Sunnuntain hiljaisuus, raukeus jäsenissä ja mielessä – ja ihana joutenolo… Ensimmäinen päivä tällä viikolla, jolloin kalenterissani ei ole yhtään sovittua menoa tai tapaamista. Puhelinkin on hiljaa kuin tietäen, että tänään on “akkujen lataus päivä”. Tarvitsen niitä silloin tällöin vaikka olenkin ihminen, joka on ehdottomasti parhaimmillaan silloin, kun asioita tapahtuu ja kalenteri on sopivan täynnä.

Päätän viettää siis yhden täyden päivän itseni kanssa ja antaa ajatuksilleni tilaa päivittää viikon tapahtumat. Ihmismielihän toki tarvitsee ihan samaa kuin älypuhelin, joka tulisi sammuttaa aina silloin tällöin, jotta se voi nollata kaiken välimuistin. Hiljentyminen oman itsensä kanssa on siihen yksi parhaista keinoista. Joku tarvitsee siihen ehkä jotain mieluisaa puuhaa, johon uppoutua – tai vaikkapa kirjan.. Minä usein järjestelen kotia, jolloin asiat järjestyvät samalla taka-alalla myös mielessä 😉

Kulunut viikko oli monenlaisia tunteita herättävä. Oma syntymäpäivä aloitti viikon, jolloin kulunut vuosi vilisi silmien edessä, samalla kun lueskelin niitä satoja onnitteluviestejä, joita varsinkin fB:n kautta sain ❤

On uskomatonta, miten monilla ihanilla ihmisillä minua on siunattu… Sen taas tällä viikolla sain tuntea, nähdä ja kokea – ja olen siitä niin kiitollinen.

Vuosien varrella kun on ollut välillä myös tilanteita, jolloin olen kokenut olevani todella yksin omien valintojeni äärellä. Varsinkin silloin kun ei ole ollut myöskään puolisoa kenen kanssa olisi asioita jakanut.

Niissä elämän käännekohdissa juuri ehkä sen parhaiten huomaa. Juhlapyhinä, syntymäpäivänä, eron mainingeissa, muuttokuorman keskellä – tai vaikkapa ihan tavallisena arkipäivänä, kun yht´äkkiä lapset ovatkin kasvaneet omille teilleen ja olisikin aikaa kahvihetkelle tai illanvietolle – muttei olekaan ketään, kenelle kehtaisi nyt vuosien jälkeen soittaa… Onkohan jollekin muullekin äidille käynyt niin?

Sen vuoksi joitakin vuosia sitten päätin, että nyt on aika priorisoida ystävät omassa kalenterissa tärkeimmälle sijalle. Olinhan monen vuoden ajan joutunut priorisoimaan työn ja lapset – ja niinä vuosina olin liian usein se “huono ystävä”, joka muisti syntymäpäivät monta päivää myöhässä tekstiviestein – tai joutui jättämään juhlat väliin töiden vuoksi… En ollut myöskään se ystävä, joka piipahti yllättäen kylään tai ehti tupareihin ilahduttamaan uuteen kotiin muuttanutta skumppa kainalossa. Onneksi ystävät jaksoivat muistutella itsestään. Ne tosi ystävät.

Kolme vuotta sitten, kun täytin neljäkymmentä, niin päätin, että nyt on aika muuttaa prioriteetteja. Elämä oli heitellyt niin monta kertaa uusiin suuntiin ja jälleen kerran olin tienhaarassa, jossa tutut verkostot jäivät taakse. Vietin nelikymppisiä yksin lasten kanssa kun ystävä vuosien takaa soitti – sattumalta juuri sinä iltana. Juttelimme pitkään ja tajusin samalla, miten olin unohtanut pitää huolta siitä, että mukanani kulkisi kaikissa käänteissä ne ihmiset, jotka minulle itselleni on tärkeitä.

Kiireisinä aikoina kun on liian helppoa vain mukautua olemassa oleviin tilanteisiin ja sulautua ystäväporukoihin, jotka tulevat elämään automaattisesti. Silti ne “sielunkumppanit” ja “sydänystävät” pitäisi kulkea silloinkin mukana, sillä heidän kanssaanhan välimatka ei haittaa – eikä se, kuinka usein ehditään kuulumiset päivittää. Sillä vuosienkin jälkeen tuntuu, kuin olisi tavattu eilen.

Tänä vuonna vietin syntymäpäiväni iltaa juuri tuon samaisen ystävän kanssa… Samalla kun puhelimeeni tulvi viestejä ja onnentoivotuksia, joista jokaisesta olin erityisen otettu. Sillä taas kerran tajusin mikä tekee elämästä merkityksellisen. Se, että ne onnen hetket voi jakaa niiden ihmisten kanssa, ketkä oikeasti ovat onnellisia puolestasi ❤ Eikä niitä ihmisiä meistä kenelläkään ole liikaa, jonka vuoksi heistä todellakin kannattaa pitää hyvää huolta.

Siksi päätinkin jälleen syntymäpäiväni kunniaksi, että vaikka elämä jälleen kerran on viemässä minua uusiin tuuliin – niin ystävät pysyvät prioriteeteissani. Sillä se vain on niin totta, että; “Jaettu suru on puolikas suru – mutta jaettu ilo on ainakin kolminkertainen!!” Love you.

Anu