnelman, vaikka siinä ei olekaan vielä koristeita.

Pakollinen sekään ei ole, sillä muistan hyvin erään Joulun, jolloin lapset olivat pienempiä ja aattoaamuna muovikuusta kasatessa huomasimme, että joulukoristeet olivat jääneet edelliseen paikkaan. Harmittelimme hetken kaikkia niitä koristeita, joihin liittyi muistoja ja joita olimme aina pitäneet kuusessa, mutta hetken mietittyämme haimme Prismasta uudet koristeet ja samalla lapset valitsivat kauppakärryihin mieluisaa ruokaa.

Kun ajoimme kotiin ja laitoimme uudet pallot muovikuuseen sekä katkaravut, makkarat ja porkkanalaatikon sulassa sovussa Joulupöytään, niin meidän kotiin tuli Joulu. ❤