Yhteen hiileen puhaltaen..

Yhteen hiileen puhaltaminenOlimme viettämässä tiimin kanssa yhteistä viikonvaihdetta – ja otimme siellä paljon kuvia, miettien tarkasti ilmeitä ja taustoja.. mutta kuten hyvin tiedämme, ne kuvat, jotka joku onnistuu nappaamaan salaa, ovat kuitenkin niitä parhaita ja kuvaavat kaikista aidoimmin tunnelmaa..

Minulla on onni olla tiiminjohtaja, kenen ympärillä on sellainen tiimi, jonka kanssa on ilo tehdä töitä – mutta heidän kanssaan on myös todella kivaa viettää vapaa-aikaa. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, ennen kuin juttelin yhden ystäväni kanssa, joka kysyi, että kuka tämän viikonlopun maksaa? Ja kun kerroin, että jokainen maksaa ihan itse oman osuutensa – niin seuraavaksi hän ihmetteli, miten he raaskivat käyttää omaa aikaansa viikonloppuna tällaiseen tiimikokoontumiseen?

En ollut edes ajatellut sitä itse. Mutta mitä tarkemmin sitä viikonlopun aikana mietin, niin sitä arvokkaammaksi jokainen hetki siellä heidän kanssaan tuli. Tiedänhän, että kaikilla heistä on myös perhe ja monilla ihan pieniä lapsiakin. Eikä ketään silti mukaan pakotettu 😉 Ei edes velvoitettu.

Nyt jälkeenpäin kun katselen tuota kuvaa – ja muutamaa muutakin viikonlopun aikana otettua otosta – hymy nousee huulilleni ja kiitollisuus sydämeeni. Kuva kertoo enemmän kuin sanat. Olen onnekas ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: