Joulupostia Sinulle <3

On hiljainen aamu, herään sateen ropinaan. Raotan silmiäni ja näen kuusen valojen tuikkivan hämyisessä huoneessa – muistan, että on jouluaatto. Koristelin kuusen edellisenä iltana, yksin tällä kertaa. Ei siis tarvinnut riidellä siitä, mitä koristeita sinne laitetaan. Kukaan ei myöskään hoputa nousemaan, ei rapistele joulupaketteja, jotka odottavat kuusen alla – eikä odota aamupalaa. Voin siis jäädä kirjoittamaan, sillä tänä aattona olen yksin.

Olen viettänyt monenlaisia Jouluja. Niitä, jolloin tuolit eivät meinanneet riittää pöydän ympärillä kaikille jouluvieraille – ja jolloin ruokia valmisteltiin monta päivää etukäteen. En muista noista jouluista kovinkaan paljon. Mutta kiitollinen olen siitä, että sain kokea ne, sillä muutoin en ehkä osaisi nauttia nyt tästä hiljaisuudesta ja rauhasta. Yksinäisyydestä, joka ei tunnu yksinäiseltä.

Joulukuva, Anu Pellas

Joulun merkitys on muuttunut kovasti vuosien varrella. Traditioista on pitänyt luopua, kun ei olekaan enää itsestäänselvyys, että kaikki kokoontuvat saman pöydän ääreen. Edes lapset eivät ole aina aattona avaamassa paketteja. Joulua vietetään siis silloin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus – niissä puitteissa ja sillä kokoonpanolla, miten se milloinkin onnistuu. Joulumieli pitää löytää ihan muista asioista, kuin siitä, mihin aikaan joulupuuro syödään tai missä järjestyksessä joulusaunaan mennään – tai että onko kuusi aito vai muovinen… Nuo mistä monissa perheissä kinastellaan ja mitkä itsellekin olivat joskus tärkeimpiä seikkoja joulutunnelman luomisessa. Ne eivät enää olekaan se josta joulumieli tulee.

Sen sijaan ihmisten merkitys on näiden vuosien aikana kasvanut. Niin jouluna kuin muinakin päivinä. Siksi minun onkin kovin vaikea ymmärtää sitä, miksi joulukorteista tai joulumuistamisista luopuminen on tullut trendikkääksi ja miksi se on alkanut aiheuttaa stressiä? Johtuuko se siitä, että niitä kukkasia tai kortteja kuljetellaan ihmisille, keitä ei oikeasti haluaisi muistaa, mutta sitä tehdään vain velvollisuudesta..? Surullista. Sillä itse ajattelen niin, että minulle juuri se tuo joulumielen. Siksi ihan itsekkäästi edelleen lähetän joulukortteja heille, kenelle haluan lähettää ja poikkean joulun alla tervehtimässä minulle tärkeitä ihmisiä. En odota vastalahjaa tai mieti keneltä sain viime vuonna kortin ja lähettäisin sitten vain heille vastapalvelukseksi seuraavana vuonna – vaan muistan heitä, ketkä ovat pyörineet mielessäni vuoden aikana muutenkin. Usein arjen keskellä unohtuu kertoa tai näyttää se, miten tärkeitä he ovat. Jouluna siihen on hyvä syy, sillä onhan se antamisen juhla ❤ ❤ ❤

Jouluna on myös hyvä syy istahtaa alas kahvikupin tai glögin äärelle ja jutella kuulumiset. Tuota olen harrastanut omien ystävien ja kollegoiden kanssa viime viikot. Sitä voi toki tehdä muulloinkin ja tehdäänkin – mutta näin joulun aikaan se on hyvä keino saada joulumieli 🙂 🙂

Olen seurannut sitä, miten innokkaasti ihmiset lahjoittavat jouluna rahaa hyväntekeväisyyteen – mikä on aina hyvä trendi. Mutta mietin samalla, että voisiko se yksinäinen tai vähäosainen löytyäkin jostain lähempää? Se, joka ilahtuisi siitä, kun joku piipahtaisi kahvilla ja antaisi aikaansa kaiken kiireen keskellä. Tai se, joka nauttisi kutsusta saapua joulupöytään vieraaksi, sen sijaan, että viettääkin itsekseen aattoiltaa… Mietin, että onko helpompaa vain siirtää rahat johonkin hyvään tarkoitukseen ja saada siitä itselleen “siunaus” olla käyttämättä aikaa tai vaivaa heihin, ketkä kaipaisivat apua lähempänä?

Koin itse muutaman hyvin yksinäisen aattoillan avioeron jälkeisinä vuosina. Olin monen vuoden ajan jo tottunut omiin joulutraditioihin ja lasten hyörinään, eikä silloin ajatus omaan syntymäkotiin menemisestä jouluaattona houkutellut – vaikka olisinkin ollut sinne aina enemmän kuin tervetullut. Siksi halusin luoda omat, uudet jouluperinteeni. Mutta ihan helposti se ei käynyt, kun vanhat, tutut verkostot repesivät – eikä uusia sellaisia ihan heti ilmesty tilalle. Suomalaisessa kulttuurissa Joulua kuitenkin vietetään hyvin usein vain ydinperheen tai lähisuvun kanssa. Siksi ymmärrän hyvin miksi yksineläjien on helppoa “syrjäytyä” jouluna, sillä perheet kutsuvat usein vain perheitä kylään – ja yksinäinen voi jäädä vaivihkaa varjoon.

Aina se yksinäinen ei siis ole välttämättä vanhus tai sairas.. ei edes ujo tai syrjäytynyt. Se voi olla vaikka juuri eronnut perheenäiti tai -isä, joka ei ole vielä ehtinyt tai jaksanut muodostaa omia uusia joulutraditioita – sillä hän yrittää vain selviytyä uuden elämän alkuun ja voisi olla erityisen ilahtunut, jos joku huolehtisi vaihteeksi hänestä ja kutsuisi jouluksi yhteisen aterian äärelle.

Näin minulle kävi tänä vuonna 🙂

Lähden siis valmistautumaan jouluaterialle kiitollisin mielin – tietäen samalla, että jo huomenna tapaan lapseni ja kokoonnumme yhteen oman sukuni kanssa. En siis koe olevani yksinäinen – mutta silti tuo ajatus koskettaa, koska se on hipaissut minuakin. Siksi toivonkin, että jokaisella olisi edes yksi sellainen ystävä, kenen puoleen voisi myös jouluna kääntyä jos tuntuu yksinäiseltä ❤ Tai ehkäpä juuri Sinä voit olla jollekin se Ystävä?

Jos et saanut yhtään joulukorttia tänä vuonna, niin tässä on juuri Sinulle Joulupostia ❤ ❤

Ihanaa Joulun aikaa!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: