Elämän hyväksyminen sellaisena kuin se kunakin päivänä eteeni avautuu, kuulostaa maailman yksinkertaisimmalta asialta – mutta mitä paremmin sen oivallan, sitä haasteellisemmalta se tuntuu. Olen lukenut “Läsnäolon voima” kirjaa iltalukemisena, koska haluan muistuttaa itseäni päivittäin siitä, että minun elämäni tärkein hetki on juuri nyt käsillä. Se, joka on parhaillaan menossa eikä vasta joskus tulevaisuudessa. Etten haikailisi liikaa tulevia – tai velloisi menneissä. Jotta se olisi mahdollista, minun pitää hyväksyä käsillä oleva hetki sellaisena kuin se nyt juuri on. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta aina kun pääsen tuohon tilaan, niin se tuntuu aivan ihmeellisen levolliselta. Helpottavalta ja kevyeltä.

Mikä sitten estää meitä elämästä vahvasti juuri tässä ja nyt? Luottamuksen puute tai pelot oikeastaan. Tuntuu turvallisemmalta, jos koen olevani oman elämän ohjaksissa ja teen suunnitelmia, miten asiat etenevät – eli hallitsen elämääni. Jopa murehtimalla valmiiksi kaikkia eri vaihtoehtoja, joita saattaa tapahtua, koen oloni turvallisemmaksi – koska olen varautunut kaikkeen. Mutta onko se oikeasti niin?

Elämä nimittäin yllättää meitä tavalla tai toisella, halusimmepa sitä tai emme. Itse uskon, että heitä varsinkin, ketkä roikkuvat oman elämänsä kahvoissa, se haluaa ravistella irti ja muistuttaa siitä, että mikään ei ole varmaa. Sen se tekee ovelin tempuin, laittamalla välillä ne tärkeimmät palikat uuteen järjestykseen – tai ehkä ensin vaikkapa varoittaen hieman. Ravisuttaen jonkun lähellä olevan elämää sairauden tai jonkun muun yllättävän käänteen voimalla. Jotta siinä rinnalla eläen voisi jo hieman sopeutua tuleviin muutoksiin. Näin minulle on käynyt monta kertaa. 

Suunnitelmissa ja tavoitteissa ei tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin – mutta jos niihin takertuu liikaa eikä osaa päästää irti silloinkaan, kun ne ei tunnu toimivan, niin niistä voi helposti rakentaa itselleen vankilan. Elämä ei saa yllättää, koska se sekoittaisi suunnitelmat…. Seuraa siis yllätyksetön elämä. Tylsä, toisin sanoen.

Olen itse ollut aina “to-do-listojen” ystävä. Tehnyt tehtävälistoja ja suunnitelmia paperille vapaa päiviinkin – ja nähnyt myös miten tavoitteet toteutuvat, kun laitan ne paperille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä. Pitää paikkansa. Mutta…. näin jälkeenpäin ajatellen, elämäni on nykyisin paljon hauskempaa, kun en suunnittele sitä ihan niin tarkkaan. Näen kyllä päämäärän suunnilleen, mihin haluan päästä – mutta jään uteliaana ja avoimena seuraamaan, millaisia reittejä pitkin elämä minut sinne haluaa johdattaa. Sillä oma mielikuvitukseni ei ehkä riittäisi edes keksimään niitä parhaita.

Silti haaveita saa olla – ja pitääkin. Eihän universumi muuten tietäisi mihin suuntaan meitä kuljettaa. Irtipäästäminen ei siis tarkoita sitä, että pitäisi kellua vain tuulen mukana ilman mitään päämäärää. Se tarkoittaa sitä, että en siirrä huomiota päivittäisistä askareista liikaa jonkun tulevan tavoitteluun. Lataa omaa onnellisuuttani sinne seuraavaan määränpäähän.

Harrastan haaveilua kaupungilla kävellessäni… Katselen kauniita taloja ja ikkunoissa olevia valoja – ja mietin, että millaistakohan tuolla olisi asua? Tankkaan meren tuoksua sieraimiini ja tunnustelen tuulta kasvoillani, miettien miten ihanaa olisi saada merinäköala omaan olohuoneeseen – tai purjehtia kesällä kuukausi ilman mitään määränpäätä. Nautin myös ihmisten katselemisesta ja siksi voinkin istua katukahvilassa tuntikausia… Näen pariskuntia ja perheitä, jotka selvästi nauttivat toistensa seurasta nauraen ja hassutellen – ja välillä myös heitä, ketkä istuvat puhumattomina eri puolilla pöytää ja tuijottavat kännyköitään. Rakennan mielessäni mielikuvaa heidän kodistaan ja työstään ja mietin samalla, että mitkä ovat ne elementit, joita tarvitaan omaan onnellisuuteeni?

Onnellisuuden ainekset ovat melko yksinkertaiset. Sen olen nyt huomannut ja sitä irtipäästäminen on saanut minussa aikaan. Elämän eri sävyjen ihmettely… maistelu, haistelu ja tunnustelu –  pysähdyttää, herkistää ja koskettaa. Olen irrottanut veneen satamasta ja päättänyt määränpään, suunnilleen. Mutta annan tuulen määrätä tahdin ja reitin – ja myös sen, ketä matkallani tapaan. Uteliaana lähden liikkeelle, luottaen siihen, että tästä matkasta tulee mielenkiintoisempi kuin mitä olisin koskaan osannut itse kuvitellakaan ❤