Itsensä rakastamisen taito

Meidät suomalaiset on kasvatettu olemaan nöyriä ja vaatimattomia. Olemme hyviä sulautumaan joukkoon, emmekä pidä turhaan itsestämme meteliä. Työntekijöinä meitä arvostetaan kansainvälisestikin, koska olemme ahkeria ja hiljaisia puurtajia ja teemme sen minkä lupaamme.

Suomalaisturistien maine puolestaan, ei ainakaan ole ollut maailmalla aina yhtä puhtoinen, vaan monissa kohteissa meidät tunnetaan ennen kaikkea holtittomista juomatavoista ja humalapäissä öykkäröinnistä..

Miten tunnollisesta ja säntillisestä suomalaisesta kuoriutuu seuramatkojen häirikkö?

Samalla kun ihminen kasvaa kunnioittamaan vahvoja auktoriteettejä, hän myös nielee omat ajatuksensa ja toiveensa. Joskus jopa niin syvälle, ettei enää tunnista niiden olemassaoloa. Kasvattaa tietynlaisen roolin, joka miellyttää ympärillä olevia ihmisiä ja omaksuu sen hyvin, koska sen avulla häntä arvostetaan ja rakastetaan. Kunnes lopulta kuvittelee olevansa oikeasti sellainen. Eli ei tunnista itseään enää ilman tuota roolia.

Hän, kenellä rooli poikkeaa paljon siitä, mitä hän oikeasti olisi – muuttuu todennäköisemmin humalatilassa hyvin erilaiseksi, kuin mitä muutoin on. Sillä alkoholi rentouttaa ja riisuu kontrollin, jolloin todelliset ajatukset pääsevät esiin. Humalatila on myös houkutteleva hänelle, koska kukapa meistä haluaisi vuodesta toiseen olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Ja jos ei tiedä muuta keinoa päästä tavoitteseen kuin alkoholi, niin silloinhan sitä pitää ainakin lomalla nauttia usein ja paljon.

En tarkoita, että lapsia pitäisi kasvattaa ilman rajojen vetoa, mutta siihen pitäisi yhdistää rakastava ja kannustava ilmapiiri, jotta lapsi kokisi olevansa arvostettu ja rakastettu myös omana itsenään, vaikka ei aina osaisikaan käyttäytyä juuri sopivalla tavalla.

Ensimmäinen ammattini on lastentarhanopettaja. Nyt ymmärrän hyvin, miksi valitsin sen, sillä vaikka en sitä työtä tehnytkään pitkään, on koulutuksesta ollut hyötyä sekä myöhemmin omien lasten kanssa että nyt kun olen opiskellut valmentajaksi. Valmennus koulutuksen aikana olen kuorinut itseäni kuin sipulia. Tutkinut sitä, mitkä ajatukset, uskomukset ja käyttäytymismallit ovat opittuja ja mitkä puolestaan minun ikiomia – ja pohtinut, miten paljon kasvatus vaikuttaa siihen, millaisia me aikuisena olemme. Samalla olen opetellut rakastamaan sitä tyyppiä, joka kerrosten alta löytyy, kaikkine virheineen ja puutteineen.. eikä se ole ollut aina helppoa.

IMG_0648

Olen huomannut, että itsensä rakastaminen on aika tärkeä juttu, jotta voi aidosti rakastaa muita ympärillä olevia. On mielenkiintoista huomata miten se nousee esiin ihmisistä eri tavoin, vaikka kannamme monenlaisia rooleja mukanamme, joilla yritämme peittää sen, mitä oikeasti olemme.

Ihminen, joka ääneen parjaa ja moittii itseään – sekä muita lähellä olevia – on helppo tunnistaa itserakkauden puutteesta. Mutta entä sitten hän, joka aina hymyssä suin on aulis auttamaan muita eikä koskaan sano pahaa sanaa kenellekään? Arvostaako hän itseään, vai antaako vain hymy huulillaan muiden kävellä ylitseen? Voi olla.

Nuo roolit, joita rakennamme lapsuudessa oman aidon itsemme ympärille, ovat niin taitavasti naamioitu, että niitä on vaikea tunnistaa itse, jollei elämä tarjoa siihen hyvää mahdollisuutta. Ja sitähän se tekee.

Uskon itse, että meidän yksi tärkeimmistä tehtävistä, olisi oppia rakastamaan itseämme ja samalla jakamaan sitä rakkautta muille ympärillämme oleville. Siksi elämä kyllä tarjoaa meille mahdollisuuksia sen oppimiseen – jos vain huomaamme ne.

Olen itse ollut se hymyssä suin kaikkia auttava, joka ei osannut priorisoida itseään ja sanoa ei… Toki kaikista läheisimmät tunsivat minusta myös toisen puolen, mutta tämä oli se “rooli”, joka näkyi ulospäin. Ihmettelin usein, että miksi elämä on niin epäreilua, kun eteeni osui usein ihmisiä, ketkä käyttivät kiltteyttäni väärin. Eikö metsä vastaakaan niin kuin sinne huudetaan? Tai eikö rakkaus voitakaan kaikkea ilkeyttä ja pahuutta?

En ymmärtänyt silloin, että elämä yritti opettaa minua priorisoimaan itseäni ja samalla rakastamaan itseäni, enemmän kuin muita. Enkä puhu tässä nyt vääränlaisesta itserakkaudesta, miten tämä aihe kovin usein Suomessa väärinymmärretään.

Näen paljon ympärilläni tätä samankaltaista roolia, joka on usein erityisesti meidän naisten tapa pienentää itseämme, sillä äitiys tukee sitä. Miellyttävä, kiltti, sopeutuva… joka ei vaadi itselleen liikoja, vaan elää muita varten. Unohtaa omat tarpeensa, kunhan vain muilla on kaikki hyvin. Mutta mitä hänelle sitten kuuluukaan, kun lapset lentävät pesästä, eikä olekaan enää ketään, kenen kautta hän voisi elää ja määrittää itsensä?

Leevi Helsingissä meren äärellä

Oma lapseni alkoi hokea minulle jo vuosia sitten, että: “Hanki äiti oma elämä..”, kun puutuin hänen mielestään liikaa hänen menoihinsa. Murkkuikäiset huomaamattaan kasvattaa meitä vanhempia monin tavoin oikeaan suuntaan, vaikka se voi joskus tuntua kipeältä, kun empatiakyky siinä iässä on hyvin vähäinen. Tajusin itse heti, että tuossa lauseessa on oikeasti suuri viisaus, vaikka en koekaan, että olisin elänyt liikaa lasteni kautta silloin kun he olivat pieniä. Mutta totta puhuen, en voinut pitää riittävän tiukasti kiinni omista mielenkiinnon kohteista noina vuosina, kun aika oli kortilla. Eli nyt olisi sen aika.

Itsensä rakastaminen ei ole sitä, että pitäisi joka paikassa tuoda esiin suuna päänä kaikkea sitä, mitä osaa ja kuinka kauniilta näyttää.. Se taitaa jälleen kertoa enemmänkin itserakkauden puutteesta kuin hyvästä itsetunnosta, jos sitä pitää ääneen alleviivata. Oikeanlainen itsensä rakastaminen on sitä, että tuntee itsensä ja tietää, mitkä asiat ovat tärkeitä ja merkittäviä – eikä anna niistä liian helposti periksi. Ei edes niiden kaikista rakkaimpien ihmisten vuoksi, sillä muuten vuosien saatossa näiden myönnytysten seurauksena voi kasvaa marttyyri, joka on uhrannut oman elämänsä tehdäkseen toiset onnelliseksi – eikä hänen ympärillään ole enää kenenkään hyvä olla.

Aidosti itseään rakastava ei kuitenkaan jyrää toisten toiveita tai käyttäydy liian itsekkäästi ihmissuhteissa, sillä hän tietää, miten tärkeää on se, että jokainen saa pitää kiinni itselleen tärkeistä arvoista ja asioista. Ei pelkästään hän.

Tällaisen ihmisen lähellä on hyvä olla. Hän on parempi äiti, isä, ystävä tai puoliso.

Siinä ainakin on jo monta tärkeää syytä opetella itsensä rakastamisen taito.. ❤

2 Comments on “Itsensä rakastamisen taito

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: