Olen pian muuttamassa Helsinkiin, kuten olette huomanneet monista päivityksistäni ja kirjoituksistani aiheeseen liittyen.. 😉 Varsinainen muutto tapahtuu tässä kesän mittaan pikkuhiljaa, kunhan kaikki palaset saadaan kohdalleen mutta eilen Helsingissä käydessä, oli ihanaa pysähtyä ohikulkiessa uuden kodin kulmille, haistelemaan ja tunnustelemaan uutta maisemaa lempeässä kevätillassa…

Kun katselin tuota rantaa, niin mieleni valtasi lämmin luottamus elämään ja siihen, miten asiat aina ovat järjestyneet parhain päin. Sillä silmieni verkkokalvoille piirtyi sama kuva vuoden takaa, jolloin muutto Helsinkiin oli vasta kaukainen haave – mutta en olisi uskonut silloin, että nyt olisin muuton kynnyksellä.

Olenhan toki puhunut siitä jo vuosia, että haluan JOSKUS asua vielä Helsingissä – niin lähellä keskustaa, että kun avaan ulko-oven, niin kävelymatkan päässä on kaikki. Myös meri 😉 Ja näinhän lataan omia toiveitani alitajunnan toteutettaviksi – ja vahvistan niitä. Puhumalla ääneen, jolloin itsekin samalla alan uskoa, että se voisi olla mahdollista.

Lasten vuoksi kuitenkin ajattelin, että olisin vasta muutaman vuoden jälkeen vapaa vaihtamaan asuinpaikkaa, sillä en ole halunnut tehdä noin suuria ratkaisuja vastoin heidän toiveitaan. Silti salaa toivoin, että se olisi nopeammin jo mahdollista. Sillä tuntui vahvasti, että olisi aika muutokselle.

En tiedä päättikö elämä puolestani, että nyt on sopiva aika siirtyä isompiin kuvioihin – tai vedinkö itse ajatuksillani puoleeni tuota muutosta? Vai oliko kaikki vain sattumaa, johon en itse usko ollenkaan 😉

Mutta aloin kuitenkin aina Helsingissä käydessäni katsella ajellessa eri alueita “sillä silmällä”, miettien samalla, että missä päin kaupunkia minusta tuntuisi kivalta asua? Kävin tietoisesti eri kahviloissa, vaihdoin hieman reittiä, jotta opin ajamaan paremmin ja tuntemaan eri kaupunginosia.. Ja pikkuhiljaa mieleeni alkoi muodostua suosikkialueita, jotka tuntuivat enemmän kotoisilta. Enhän ole koskaan asunut Helsingissä, jonka vuoksi kaikki alueet olivat entuudestaan minulle melko vieraita.

Tänään tajusin, että tämän kuvan otin samasta rannasta noin vuosi sitten… jossa eilen fiilistelin uuden kotini kulmilla. En silloin tietoisesti asettanut tavoitteeksi löytää kotia juuri tästä mutta muistan tunteen, kun otin nämä kuvat – sillä sydämeni kuiskasi hiljaa, että “olisipa joskus ihanaa oikeasti asua jossain täällä..” Ja sillä tavallahan ne unelmat juuri toteutuvatkin, jos vain uskallamme heittää toiveen ilmaan – ja sen jälkeen vain luottaa, että elämä järjestelee sen sopivalla tavalla eteemme, juuri oikeaan aikaan.

Huomaan vain itse, että olen usein kovin kärsimätön… Enkä meinaisi jaksaa odottaa hetkeäkään, silloin kun saan ajatuksen päähäni. Ja erehdyn sen vuoksi välillä luulemaan, että toiveitani ei ole kuultukaan kun mitään ei tapahdu, heti viikossa tai kahdessa 😉 Silloin alan helposti itse ohjailla asioita, yrittäen nopeuttaa tuota prosessia. Vääntämään vaikka väkisin omia toiveitani todeksi, keinolla millä hyvänsä. Kun en pysty vain luottamaan ja antamaan hieman aikaa asioiden järjestymiselle….

On toki joskus tärkeää myös toimia eikä vain odotella. Varsinkin silloin jos on kyse sellaisesta tavoitteesta, johon voimme itse vaikuttaa omilla teoillamme. Mutta silloin jos kyse on “isommista asioista” – kuten tässä tapauksessa, jolloin koen, että en voi nopeuttaa lasteni itsenäistymistä tai vaikuttaa heidän kouluvalintoihinsa – josta oman toiveeni toteutuminen riippuu. Silloin minun pitäisi vain osata luottaa, että elämä osaa järjestellä oikean reitin päämäärään, minua paremmin.

Ja niin nytkin kävi, jopa ennemmin kuin osasin kuvitella. Nuorempi poikani halusikin hyvin päättäväisesti lähteä opiskelemaan jo heti peruskoulun jälkeen vähän suurempiin kuvioihin; Helsinkiin 🙂 Ja koska toinen poikani opiskelee Kotkassa, jossa heidän isänsä on lähellä – oli luontevaa tehdä muuttopäätös.

Siksi välillä kannattaakin vain unohtaa se, MITEN ne omat unelmat voisi toteutua – ja keskittyä vain fiilistelemään MITÄ oikeastaan haluan? Sitten vain heittää toive ilmaan ja antaa elämän keksiä keinot!