Vain yksi on varmaa elämässä ja se on muutos. Siksi on eduksi omata mukautuvainen luonne, joka sopeutuu mihin tahansa olosuhteisiin ja osaa kääntää hankalatkin tilanteet positiivisen asenteen avulla voitoksi.. vaihtaa väriä kuin kameleontti. Vai onko?

Olen tutustunut itseeni viimeisen parin vuoden aikana intensiivisemmin kuin reilun neljänkymmenen vuoden aikana yhteensä. Ja olen huomannut tämän prosessin aikana, että omaan erittäin sopeutuvan luonteen. Tämän ansiosta, olen selviytynyt positiivisena monista ikävistäkin käänteistä omassa elämässä ja pystynyt aloittamaan elämän kerta toisensa jälkeen puhtaalta pöydältä, uusissa ympyröissä – keräten jälleen ympärilleni kannustavan ja rohkaisevan tukiverkoston. Se on selviytymis-strategia, jonka ansiosta elämä on kantanut ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Toinen puoli tätä selviytymis-strategiaa on se, että kun mukauduin niin helposti erilaisiin tilanteisiin, en aiemmin tunnistanut vahvasti (ja varsinkaan pitänyt kiinni siitä), mitä oikeastaan itse haluan. Keräsin vain “tuntosarvet pystyssä” tietoa kulloinkin ympärilläni olevilta ihmisiltä ja yritin elää sen mukaisesti, tiedostamattani. Sillä omaksuin ulkopuolisilta ihmisiltä niin hyvin heidän mielipiteensä tai ajatusmallinsa, että en edes itse tajunnut niiden olevan jonkun muun kuin minun. Tätä tapahtui työelämässä yhtä lailla kuin yksityiselämässäkin. Siksi jossain kohtaa aina tuli se piste, että minun piti ottaa etäisyyttä ihmisistä tai asioista, koska en tunnistanut enää itseäni tai sitä, että mitä haluan.

Uskon vahvasti vetovoiman lakiin, joka tarkoittaa ihmissuhteissa sitä, että me tunnemme vetoa sellaisiin ihmisiin, ketkä täydentävät meidän omaa energiaa. Haastavin yhtälö tässä on se, että vetovoima (eli energia) tulee siitä, mitä me syvimmiltään olemme, eikä siitä, mitä me tietoisesti ajattelemme. Eli sen vuoksi esimerkiksi parisuhteessa me vedämme puoleemme usein juuri sitä kumppania, joka vahvistaa meidän vanhaa käyttäytymismallia, eikä sitä, mikä meille oikeasti sopisi tai jossa me voisimme kasvaa ehjäksi – jos emme ole tietoisia omasta syvimmästä itsestämme. Ja tämä tapahtuu usein niin pitkään tai niin monta kertaa, kunnes tulemme tietoiseksi omista kaavoistamme ja päätämme muuttaa ne. Tällöin myös ihmiset ympärillämme joko vaihtuvat tai sitten heidänkin täytyy muuttua.

Mikä sitten on se oma syvin itse? Se on se, joksi me ollaan kasvettu vuosien saatossa – kaikkine ominaisuuksineen, ajatusmalleineen ja uskomuksineen… Hyvine ja huonoine puolinemme. Ja suurin osa noista ominaisuuksista ovat opittuja, eivätkä niitä aitoja, joiden kanssa me synnyimme. Jos siis haluat tutustua ihan oikeaan, aitoon, omaan itseen, niin ensin pitäisi puhdistaa kaikki opittu pois tai ainakin kyseenalaistaa omat ajatusmallit ja uskomukset hyvin uteliaana ja avoimena.

Tätä työtä olen tehnyt viime vuodet ja löytänyt sen vuoksi itseni monenlaisista tilanteista, joissa olen saanut kuulostella ja tunnustella omia alitajuisia ohjelmointeja. Niin ihmissuhteissa kuin muussakin elämässä.

Kun aloin priorisoimaan toiveitani ja tunnistaa, mitkä ovat ne elämän rakennuspalikat, joista haluan pitää tiukasti kiinni (riippumatta siitä, mitä ympärilläni olevat ihmiset ajattelevat tai haluavat minulta) niin elämä alkoi testata minua. Asetti ansoja ja kokeili, että vieläkö lähden tinkimään omista toiveistani, jonkun tai jonkin minulle tärkeän asian vuoksi. Kuten vaikkapa siksi, että en halua pahoittaa kenenkään mieltä. Priorisoinko siis ennemmin jonkun toisen mielenrauhan kuin oman toiveeni?

Sopeutuvainen ihminen on usein naamioinut oman joustavuutensa kauniiseen kaapuun. Epäitsekkyyteen, auttamisen haluun, positiiviseen ajatteluun.. Vaikka tosiasiassa ei arvosta itseään niin paljon, että uskaltaisi priorisoida omat tarpeensa ja toiveensa, silläkin uhalla, että joku pahottaisi mielensä tai ei ymmärtäisi tai hyväksyisi. Rakastaisi?

Kirjoitan tästä siksi, koska valmentaessani huomaan tämän olevan varsin yleinen ongelma meidän naisten keskuudessa. Suomalaisten, vahvojen naisten keskuudessa, jossa ulospäin näyttää siltä, että me osaisimme priorisoida itsemme huomattavasti paremmin kuin monet kanssa-sisaremme. Mutta kuinka usein se onkaan vain kulissia ja ulkoisesti rakennettua vahvuutta, josta voi olla vieläkin vaikeampi päästää irti, kuin aidosta epävarmuudesta?

Olen saanut ihailla valmentaessani monien rohkeiden naisten matkaa hyvin läheltä, kun he ovat päättäneet riisua maskinsa ja lähteneet tutustumaan omaan, syvimpään itseen, joksi heidän olisi kuulunut kasvaa jo aikoja sitten. Tuo matka on ollut sekä heille, että minulle hyvin antoisa – ja se tulee jatkumaan meillä kaikilla loppuelämän.

Matka omaan itseen – mikäpä voisi olla sen tärkeämpi matka?

Kannustan Sinuakin lähtemään tuolle matkalle. Tulet yllättymään, hämmentymään, ihastumaan, vihastumaan ja rakastumaan… siihen syvimpään itseesi, joka sisältäsi löytyy. Ja sen jälkeen et enää sopeudu kaikkeen, et myöskään lakaise maton alle omia toiveitasi vaan priorisoit itsesi hyvällä tavalla. Eikä se tarkoita sitä, että alkaisit kyynärpäätaktiikalla talloa muiden toiveiden päälle – vaan tiedät vain, mitä itse haluat ja luot itsellesi sellaisen elämän.

Tällaisen ihmisen seurassa on hyvä olla, sillä sen lisäksi että hän tunnistaa omat rajansa ja toiveensa, hän myös kunnioittaa muiden toiveita. Hän ei vaadi muita tekemään itseään onnelliseksi, koska hän tietää, että on ainostaan itse vastuussa siitä – mutta hän ei myöskään pyri tekemään muita onnelliseksi, koska hän tietää, että se ei ole myöskään hänen tehtävänsä. ❤