Olen tainnut kyllästymiseen saakka jakaa kuvia uudesta kotikaupungistani tänä kesänä… Ja jäinkin miettimään, että mistä se johtuu? Siitäkö, että olen ihastunut Helsinkiin, sillä silloinhan kaikki näyttää vaaleanpunaiselta ja siitä tekee mieli kertoa kaikille ❤ Vai siitäkö, että kun oivallan jotain uutta, niin minulla on suuri tarve herätellä muidenkin ajatuksia. Jakaa oivallukseni ihmisten kanssa, ketkä ovat ympärilläni – ja iloita asioista yhdessä. Laittaa hyvä kiertämään.

Varmasti molemmista syistä. Olenhan haaveillut Helsinkiin muutosta jo kauan. En tiedä onko tämä loppuelämäni kotikaupunki, eikä minun tarvitsekaan sitä tietää. Mutta nautin joka hetkestä nyt.

Kun muutin kuukausi sitten, niin päätin kesän aikana katsella Helsinkiä joka päivä turistin silmin. Tutustua paikkoihin ja reitteihin, joita en ole aiemmin kulkenut. Oppia ne oikopolut ja pyöräilyreitit, joita autoillessa ei ole tarvinnut edes etsiä. Jotta syksyn tullessa kokisin oloni täällä kotoisaksi ja olisi taas mukava aloittaa työt lomailun jälkeen. Olin utelias ja innoissani. Uuden edessä. Toivon, että tuo asenne säilyy minulla niin kauan, kuin asun täällä. Sillä se tekee joka päivästä uuden seikkailun.

En arvannut, miten eri tavalla näen tämän kaupungin, kun vaihdan kulkuneuvoa. En ollut aiemmin ehtinyt nähdä, miten kauniita rakennuksia Helsinki on pullollaan… sillä olin vain keskittynyt ajamaan autolla paikasta A paikkaan B, navigaattoria seuraten. En myöskään ollut kokenut kaupungin monimuotoisuutta ja erilaista kulttuuria vaikkapa vain Kruunuhaan ja Katajanokan välillä – vaikka ne ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Puhumattakaan Kalliosta tai Töölöstä.

Jokaista aluetta leimaa omanlainen kulttuuri, jonka vuoksi ihmiset ovat valinneet ne. Minä valitsin oman asuinpaikkani intuitiolla, joka tosin oli tälläkin kertaa oikeassa. Rakastuin Kruunuhakaan oitis.

Olen pyöräillyt viime viikkojen aikana enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Olen tainnut stadilaistua kovin nopeasti, kun huoli autopaikan menettämisestä ohjailee tällä hetkellä omia suunnitelmiani hyvin herkästi 🙂 🙂 Pyörällä on helppoa ja rentouttavaa liikkua vaikka se ajatuksena tuntuikin aiemmin kovin vieraalta. Huomaan nyt, että tuo sama ennakkoluulo on myös monilla ystävilläni, ketkä eivät olet koskaan asuneet Helsingissä. Sillä kauempaa katsoen tämä kaupunki tuntuu kovin suurelta ja vaikealta liikkua – varsinkaan pyörällä.

Siksi olenkin houkutellut kaikki pyöräilemään. Kaupunkipyöristä on tullut kesän suosituin kulkuneuvo 🙂 Iloitsen kun huomaan heidän kokevan saman oivalluksen, jonka itse koin ensimmäisten pyöräretkien jälkeen kaupungin sykkeessä.

Kun liikun pyörällä, niin näen ja koen Helsingin lähempää. Tunnen tuulen kasvoillani, sen miten nupulakivet pompottavat pyörääni ja haistan meren tuoksun. Näen ihmiset ja rakennukset tarkemmin, värit vahvemmin ja kuulen myös melun kovemmin. Riippuen siitä, mihin omat aistini keskitän. Toki jos kaiken aikaa murehdin, että olenkohan oikealla reitillä – ja huomaavatkohan kaikki, että en hallitse vielä tätä hommaa täydellisesti – niin voin myös suorittaa pyöräilyä.

Olen omaksi yllätyksekseni havainnut pyöräilyn hyväksi harjoitukseksi läsnäoloon – elämään vahvemmin tässä hetkessä. Auton sisällä on helppoa sulkea ulkomaailma pois “iholta” ja vain keskittyä suoritukseen. Pääsemään perille. Laittaa musiikki kovemmalle jos rakennustyömaa meluaa – tai selata sosiaalista mediaa liikennevaloissa. Olemaan yhtä aikaa monessa eri paikassa. Kaikkialla.

Elämä on jälleen opastanut minua vaivihkaa ja joka kerran yllätyn sen viisaudesta. Enhän arvannut, että muuttaessani Helsinkiin löydän vahvemmin hetkessä elämisen taidon. Sen ominaisuuden, jota haluan itsessäni vahvistaa. Olenhan toki huomannut itse myös miten monet kauniit asiat ja hetket voivat livahtaa ohi silmien, jos vain keskityn suorittamaan elämää. Pääsemään perille seuraavaan kohteeseen. Jolloin se tärkein hetki voi lipua käsistä. Tämä hetki.

Vaikka kuinka positiivisesti ajattelisin, niin joskus elämässä tapahtuu myös ikäviä asioita – jopa niin lähellä, että tuntuu, kuin olisin itsekin siellä myrskyn silmässä vaikka asiat tapahtuvatkin ulkopuolellani ja riippumatta minusta. Olen huomannut, että silloin tuo hetkessä elämisen ja läsnäolon taito on paras keino säilyttää oma sisäinen rauha. Kun se kulkee mukanani, niin voin olla levollinen ja onnellinen missä tahansa olenkin – ja mitä tahansa ympärilläni tapahtuu. Tuota taitoa meissä koetellaan näinä aikoina, kun maailmalla on vallalla negatiivisten uutisten kierre.

Siksi onkin hyvä katsoa välillä asioita vähän eri näkökulmasta.. Aina ei ole mahdollista muuttaa asuinpaikkaa mutta voi vähintäänkin vaihtaa kulkuneuvoa tai tuttua reittiä, jolloin maisemat näkee ja aistii eri tavoin. Nousta korkeammalle tai katsoa asioita kauempaa. Asettua vastapuolen saappaisiin. Silloin voi usein todeta vain, että “mielenkiintoista”. Tarvitsematta tuomita tai arvostella – tai antaa myrskyn viedä mukanaan.

Kokeile tänä kesänä pyöräilyä, jos et ole harrastanut sitä pitkään aikaan. Suosittelen 🙂

Anu