Kun syksyn ensimmäinen lumi sataa maahan, se tuntuu yhtä aikaa kylmältä ja lämpimältä. Pimein syksy on voitettu valolla, mutta silti edessä on vuoden kylmimmät kuukaudet. Talvi, joka laittaa luonnon lepäämään ja jäädyttää maan – tyhjentää myös terassit, kun ihmiset kiiruhtavat koteihinsa.

En pidä talvesta erityisesti, enkä valitettavasti voi hehkuttaa myöskään Helsingin kauneutta nyt hetkeen, ennen kuin jouluvalot syttyvät 🙂 Mutta kun illat pimenevät, huomaan ilokseni, että oma kehoni kertoo ihan oikeaa viestiä. Tekee mieli jo kuuden aikaan illalla vetää viltti korville ja kaivautua sohvan nurkkaan. Ottaa teekuppi lähistölle ja kirja käteen. Antautua joutilaisuuteen tehokkuuden sijaan.

Ihmettelen itseäni ja soimaan samalla sitä, että tuhlaan tässä monta kallisarvoista tuntia… Valoisana kesä- tai syysiltana ei tulisi mieleenkään tärvätä kauniita iltahetkiä sohvalla lojumiseen. Mutta samalla olen tyytyväinen itseeni ja siihen, että kuulen mitä kehoni kaipaa. Ja vedän viltin korkeammalle.

Olen jo ennen sohvalle menoa sytyttänyt kynttilät ympäri kotia ja niiden lempeässä lepatuksessa saa sieluni juuri sitä lepoa, jota se nyt kaipaa. Omassa elämässänikin taitaa olla juuri nyt talvi?

Talvi on luonnon tapa antaa lepohetki kasveille. Eihän mikään elävä jaksa kaiken aikaa kurkotella korkeammalle. Joskus on vain kerättävä voimia kaikessa hiljaisuudessa uusia haasteita varten ja se tapahtuu parhaiten levossa. Juuri silloin kun tuntuu, ettei mitään tapahdu – pinnan alla valmistaudutaan uusiin haasteisiin ja kasvatetaan juuria. Näin me ihmisetkin teemme.

Jos juuri nyt on sellainen hetki, että mikään ei tunnu onnistuvan tai on vaikea löytää niitä uusia lankoja, joiden päästä saisi kiinni, silloin voi olla Sinun elämäsi talvi. Aika jolloin pinnan alla on muhimassa jotain uutta, jonka aika vain ei ole vielä. Keräät kokemuksia, tietoa ja varmuutta… Asiat loksahtelevat kohdalleen ja Sinä valmistaudut niihin haasteisiin tietämättäsi, joita eteesi on pian tulossa. Hiljaisuudessa kasvaa uusi vahvuus ja voima. Juuri kuten luonnossakin.

Emme aina itse näe välttämättä juuri silloin sitä merkitystä, jonka vuoksi asiat eivät etene. Silloin voi olla myös vaikea uskoa, että jotain parempaa on tulossa mutta vielä vain ei ole sen aika. En ehkä ole itse vielä valmis niihin saappaisiin, jota uusi suunta vaatii – en ehkä riittävän vahva ottamaan vastaan tai tarttumaan haasteisiin – vaikka kuvittelen olevani ja mieli haluaisi jo eteenpäin. Sen vuoksi minua ainakin lohduttaa silloin palata ajatuksissani luonnon kiertokulkuun, sillä uskon vahvasti, että se sama sykli toimii myös ihmiselämässä. Talven jälkeen tulee aina lopulta uusi kevät ja kesä. On vain luotettava siihen, että kun on taas aika lähteä eteenpäin, on reitti selvä ja sen huomaa kyllä.

Kun katselen talvella valkoisen lumivaipan alla lepäävää luontoa, on vaikea uskoa, että mikään elävä voisi siellä olla hengissä. Mutta silti keväällä taas kasvit nousevat mullasta vihreämpinä kuin koskaan ennen. Kohottavat päänsä kohti valoa ja alkavat kurkotella korkeammalle. Niin se on aina ollut ja niin se tulee aina olemaan. Uuden elämän ihme.

Välillä mietin sitä, että kun nykyisin on niin helppoa valaista myös talviaika – katuvaloilla tai vaikkapa kirkasvalolampuilla – niin unohdammeko me silloin sen luonnollisen vuodenaikojen syklin, jota kuuluisi kunnioittaa? Pimeimpinä talvikuukausina kuntosalit elävät kulta-aikaansa kun haemme lisää jaksamista työntekoon juoksumatolta tai spinningistä. Kauppojen aukioloaikoja vain pidennetään, että myös iltamyöhään olisi mahdollisuus tehdä ostoksia. Kuitenkin meidän geenit täällä Pohjolassa, on luotu aikojen alussa toisenlaiseen rytmiin, jossa ei ole jatkuva kesä. Onko meidän ihmisten vain vaikea hyväksyä sitä, että kehomme kaipaa välillä enemmän lepoa?

Tiedän toki itsekin, ettei sohvalla makoilu pidemmän päälle lisää työtehoja tai virkistä mieltä – mutta välillä se oman kehon kuuntelu voi tarkoittaa myös sitä, että valitsee jotain aivan muuta, kuin minkä tietää olevan terveysvaikutteista tai muuten vain tutkitusti energiatasoa kohottavaa…

Näin tein viime viikolla 🙂 🙂 Kun ensimmäiset lumipyryiset päivät uudessa kotikaupungissani Helsingissä, tuntuivat iskevän kylmyyden syvälle luihin ja ytimiin, niin löysin uuden kahvilan ihan kotikulmiltani, josta löytyy ihan parhaita pistaasipullia ja korvapuusteja. En vain ollut koskaan poikennut sinne, koska ikkunasta jo näin, että kahvila pursuaa kaikkea hiilihydraattihöttöä, jota olen kartellut jo pitkään. Mutta nyt, viiman piiskatessa kasvoihin tuo pullantuoksuinen pikkukahvila aivan tempaisi sisäänsä juuri noilla suurilla vitriineillä, jotka notkuivat erilaisia leipomotuotteita. Voisilmäpullaa, korvapuusteja, sämpylöitä, patonkeja, siemenleipää… Mitä saisi olla?

Löysin tämän kahvilan ystäväni kanssa maanantaina ja tiistaina sitten houkuttelin sinne poikani suoraan koulubussilta. Kaakao ja korvapuusti tekivät selvästi hänenkin päivästään paremman. Istuimme kahvilassa vaihtamassa kuulumiset koulupäivän jälkeen ja katselimme ikkunasta sohjoisella kadulla huput silmillä kulkevia ihmisiä – ja tuo hetki oli ehdottomasti sen yhden pullan kalorimäärän arvoinen.

Tämän viikon reseptini siis taisteluun pimeyttä ja pyryä vastaan: yksi pistaasipulla ja kuppi cappucinoa, kiitos 🙂 Mikä on Sinun reseptisi?