Olen vuosien varrella tehnyt ihan ikioman päätelmän siitä, mitä meidän kaikkien pitäisi elämämme aikana oppia. Ja mitä niin monin keinoin kaikille meistä yritetään opettaa – pienillä ja suuremmilla tyrskyillä, joita elämä tiellemme laittaa.

Se on luottamus ja siksi puhunkin usein luottamuskoulusta, joka lienee elämän mittainen. Mutta toki meistä jokainen voi siihen itse myös vaikuttaa – sillä tuotakin ominaisuutta voi itsessään kehittää. Kaikille meistä tarjotaan mahdollisuuksia siihen säännöllisesti.

Koulu tuntuu etenevän, kuten muutkin koulut – niin, että juuri kun luulit oppineesi jotain, huomaat miten paljon onkin vielä oppimatta. Luokka-asteita riittää, yhtä paljon kuin elämän eri osa-alueitakin.

Kun seuraan lähelläni olevia ihmisiä, niin huomaan, että jokaisella on myös oma erityinen tapansa opetella luottamusta. Se heikko kohta, johon tökitään niin kauan, kun asia on ymmärretty. Mutta kaikilla meistä aiheet liittyvät elämän suuriin rakennuspalikoihin, joista yritämme hakea turvallisuutta ja pysyvyyttä – vaikka tiedämmekin, että mikään ei täällä ole varmaa. Paitsi se, että lopulta kaikki kuolemme ja sitä ennen nämä koulut olisi hyvä käydä.

Yksi kamppailee taloutensa kanssa, elää joka kuukausi kädestä suuhun – ja pelko tai rohkeuden puute ajaa tekemään valintoja, jotka johtavat siihen, että tuo tilanne jatkuu vuodesta toiseen. Tai haalii ympärilleen materiaa ja käyttää koko elämänsä sen hankkimiseen, eikä silti ole onnellinen kaiken tavarapaljouden tai runsauden keskellä.

Toinen taas tuskailee ihmissuhteissaan. Joko roikkuu vuodesta toiseen suhteessa, joka ei toimi mutta josta on liian vaikea irrottautua. Tai joutuu kerta toisensa jälkeen aloittamaan alusta omilla siivillään – ilman tukiverkkoa tai parisuhdetta, johon voisi tukeutua. Ja vaikka jokainen meistä tietää, että elämässä selviää hengissä myös yksin, niin silti yksin jäämisen pelko on yksi luottamuskoululaisten suurimmista läksyistä. Ja se jokaisen täytyy jossain kohtaa elämää kohdata joka tapauksessa.

Kolmas puolestaan huolehtii terveydestä, omasta tai läheisten. Tutkii ja kuulostelee jokaista merkkiä kehossaan, murehtii ja pelkää, jolloin vetovoiman lain mukaan myös vetää puoleensa huolienergiaa ja sairauksia. En väitä, että kaikki sairaudet olisi itse aiheutettuja – mutta väitän, että sairaudenkin edessä on kysymys luottamuskoulusta. Ja ajattelenkin, että se meistä, jolle annetaan tuo tapa opetella elämään luottamista – on se kaikista vahvin. Hän lienee korkeakouluasteella oman luottamuskoulunsa kanssa, varsinkin jos on kyse hengenvaarallisista sairauksista. Sillä rahan tai rakkauden puute ei kuitenkaan lopulta tapa ketään.

Nuo kolme osa-aluetta; terveys, talous ja rakkaus – ovat ne onnellisen elämän suuret rakennuspalikat. Ja siksi niiden avulla myös luottamuskoulua käydään. Mitä se sitten tarkoittaa?

Sitä, että jos kerta toisensa jälkeen huomaa olevansa samanlaisessa tilanteessa, niin pitäisikö uskaltaa katsoa rehellisesti omaan sisimpäänsä ja tutkia mistä on kysymys? Kohdata omat pelot ja päästää niistä irti. Luottaa, että elämä kantaa vaikka en itse aina näkisi uutta suuntaa – tai tietäisi jokaista mutkaa, jota edessä päin on tulossa.

Luottamisen helpottamiseksi voi ottaa myös järjen apuun. Miettiä, että mikä on suurin pelkoni, jonka tämä tilanne aiheuttaa? Miten todennäköistä se on? Selviänkö siitä vai olenko oikeasti hengen vaarassa tai vararikon partaalla? Silloin tunteita voi hallita faktojen avulla, kun tajuaa, että oma mieli vain kehittelee pelkoja, jotka muuttuvat tunteiksi – ja tunteet tuntuvat, jolloin ne on helppo kokea totuutena. Vaikka kaikki onkin lopulta lähtenyt vain oman mielen syövereistä liikkeelle.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin – niin päästää irti ja luottaa, on suurin onnellisuuden salaisuus mutta myös yksi vaikeimmista asioista oppia. Mutta kun luotat elämään niin elämä alkaa myös luottaa sinuun..

Anu