Elämäntehtävää etsimässä..

Olen ollut aina sellainen ihminen, että kun innostun jostain uudesta asiasta, niin minua on vaikea käännyttää – ja joskus ehkä jopa unohdan, että kaikki muut eivät välttämättä ole juuri nyt yhtä innostuneita samasta aiheesta. Se on erinomainen moottori silloin, kun pitää saada jotain aikaiseksi, sillä tuolla innostuksella olen valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven – laskematta työtunteja. Visio silmissäni.

Mutta kaikessa on kaksi puolta. Sillä jos en ole innostunut asioista, joita pitäisi tehdä – niin minua on myös hyvin vaikea saada liikkeelle…. Sen vuoksi en voisi enää kuvitella tekeväni työtä, joka ei saisi minua syttymään. Tai jota en kokisi tärkeänä itseni ja muiden kannalta.  Sen vuoksi varmaan vaihdoinkin alaa.

Olin kuuntelemassa viikonloppuna Brian Maynea, joka on kehitellyt Goal Mapping systeemin. Tavoitteiden saavuttamiseen kehitellyn menetelmän, joka todellakin toimii. Jos vain tiedät, mitä haluat?

Brian ja minä

Istuin kuuntelemassa samaa luentoa viikonlopun aikana useampaan kertaan vaikka joitain muitakin aiheita olisi ollut tarjolla. Kuten Brian sanoo, niin hyvin monet meistä kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä saavuttaakseen enemmän tuloksia. Mutta jos ei tiedä MIKSI sitä tekisi, niin niistä keinoista ei ole apua, sillä tekemiseen ei löydy syytä. Sen vuoksi päätinkin ottaa aikaa omille ajatuksilleni ja kuulostella tuota omaa motiiviani.

Usein sanotaan, että sitten kun on saavuttanut jo riittävästi materialistista menestystä, niin motiivi asioiden tekemiseen täytyy löytää jostain muualta. Tuo “riittävästi” tarkoittaa jokaiselle eri asioita mutta ymmärrän silti tuon näkökulman vaikken materialistista omaisuutta olekaan kerännyt vuosien mittaan ympärilleni. Riittävästi minulle on ilmeisesti se, että omaan ainekset hyvään elämään.

Oivalsin viikonloppuna, että minun elämäntehtäväni on selkeästi muuttuvaa sorttia 🙂 Se liittyy samaan aiheeseen eli ihmisten auttamiseen mutta muuttaa hieman muotoaan sitä mukaa kun saan yhden osa-alueen suoritettua. Onhan se kieltämättä hyvin loogisesti edennytkin. Aloitin lastentarhanopena, jossa missioni oli vaikuttaa siihen, miten lapsia kasvatetaan. Totesin sen melko suureksi tehtäväksi, koska siinä työssä voi yhdellä kertaa vaikuttaa vain kovin pieneen joukkoon lapsia, joten siirryin aikuisiin. Hehän vaikuttavat myös lapsiin… Eli jos voin vaikuttaa aikuisten asenteisiin ja hyvinvointiin, niin lapsetkin automaattisesti voivat niissä perheissä paremmin.

Kun oivalsin tämän prosessin, niin ymmärsin myös sen miksi oma focukseni karkaa hyvin helposti suoran bisneksen tekemisestä ihmisiin… Ja miksi motivaationi häviää silloin, kun huomaan, että vaikka saisin aikaan parempaa tulosta mutta jos en saa muutosta ajattelutavoissa, niin koen työni turhana. Olen monesti ihmetellyt miten vähän minua liikuttaa se rahasumma, joka tililleni tupsahtaa tehdystä työstä vaikka olenkin erittäin kiitollinen kaikesta siitä taloudellisesta vakaudesta, jonka olen saavuttanut. Tajusin, että koska minulle palkitsevinta on se, että näen ihmisten kehittyvän, niin siksi se nousee usein tärkeämmäksi kuin tuloksen tekeminen. Kovin useinhan nuo kaksi kulkee käsi kädessä muttei välttämättä aina. Joskus se voi viedä myös ihmisiä ihan toiseen suuntaan, kun oivaltaa itsestään uusia puolia – ja siltikin itse koen onnistuneeni, vaikka he eivät jäisikään tähän bisnekseen.

Tuon oivaltaminen oli jo hyvä syy istua kouluttautumassa viikonlopun ajan, sillä nyt tavoitteiden tekeminen on huomattavasti helpompaa.

Hyvä kysymys, joka auttaa löytämään omaa elämäntehtävää, on se, että mistä nautit niin paljon, että aika unohtuu etkä laske vaivaa tai kuluja? Mikä on se asia, joka palkitsee henkisesti? Se ei välttämättä ola aina se, josta maksetaan eniten – tai jota järki sanoisi, että pitäisi tehdä. Mutta se on se tehtävä, jonka vuoksi juuri Sinä olet tärkeä ja johon Sinulla on erityinen lahja. Sitä kannattaa siis etsiä ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

%d bloggers like this: